Syksysateet ja raparavit

Suomen syksy voi tarkoittaa sekä aurinkoisia, kirpeitä, värikkäitä ja raikkaita ilmoja tai sitten harmaata, märkää, synkkää ja sateista keliä. Tällä viikolla on nautittu ensimmäisestä vaihtoehdosta yöpakkasten kera, mutta viime viikolla puolestaan rämmittiin kurakossa ja vedettiin sekä villa- että sadevaatteita kerroksittain päälle. Etenkin kun perjantaina mentiin Salaman kanssa Kaustisen lounasraveihin värjöttelemään. Vettä oli sataa tihuttanut jo useamman päivän ja perjantaina sitä ei pelkästään tihuttanut - sitä satoi! Tarhat olivat kotona lillukuraisia ja ratakin oli Kaustisella saanut osansa vedestä ja myös siellä rapa lensi. Salama starttasi toista kertaa elämässään lähtöauton takaa, eikä tämä kerta onnistunut niin loistokkaasti kuin ensimmäinen yritys Seinäjoella alkuvuodesta. Salama kyllä köpötteli lähtöauton perään kilpakummpaneiden väliin, mutta laukkasi siitä jo reilusti ennen lähtölinjaa jääden kauas muusta porukasta. Peli oli oikeastaan jo sitä myöten selvä, vaikka Salama tekikin kovan juoksun laukkansa jälkeen. Tamma revitti pääjoukon kiinni ensimmäiselle takasuoralle tullessa, jatkoi taivaltaan viidennessä parissa ulkona, mutta ulkopuolellakin oli koko ajan hevosia niin, että kiriväylä oli koko ajan ummessa. Viimeisen puolikkaan alkaessa Salamalla selvästi olisi ollut vielä voimia spurttailla kiriin, mutta minkäs teet, kun hevosia oli edessä ja sivuilla... Kuski luovi Salkkarin kuitenkin sisäkautta mutkitellen vapaille vesille maalisuoran alussa ja Salama rutisti siitä vielä neljänneksi. Hevonen oli mainio alun laukasta huolimatta, mutta juoksu oli kovasti sitä vastaan, kun joutui useaan kertaan kiihdyttämään, ottamaan vauhtia vähän pois ja taas kiihdyttämään. Repivä tempo ei ole tasavauhtiselle Salamalle mikään otollisin vauhdinjako, joten siinä mielessä olin yllättynyt, kuinka pörhäkkäästi tamma jaksoi maaliin saakka. Aika oli vain 35,3 josta oman osansa verotti alun hyppytasoitus ja kurarata. Mutta jos nyt kuitenkin ennätyslinjalla vielä jatketaan, niin paranihan se ryhmäajoennätys tällä kertaakin sentään vähän. ;)

Mysteeriksi jäi tuo alun laukka, kun mitään näkyvää häiriötä ei kyllä ollut. Laitoin Salamalle verkonkin päähän sen vuoksi, ettei se pelkäisi auton takaa lentävää rapaa, mutta tiedä sitten, tuliko sitä kuitenkin naamalle vai oliko tammalla todella vain jonkin sortin älynväläys lähteä väärällä askellajilla. Olihan Salamalla jo hieno viiden laukattoman startin putki takana, niin nyt aikarivistö sai taas äksänsä. ;) Pääasia kuitenkin, että hevonen vaikutti olevan edelleenkin kunnossa, ja laitetaan tämänkertainen laukka vaikka työtapaturman piikkiin. Työtapaturmiin tai muihinkaan hairahduksiin ei kuitenkaan ole varaa erehtyä seuraavassa startissa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan Salama starttaa seuraavan kerran reilun viikon päästä Jyväskylässä tammasarjassa. Sinne asti ei millään viitsisi lähteä laukkaamaan, mutta kuten iskä sanoi; "jos ne huonot reissut tietäisi etukäteen, niin eihän niille viitsisi silloin lähteäkään". Joten kun ei tiedetä mitä vastassa on, mennään mukaan kokeilemaan jos lähtö tulee kasaan, jos mukaan päästään, jos Salama pysyy terveenä ja JOS sen jalat pysyvät kunnossa.... Liian monta jos-sanaa on siis vielä matkan varrella, mutta sitä jossitteluahan tämä raviurheilu pakkaa olemaan...

