Salama Seinäjoelle!

Ihmeiden aika ei ole ohi! Mun Salama-latukone on kuin onkin saanut kinttunsa siinä määrin kuntoon, että tamman kanssa suunnitellaan maanantaina lähtöä Seinäjoella starttiin! Pessimisti-omistaja ei ole edelleenkään kovin vakuuttunut Salaman jalkojen terveydentilasta (mihin ne jalkavaivat nyt yhtäkkiä sitten voi kadota, kun niiden kanssa on puoli vuotta töitä tehty???), mutta ihan kohtuullinen tamma jokatapauksessa on viime aikaisissa treeneissä ollut. Ja kun kuskikin oli sitä mieltä, että Salamalla kehtaa raveihin lähteä, niin kokeillaan nyt taas sitten. Melkoinen masennus iski kyllä eilen heti lähtölistoja lukiessa. Miten voi olla mahdollista, että kun Salama nyt tämän kerran sattuu raveihin pääsemään, niin se saa numeron KUUSITOISTA ja lähtöradan SEITSEMÄN! Että sellaista. Asetelmat eivät etukäteen ajateltuna siis ole mitenkään mukavat. Salama on nyt hyvin erilaisen tehtävän edessä, sillä se ei ole koskaan aikaisemmin lähtenyt takamatkalta, ei koskaan startannut juoksuradalta, eikä ainakaan juossut numerolla 16. Noh, ollaanpahan mukana, ja siitä pitää jo osata olla meikäläisenkin iloinen. Suoraan sanottuna kuitenkin Salamalle on silkka mahdottomuus kiertää 15 hevosta, mutta kun kiertäisi edes puolet niistä, ravaisi koko matkan ja tekisi uuden ennätyksensä. Eihän ole taas paljon toivottu? ;)

Eilen hiitailtiin molemmat hevoset Kaustisella. Minä ajoin nyt ite Salamalla ja Veli-Erkki Aatulla. Sanoinkin sille, ettei se käsitä, kuinka kunniatehtävän se on saanut - Aatun omistaja nimittäin pitää huolen, ettei oriin kärryille ihan kuka tahansa istu. ;) Aatuhan käyttäytyi kuitenkin hyvin ja juoksenteli iloisesti kahden kilometrin hiitin Salaman rinnalla menemään. Melko mykistäviä kommentteja kuskin suusta tuli hiitin jälkeen. Tällä hetkellä varsa on niin hyvällä mallilla, että mietityttää, voisiko meidän tallissa kuitenkin seistä neljällä jalalla kimpale kultaa? Raveihin on silti vielä ihan toivottoman pitkä matka, ja sitä ennen monta mutkaa, monta vaivaa, monta klinikkareissua, monet kommellukset ja monet itkut. Mutta antaahan se itelle voimaa ja uskoa, kun hevosella on kuitenkin lähtökohdat kunnossa. Salama tuntui meikäläisen mielestä myös ihan hyvältä. Vaikkei siitä mitään käsitystä saakaan, kun se ei anna itestään edelleenkään yhtään ylimääräistä ulos. Mutta ravi on kunnossa, hevonen kulkee suorassa ja tuntuu rennolta ja rauhalliselta. Enempää Salamasta ei hiittien perusteella osaa sanoa, mutta kaikki voitava on ennen maanantain lähtöä nyt tehty. Tästä eteenpäin mennään lenkeillä hissunkissun ja koitetaan pitää jalat ehjinä. Siinäpä sitä onkin tavoitetta kerrakseen...

Ulkona on nyt niin harmaata ja kuraista, ettei hevosia viitsi edes valokuvata. Jotain piristettä pitää silloin tällöin tänne blogiin kuitenkin lisätä, joten laitetaan tähän nyt sitten joku tylsä tallissa seisomiskuva. Tärkeää on kuitenkin huomata Salaman korvat, jotka Titta on parturoinut! Ai että ne onkin nyt siistit. Kuulemma korvakarvat on ihan ratkaseva asia raveissa pärjäämisen suhteen! Jos korvakarvattomuus vain maanantaina yhtään juoksemista auttaa, niin voin tulevaisuudessa vaikka klipata koko korvat paljaaksi. ;)

Ravatessa roiskuu...

