Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



25.11.2010

Hiirenmetsästystä...

Viime viikkoina on työmaalla saanut viettää melko paljon aikaa, joten kylläpä tuntui niin niin ihanalta viettää tänään vapaapäivää ja käydä Salaman kanssa metsätiellä ajelemassa. Pakkasta on nyt kuin talvella konsanaan ja tänään viima teki pakkasesta vieläkin purevamman, mutta kyllähän sitä tarkenee kärryilläkin istuskella, kun vain vetää tarpeeksi vaatetta päälle. Walhstenin talvipuku on kyllä ihan paras! Ja vielä kun hevonenkin oli ihan valtavan virtavalla tuulella, niin johan kärryilläkin alkoi kuskia lämmittää moinen höyryäminen. :)

Salama on hiittaillut nyt muutamaan otteeseen Kaustisella ja muutoin ollaan lenkkeilty kotosalla lumisissa maisemissa. Tamma tuntuu hyvältä, mutta niinhän sen pitääkin tuntua, jos meinaa kilpaa pystyä välillä päästelemään. Lopullinen käsitys Salaman tämän hetken kunnosta saataneen varmaankin lauantai-iltana, kun tamma starttaa Oulun pakkasraveissa. Välillä näytti jo säätiedotusten mukaan, että ravit varmaankin menevät pakkasen takia peruutukseenkin, mutta nyt lauantai-illalle Ouluun luvatut pakkasasteet näyttävät jo huomattavasti armollisimmilta. Itselläni on vain jonkinnäköinen kriisi koko ravien suhteen, sillä lauantaina tulee olemaan ensimmäinen (ja toivottavasti samalla viimeinen) kerta, kun Salama lähtee raveihin iskän kanssa ja minä puolestani vietän koko päivän töissä. Voi olla jokseenkin hermostunut hoitaja töissä lauantai-iltana kellon lähestyessä puolta seitsemää... Eihän sitä edes voi olla varma, saako iskä Arin kanssa koko hevosta edes aisoihin? Muistavatko herrat virittää Salaman suitsiin myös kurkkutuen? Onko takajaloissa varmasti putsit? Ja miten onnennauhan letitys saadaan järjestymään? Ja mitkä kaikki asiat voikin mennä vielä vikaan...?? ;)

Aatu puolestaan viettää parin viikon "kunnon alasajo"- taukoa ja möllistelee päivänsä vain tarhassa ennenkuin "kunnonkohotuskuuri" uskalletaan todenteolla aloittaa. Herran veriarvoja on tässä välissä ehditty hyvin tarkistelemaan, koska en ole oikein koko talven aikana ollut tyytyväinen Aatun karvaan. Siihen nähden, että kyseessä on 3-vuotias ori, joka asuu lämpimässä tallissa ja on aina loimi päällä ulkona, saa kaikki mahdolliset vitamiinit, syö hyvää heinää ja hoidetaan kaikin puolin mahdollisimman hyvin, sillä on meikäläisen mielestä ollut aivan liian pitkä karva ja mahakin vähän väliä liian löysällä. Jokseenkin surkuhupaisaa on, että verikokeiden perusteella heräsi epäily, että Aatulla on säännöllisesti kolmen kuukauden välein suoritetusta matolääkityksestä huolimatta matoja. Asia varmistui vielä sontanäytteestä. Suurensuuri helpotus oli, että kyse on vain noin helpostihoidettavasta ongelmasta, mutta melkoinen yllätys se silti oli, sillä niin tunnontarkasti ollaan pyritty matohäädöt aina antamaan, nytkin viimeksi vain muutama viikko sitten!!! Nyt sitten madotetaan parin viikon välein jonkin aikaa ja tästä edespäinkin tihennän matolääkitysvälin varmasti kahteen kuukauteen. Aina sitä vain oppii jotain uutta, eikä hevosta näköjään voi kuitenkaan ikinä liian hyvin hoitaa... Muutoin verikoevastaukset olivat lähestulkoon priimat, joten talven treenailut pystytään tämän jälkeen aloittamaan hyvillä mielin.

Mutta se kaikkein järkyttävin asia tallirintamalla on ollut se otus, joka vilahti kertaalleen hevosten iltaruokia tehdessäni ruokasäkkien välissä ja sai meikäläisen ihan hermoromahduksen partaalle. Meidän tallissammeko asuu nyt sitten hiirikin??? Leevi-pyyntikissastakaan ei paljolti apua ollut, kun eihän se tollo tajunnut, että tallissakin voi asua hiiriä ja järkyttyi näkemästään varmasti yhtä paljon kuin minäkin - ja hiiri pääsi karkuun. Noh, voitte vain kuvitella millainen huuto seurasi sitten sitä tapahtumaa, kun eräänä päivänä menin kaneja ruokkimaan ja nostin kanien ruokaämpärin kantta (joka ei ehkä ollut ihan kohdillaan kiinnikään...) ja siellä se HIIRI oli - syömässä posket lommoillaan kanien ruokia! Voi tsiisus, enpä muista milloin olisin yhtä pahanpäiväisesti säikähtäny! Ja joo joo, ei oo todellakaan suuresta elukasta kyse, mutta jotenkin mua ällöttää niin niin kovasti moiset otukset. Ja tämä hiirifobia taas on Titan tartuttama tauti, sillä enhän minäkään joskus pienempänä ja urhoollisempana nyt mitään tallihiiriä pelännyt! Tallissa on nyt siis harrastettu totaalista hiirenmetsästystä ja loukkuihin on jäänyt jo kaksi hiirtä! KAKSI - ja siinä yhdessäkin näkemässäni oli tasan yksi liikaa, niin sitten niitä roikaleita onkin ollut ainakin kaksi. Enempäähän niitä ei enää voi olla, eihän?