Aatun kanssa jossitellaan sitten vielä varmaankin lokakuun puolella myös, että startataanko ja jos startataan niin missä startataan... Oriilla on ollut kaikki hyvin ja treenit ovat jatkuneet entiseen malliin. Syyskuu kääntyy ihan pian taas jo lokakuuksi! Talvi lähestyy päivä päivältä. Hevoset kasvattavat talvikarvaansa ja sitä mukaa minä koitan sitä loimittamalla yrittää estellä... Talven treenaamista silmällä pitäen en halua hevosten kasvattavan mitään jääkarhukarvaa. Vielä tällä viikolla taidetaan kengitellä hevoset kuitenkin vielä kertaalleen kesäkenkään ja hokit laitetaan alle sitten kuukauden kuluttua seuraavassa kengityksessä. Operaatio kameraan tutustuminen ja kuvaamaan opettelu jatkuu. Niko kävi ottamassa Salamasta eilen muutaman syksyisen kuvan meidän eiliseltä ratsastuslenkiltä metsätien uumenista, joten ylhäällä niistä joitakin versioita esille. :)

Syyskuun satoa

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet niin ohjelmaa täynnä, että nyt vastaan tuli täydellinen ahaa-elämys: Syyskuukin on jo puolessa välissä! Niin se aika rientää - varsinkin kun tekemistä riittää... Nyt onkin melkoinen projekti muistella tännekin, mitä kaikkea kuluneet kaksi viikkoa ovat pitäneet sisällään. Pää on jokseenkin tyhjä, vaikka kalenteri kyllä näyttää valtavan täydeltä... ;) Kaikki vapaapäivät ovat täyttyneet hiiteistä, raveista ja muista hevosriennoista. Mutta mikäs sen mukavampaa, tällaista sen elämän kuuluukin minun silmissäni olla! :)

Syyskuu ainakin alkoi mitä hienoimmissa merkeissä, sillä Salaman kanssa matkustimme 1. päivä Seinäjoelle lounasraveihin. Salkkari osoitti edelleen oivaa syysvirettä ja riitti kovassa lähdössä hienosti viidenneksi uudella ennätyksellään 32,2! Tamma on nyt saanut kyllä juonen päästä kiinni, sillä tämähän oli kuitenkin jo kolmas hyvä startti putkeen ja ennätys on parantunut niistä jokaiseen yrittämään. Seinäjoella Salama taivalsi kolmannessa parissa sisällä ja pääsi kierroksen jälkeen kääntymään neljänteen pariin ulos. Sieltä Salama teki tasaisen, rehdin kirin maaliin saakka. Voiton vei Titan Terho-ruuna, joka on ihan valtavan kovassa kunnossa! Onnea vielä Titalle tätäkin kautta! Ei siis ollut Jämsän tytöillä aivan turhat hevoset Seinäjoella, vaikka latukoneita vielä viime talvena olivatkin... ;) Näin se on raviurheilu yllätyksellistä! :) Salaman hyvästä sijoituksesta, uudesta ennätyksestä ja rehellisestä esityksestä huolimatta tamma oli kuskin mukaan taas vaihteeksi vielä köpömpi kuin normaalisti, joten Seinäjoen startin jälkeen ollaankin käyty lääkärin syynissä molempien hevosten kanssa. Kimmo teki molemmille kopsuille täydellisen eläinlääkärintarkastuksen - eikä meikäläinen voi kyllä kuin ihailla sitä panostusta! Monta tuntia meni, mutta oli kyllä ihailtavan perusteellista työtä! Ajettiin radalla, juoksutettin, taivutettiin, taas juoksutettiin ja vielä hammaskalustokin katottiin Aatulta. Aatu oli jaloistaan ihan puhdas niinkuin toiveissa tietenkin olikin. Peruskylmäyksellä ja kotikonstein hoitelemalla hiittien jälkeen pitäis taas hetki pärjätä. Aatulle on tehty melko tarkka ohjelma eläinlääkärintarkastuksien osalta, jotta kaikki mahdolliset jalkavaivat ja rasitusvammat saataisiin oriin osalta ajoissa kiinni ja saman tien hoidettua. Vahinkoja ja tapaturmiahan ei millään tavoin tietenkään onnistu estämään, mutta toivottavasti saataisiin muutoin kaikki nivelvaivat ajoissa kiinni, kun säännöllisin väliajoin hevonen katotaan läpi. Ja kun varmaa on ainakin se, ettei niiltä vaivoilta kuitenkaan voi etenkään nuorten hevosten kanssa koskaan välttyä, niin kokeillaan nyt ainakin minimoida ongelmien synty tällä tavoin. Salamalta Kimmo hoiti tuttuja ongelmia eli takavuohisia ja myös toista etujalkaa. Voisinkohan minä pikkuhiljaa lopettaa panikoinnin noiden takavuohisongelmienkin suhteen, kun mulle on nyt kolme eläinlääkäriä sanonut, että niistä kyllä päätään iän myötä eroon... Mutta kukaan ei kuitenkaan ole aikaisemmin sanonut niin rohkaisevasti kuin Kimmo nyt sanoi: "Ne hevoset jotka nuorempana kärsivät takavuohisongelmista, juoksevat myöhemmin kuningatar- ja kuninkuuskilpailuissa". Hahaa, näinhän sen siis TÄYTYY olla! Jännityksellä vain saa nyt odotella, kuinkahan monta monituista vuotta tuohonkin ihmeeseen menee. ;) No, pääasia kuitenkin, että jalkojen todellakin vielä joskus pitäisi mukamasten alkaa kestämään ja että hevonen on nyt taas hetken aikaa elämänsä kunnossa. :)