...ainakin näin marraskuun lopulla hevosilla ajellessa. Niinhän siinä sitten kävi, että lumet oli ja meni ja tämän hetkinen talvi tarkoittaa samaa kuin vesisade ja 5-6 plusastetta. Ja nämä taas tarkoittavat rapaisia tarhoja, rapaisia lenkkiteitä, rapaisia hevosten jalkoja, rapaisia varusteita ja meikäläisen ärsyyntymistä. Tänään sentään oli pakkasta ja maa vaihteeksi kovaa koppuraa. Voi, milloin se pysyvä lumi oikein sataa? Ärsyttävä kasvihuoneilmiö!!!

Hevosten kanssa arki kuitenkin rullaa entiseen tapaan keleistä huolimatta. Treenattu on. Ite en ole viime aikoina ehtiny tänne edes kirjotella, mutta ahkerasti hevoset ovat joka tapauksessa olleet töissä. Kaustisella on käyty kerran viikossa ajamassa hiittiä ja muutoin kotona on liikuteltu rauhallisemmin. Aatu on välillä eri mieltä siitä rauhallisesti liikkumisesta, mutta toisinaan se kävellä lompsuttelee vaikka koko lenkin. Niinkuin esimerkiksi tänään kun Salama ja Aatu sai lenkkiseurakseen Titan ja Terhon. Tiet oli tänään niin kovia, että tehtiin pitkä 12km:n kävelylenkki. Ja Aatukin käveleskeli muina miehinä koko kahden tunnin lenkin. Eilen oli varsalla ollut aivan toinen ääni kellossa, kun kaikkea mahdollista oli pitänyt kuuhistella ja sittenhän oli taas hyvä syy hetken aikaa kaahottaa menemään ennen seuraavan mörön näkemistä... Aatun mielen liikuista ei kyllä oikein tahdo joka päivä päästä kärryille. ;) Keskiviikkona ajolenkin jälkeen löin Aatulle vielä satulan selkään ja kiipesin ite kyytiin. Kerran aikasemmin oon Aatun selässä käynyt, joten odotin nyt kuitenkin jonkinlaista reaktiota. Mutta turhaan meni sekin jännitys, kun hevonen ei korvaansa mun touhuille lotkauttanu. Kävin sitten ehkä vartin verran tallustelemassa Aatulla tarhaa ja peltoa ympäri. Ja tämähän käppäili niinkuin olis iän päivää ratsuna ollut! Ravailin, tein ympyröitä, pysähdyksiä jne ja ori toimi niin hienosti! Upeaa! Eihän sen kanssa tarttekaan mitään ratsastusopetusta harrastaa, kunhan ens keväänä rupeaa ratsastelemaan! On kyllä mukava saada siitä uusi projekti itelle, kun Salama tuntuu välillä melkein jo automaatilta... Tuntui jotenkin taas niin mukavalta istua hevosen selässä, joka ei ymmärrä yhtään miksi niillä pohkeilla pitää painaa yms. Se vain on niin hieno tunne, kun niille saa pikkuhiljaa opettua uusia asioita ja sitten joku kaunis päivä itekin hoksaa, että nythän tämä hevonen toimii aivan kuten kuuluukin. :) Aatusta tulee vielä hieno montehevonen mulle. ;)

Salaman treenit ovat sujuneet ihan suunnitellusti ja hevonen vaikuttaa nyt aika "vaivattomalta". Hetken aikaa. Perjantaina Veli-Erkki ajoi tammalla Kaustisella kolmen kilometrin hiitin ja sen jälkeen Salama sai myös kuskilta starttiluvan. Kuvitelkaa, meillä on ainakin mahdollisuus päästä oikein ajamaan kilpaakin! Eipä olisi muutama kuukausi sitten uskonut, että vielä sitä tämmöisenkin päivän näkee, ja vieläpä tämän vuoden puolella. Veli-Erkin mukaan Salama tuntuu nyt paljon paremmalta ja rennommalta kuin keväällä, joten eiköhän me Salama ensi viikolla ilmotella Seinäjoelle starttiin ja katsotaan sitten, millä mielellä raveista tullaan kotia...

Tänään käytiin Titan kanssa Kaustisen raveissa kannustamassa Lampin hevosia (jotka pääsee starttiinkin) ja muutenkin ravituttuja treffaamassa plus Saarisen autossa shoppailemassa... Oli mukava päivä. Sanoinkin, että kyllä ilman hevosta raveissa on paljon stressittömämpää olla. ;) En tajua, miksi sinne raveihin väkisin oman hevosen kanssa haluaa ja sitten JOS sinne pääsee, pitää jännittää niin, ettei koko homma tunnukaan yhtään mukavalta. Mutta eihän tässä hommassa mitään järkeä olekaan, ei sen puoleen. ;)

Hyvän mielen viikko

Kuluneen viikon aikana on ollut paljon ilonaiheita. Jäinen ja kovan koppurainen maa muuttui loppuviikosta ihanan valkoisen lumikerroksen peittämäksi. Kylläpä lumi ja pakkanen tuntuivat mukavalle! Nyt tosin lämpömittari näyttää seilaavan raivostuttavasti siinä plusmiinusnollan tienoolla, joten saapa nähdä kuinka kauan lumi tällä kertaa on ilonamme. Kai se talvi sieltä kuitenkin on tuloillaan.

Toinen ilonaihe on ollut Salama. En pysty tässä sanoin kertomaan, kuinka hyvät fiilikset mulla on siitä, että tamma tuntuu nyt niin hirvittävän hyvälle - ja ennen kaikkea terveelle. Mutta hyvältä se tuntuu, kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Niin hyvältä. Salama on toiminut tällä viikolla sekä pääammatissaan ravurina että sivutoimessaan ratsuna.

Torstaina Salama oli siis ratsuna, kun ohjelmassa oli Merin kouluvalmennus Sievissä. Tunnin teemana oli päästä vaikuttamaan hevosen askelpituuteen. Aluksi hevonen piti saada liikkumaan "hiipimällä" niin, että aluksi mentiin 10 askelta käyntiä sitten pysähdys jne. Pikkuhiljaa vähennettiin askeleita niin että lopulta niitä oli enää kaksi käyntiä ja pysähdys ja sitten askel ja pysähdys. Ei ollut ehkä mikään kuumien hevosten harjoitus, mutta Salamalle se sopi. Hevonen kuunteli täydellisesti. Raviharjoituksissa oli myös samaa ideaa, eli välillä ratsastettiin hevosta piiiiitkään raviin ja välillä "koottiin" ravia niin pieneksi ja korkeaksi kuin mahdollista. Laukkaharjoituksissa yritettiin myös päästä näkemään haitariliikettä laukan askelpituudessa. Sinällään aika haastavaa Salamalle, jolle vielä on ihan tarpeeksi vaadittua löytää ylipäätänsä tasapainoinen ja suht rauhallinen laukka. Oikea laukka on hevoselle helpompaa, joten siinä pätkittäiset hidastukset onnistuivatkin, mutta vasen laukka on niin vaikeaa, että keskityttiin lähinnä vain vasemman laukan nostoihin. Salama nimittäin tahtoo hieman käydä kierroksilla noissa laukannostoissa - ja sen mielestä olisi selvintä laukata aina oikeaa laukkaa. Nimenomaan oikean laukan nostot on kyllä melko supereita, kun hevonen vetää takapään niin allensa, että laukka nousee ihan paikaltaan. Vasen laukka onkin paljon ongelmallisempi, vaikka sinällään Salama laukkaa sitäkin ihan hyvin - kunhan vain sen saa kuuntelemaan nostohetkellä niin paljon, että se malttaisi nostaa vasemman laukan... Eli käytännössä hevonen pitäisi saada ravaamaan ennen nostoa isosti, silloin se kuunteleekin, mutta kun Salaman mielestä laukannostot täytyy tehdä suurinpiirtein piaffista... Saatiin kuitenkin aikaseksi paljon nostoja myös vasempaan suuntaan, mutta voi elämä, kuinka kuumana Salama kävi. Hassua, kun se aina muutoin on aina itse rauhallisuus. Lopuksi haettiin hevosille rento kevytravi ja taivuteltiin suorilla urilla hevoset notkeiksi ja rauhallisiksi. Salama oli koko tunnin ajan todella hyväntuntuinen. Niin keskittynyt, niin rento (paitsi niissä laukannostoissa...) ja niin hyvin töissä. Olin siihen ihan hirvittävän tyytyväinen. Kaikenkaikkiaan varmasti paras tunti, mitä koskaan olen Salamalla ratsastanut.