Syyskuun muita merkittäviä hetkiä on ollut mm. Halsuan paikallisravit, jossa pääsin pitkästä aikaa päästelemään montea. Maggien kanssa oli nimittäin kokeilustartti, miltä tamman meno kärryjen sijaan satulasta tuntuu. Takana oli huimat kolme ratsastuskertaa, mutta eihän sitä enempää tarvitsekaan, kun hevonen on täysjärkinen ja ennenkin raveissa käynyt - eli viivalle vain! :) Ja toimihan tamma ihan täydellisesti! Jostain kumman syystä se ei kuitenkaan selästä käsin osannutkaan oikeinpäin rataa kiertäessä juosta kurveja lainkaan, joten pompittiin sitten joka kaarteessa hylkäystuomioon asti. Tämä kyllä oli melkoinen yllätys, sillä vielä väärinpäin lämmitystä ratsastaessani tamma tuntui todella hyvältä. Mutta kokemusta saatiin molemmat ja minäkin muistin taas, kuinka valtavan mukava laji monte onkaan! Hauskaa oli! :) Eiköhän me Maggien kanssakin kokeilla vielä uudella yrityksellä, sillä eihän monteura nyt ensimmäiseen yritykseen voi vielä kaatua. :)

Salaman Seinäjoen startin lisäksi syyskuun ehdoton huippuhetki oli reissu Muurlaan Aatuun synnyinseudulle. Matkalla käytiin myös Ypäjällä upeita puitteita ja hienoja huutokauppavarsoja ihastelemassa. Mutta ei nuo lämminverivarsat vain oikein sytytä... Sen sijaan Aatun tämänkesäinen velipoika oli aivan syötävän ihana. :) Sulo oli upeilla merkeillä (värillä ON väliä...), terhakka, iloinen, suuri, lihaksikas ja hyväkroppainen tulevaisuuden juoksija. Samalla nähtiin Aatun emä Ponne, joka on edelleen hyvävointinen ja tekee vuosi toisensa jälkeen hienoa jälkeä siitoksessa, sekä Aatun isosisko Sarastus - joka taas on mun Salamankin suuri sukulainen isänsä puolelta. :) Oli aivan valtavan mukava käydä ja vaihtaa hetki Miinan kanssa kuulumisia. Kiitos Miinä vielä ihan suunnattomasti! Tiedä vaikka ensi kerralla tultaisiin sitten Aatun kanssa kyläilemään. ;)

Josko se riittäisi nyt tähän hätään menneiden muistelusta ja siirrytään tulevaisuuden suunnitteluun, joskin tulevaisuus näyttää niin pimeältä, sillä syksyä kohti mennään kovaa kyytiä ja illat sen kuin pimenevät. Iltatalliin tallustaessa on jo ihan pilkkopimeää... Tänään Salamalla metsässä ajellessani havahduin myös katselemaan, kuinka värikkäitä kaikki puut jo ovat. Kesän vihreys on muuttunut syksyn ruskaksi. Hevosten kanssa arki ei kuitenkaan muutu vuodenaikojen perässä. Ainakaan vielä, sillä lunta ja talvea odotellessa hevoset saavat edelleen käydä entiseen malliin radalla treenailemassa. Salamalla starttailua on tarkoitus terveystilanteen salliessa jatkaa (jo ennen kuin päästään sinne kuningatarkilpaan... ;)). Hetken haaveilin Salaman kanssa osallistuvani oikein Villimiehen Tammakilvan karsintoihin - ihan vain huumorimielellä, kun tamma nyt kuitenkin on loppuun saakka sinne maksettu (koska iskä pakotti - minä olisin heittänyt viimeisimmät laskut jo aikapäiviä sitten roskiin...). Mutta hyvin pian tulin taas järkiini, eikä me minnekään Lappeenrantaan kyllä "jakseta" lähteä. Sen sijaan seuraavaa starttia on hyvä suunnitella vaikka "kotikulmille" Kaustiselle ja lounasraveihin. Aatun kanssa reenailut jatkuu entiseen malliin, mutta pikkuhiljaa katseita on jo käännetty ensi vuotta kohti. Voi olla, että ori juoksee tänä syksynä vielä yhden startin - tai sitten ei. Tämän vuoden kaikki tavoitteet Aatun kanssa on kuitenkin jo täytetty - ja ylitettykin.

Meikäläisen kamerakuume koki helpotuksen (ja kukkaro järkytyksen) kun Jonna manipuloi mut ostamaan oikein kunnon digijärjestelmäkameran... Ohessa siis muutamia harjoitusversioita siitä hetkestä, kun amatöörikuvaaja ja huippukamera kohtaavat. Voi, kun joskus olisi oikein kunnolla aikaa paneutua tuon kameran hienouksiin... Mutta harjoitellaan, harjoitellaan...

Jos joku jaksoi lukea tämän sekavan sepustuksen tänne asti, niin onnittelen kärsivällisyydestä! Ja toivotan leppoisaa ja mukavaa syksyä. Nauttikaa! :)