Muutaman päivän minä vietin tässä välissä töissä ja Salama vapaalla, mutta tänään tamma siirtyi taas ravurin ammattiinsa. Käytiin molempien hevosten kanssa Ylivieskassa hiitillä. Tiedettiin, että Ylivieskan rata on eilisillan ravien jäljiltä hyvässä kunnossa ja ihan hiekkaradalla saatiinkin päästellä. Minä ajoin taas Aatulla ja iskä Salamalla. Lämmitettiin neljä kilometriä yhdessä, jonka jälkeen Salamalla ajettiin kahden kilometrin hiitti. Nyt on tamma hyvällä mallilla. Ravi on niin pitkää, rentoa ja kerrassaan hienonnäköistä, etten ole koskaan Salamaa vastaavanlaisena nähnyt. Kuulemma käteenkin tuntui paremmalta kuin ikinä, ihan tikkusuorassa Salama latoi menemään niin helpon oloisesti 1.45 läpi. En tiedä, mitä hevosessa on nyt napsahtanut, mutta vihdoinkin Salaman kanssa näyttää valoisalta. Pimeä aika voi varmasti alkaa vaikka heti huomenna, mutta tällä hetkellä olen Salamaan niin hirvittävän tyytyväinen. Voi kun sen saisikin pysymään vastaavanlaisena... Nyt kuitenkin iloitaan tästä hetkestä ja jatketaan treenejä samalla tavalla. Murehditaan sitten vasta, kun sen aika tulee.

Aatulla ei ajettu tänään varsinaista hiitiä, mutta 7km se hölkkyytteli radalla menemään. Ori oli tänään harvinaisen rauhallinen ja fiksukäytöksinen, tosin se on ollut nyt kotonakin viime päivinä useasti aisoissa. Aatun elämään ei sen kummempaa kuulukaan. Ahkera reissumies sekin on, aina niin mielellään kaikessa mukana. Hyvillä mielin saadaan nyt siirtyä seuraavan viikon treenailuun.

Jotain positiivistakin...

Vaikkei raviurheilu ehkä mikään uskon asia olekaan, on kuluneen kesän ja syksyn aikana usko tähän typerään touhuun ja omaan tekemiseen ollut kovemman kerran koetuksella. Vastoinkäymisiä on ainakin riittänyt ja uusia vaivoja ilmaantuu aina entisistä selviydyttyä. Minä olen lyönyt hanskat jo useampaan kertaan tiskiin ja sitten taas päättänyt, että ensi vuonna meidän hevoset reissaavat raveissa, eivätkä klinikalla. Että siihen malliin tehdään talven aikana töitä - ja taas se motivaatio löytyy jostain.

Pitkästä aikaa nyt kuitenkin tuntuu, että tunnelin päässä näkyy edes pienenpieni valonpilkahdus. Hevoset ovat kotona treeneissä tuntuneet aivan kohtuuhyviltä ja siitä innostuneena pakkasimme lauantaina kopukat koppiin ja suunnattiin Kaustiselle hiitille. Ilma oli mitä hienoin, oikein kunnon talvisää pikkupakkasella ja auringonpaiteella höystettynä. Jotain viime aikaisesta trendistä kertonee sekin, että Salama lähti katokselta kärryt perässä tallustamaan suoraan klinikan suuntaan... Noh, tällä kertaa klinikan ovet pysyi kuitenkin kiinni ja hevosten kans suunnistettiin radalle. Veli-Erkki hiittas Salaman ja hiitin jälkeen kuulin kuskin suusta ehkä maailman positiivisimman asian: " Tämä hevonenhan on mennyt hurjasti eteenpäin. Muutama hiitti ja ajetaan sitten talvi kilpaa". Voitte uskoa, että meikäläinen oli ihan onnesta soikeena. Vaikka Salama onkin kotona treenannut hyvin, niin olin varma että ammattikuski löytää siitä vielä niin paljon sanomista, että mun varovaisille starttihaaveille saa heitää hyvästit. Mutta mitä vielä. Veli-Erkki oli sitä mieltä, ettei Salama ole koskaan ollut niin letkeällä ja hyvällä ravilla kuin se nyt on. Oikeaan suuntaan ollaan siis jarrukärrujen ja laukkavetojen kanssa menty. Ja vaikka niitä ongelmia taas kohta varmasti ilmeneekin, on kuitenkin varsin positiivista, että Salama edes välillä väläyttelee hyviä otteita. Kyllä siitä vielä juoksijatamma tulee...

Mitäs sitten Aatu teki radalla... Noh, Aatumaiseen tyyliin vedätti tietenkin ekat kaks kierrosta rataa ympäri niin, ettei mulla ollut kärryillä mitään sananvaltaa koko asiaan... Huomioikaa todellakin, että minä sain kunnian ajaa Aatulla Kaustisella. ;) Oripoikaparka luulee tieten, että se rata jotenkin loppuu, kun sen vain tarpeeks kovaa kiertää muutamaan kertaan... Kyllähän Aatu aina sitten parin kierroksen vedättämisen jälkeen rauhottuu ravaamaan niinkuin hevoset, mutta varsin virtava peli se aina aluksi on. :) Positiivista kuitenkin on, että vaikka se veisi kuinka kovaa tahansa - Aatu kulkee kuitenkin aina ravilla ja siihen päälle se kerkeää väistellä vesiputit, tuijotella radan mainoksia, pörhistellä muille hevosille ja huudella Salamalle. Ravaaminen siis on aivan sivuseikka, eikä siihen tarvitse ainakaan keskittyä pätkän vertaa. No, toivoa sopii, että se joskus vielä keskittyisi työntekoonkin. Iskälle sanoinkin, että pitääköhän Aatu ruunata ennenkuin se alkaa tekemään ihan täyttä totta, mutta yllättäen sain vain valitusvirren ja jyrkäs kiellon vastaukseksi... Hyvin hyvin toimiva peli Aatu kyllä muutoin on, katokseen sen saa yksin peruutettua ja koppiin se marssii kuin talliin. Se vain on niin valtavan iloinen ja energinen pakkaus. Sovittiin, että Veli-Erkki ajaa Aatullakin tässä joskus "hiitin" niin saa ammattilaisen mielipiteenkin sitten, kuinka varsan kanssa tästä eteenpäin treenejä jatkaa.

Kummasti tuntuu taas paremmalta ja mukavammalta harrastukselta tämä raviurheilu, kun edes joskus saa kokea edes niitä ihan pienenpieniä onnistumisentunteita. Nyt Salaman kanssa jatketaan rauhallista lenkkeilyä ja ajetaan kerran viikossa hiitti ja katotaan sitten loppukuusta ollaanko menossa starttiin vai klinikalle. Torstaina ainakin mennään Merin valmennukseen Sieviin ratsastelemaan. Mun pitäis orintoitua tässä Aatunkin ratsastusopetukseen, mutta ehkä olisi parempi odottaa niitä lumihankia, jotta olisi pehmeämpi tippua. ;) No katotaan nyt, kuinka tässä ehditään. Työt kun tuppaa haittaamaan harrastusta. Nyt lähden nauttimaan vapaapäivästä ja marraskuun viileydestä Salaman kanssa lenkille.