15.11.2010

Totosijojen tahtiin

Kylläpä tämä syksy/alkutalvi on ollut pienelle kahden hevosen harrastelijatallille hienoa aikaa. Sama kumman hevosen kuskaa raveihin, niin kotiin on saatu palata totosijojen kanssa. Kovin häilyväistä herkkua tämä hevosihmisten onni vain tahtoo olla, joten sitäkin suuremmalla syyllä näistä hetkistä täytyy nauttia. Eilen starttivuorossa oli Aatu, jonka upea 3-vuotiskausi viimeisteltiin Oulun Nuorten Sarjan kolmossijalla.

Kylläpäs meillä oli täysin eri hevonen käytökseltään mukana Oulussa kuin viimeksi Kuopiossa. Siinä missä Kuopiossa herra Aatulla oli vähän liian hauskaa ja jännää, niin nyt hevonen oli kuin itse rauhallisuus, aivan kuin se olisi ikänsä jo raveja kiertänyt. Valjastuskatoksessa seisoskeli niin rauhallinen ori, että meitä alkoi jo tietenkin vähän epäilyttämään, onko Aatu ihan sairas vaiko kamalan viisas... No, sairas se ei ainakaan ollut, sillä niin hyvän startin Aatu teki. Se lähti 20 metrin takamatkalta hyvin ja sai muun porukan heti kättelyssä kiinni. Sen jälkeen Aatu kylläkin jäi jokseenkin kauas kärjestä ravaillessaan tyynen rauhallisesti keskijoukoissa parijonossa. Ensimmäisellä takasuoralla Aatu nousi jo viidenneksi, mutta oli kärjestä silti yli 40 metriä perässä. Kierroksen täyttyessä käsky kävi kolmannelle radalle kiertoon ja viimeisellä takasuoralla hevonen suorastaan lensi kärkiparin kiinni. Loistotahti tyssäsi hieman viimeisen kurvin haparointiin eikä ohituksiin enää ollut rahkeita. Tuloksena arvokas kolmossija kelpo kolmevuotisajalla 39,1. Kuten olen epäillytkin, hokkikengillä matalaliikkeinen Aatu ei kylläkään saa aivan parasta pykäläänsä päälle ja meno oli nyt koko ajan varsin haparoivaa, eikä sitä kärsi päästä menoilleen ollenkaan siten kuin kesätennareilla. Viimeisen takasuoran kiito antoi kuitenkin toiveita myös siitä, että vanhemmiten voiman ja rutiinin myötä ehkä piikkareillakin voi vielä joskus päästä lujaa. Meidän mielestämme Aatu teki kuitenkin hienon startin ja edelleen menemisen helppous on jotenkin mykistävää. Sinällään harmitti, kun kaikki muut tuntuivat odottavan Aatulta vain voittoa ja olihan se pelattukin ihan pohjiin 1,6 kertoimellaan. Ja meidän tavoitteet kun ovat kuitenkin jossain tulevaisuudessa eikä Aatun elämän toisessa startissa. Ja kuten kuskikin sanoi, hevosta pyritään kaikin tavoin nyt vain rakentamaan tällä kaudella kohti suurempia saappaita ja kovempia koitoksia. Rakennustyö jatkuu, mutta ainakin ravihevosen "kivijalka" alkaa olla nyt hyvällä mallilla.

Oulun Nuorten Sarjan voitto meni kuin menikin kuitenkin A.T. Ekolaiselle varsalle Ekoliinan ollessa paras 3-vuotias. Upeaa jälkeä ravikuninkaan ensimmäiseltä ikäluokalta - tämän siitosavauksen perusteella ensi vuodesta voinee odottaa paljon.

Meillä ei enää koskaan tule olemaan yhtä lahjakasta 3-vuotiasta kuin Aatu. Mielestäni on ollut hyvä, jos suomenhevosen amatöörivalmennuksella saa 4-vuotiskautenaan radalle, mutta Aatu on ollut valtavan hyvä ja yllättävänkin valmis jo 3-vuotiaana kilpailemaan. Sen menemisen helppous ja juoksemisen vaivattomuus ihastuttavat taustajoukkoja kerta toisensa jälkeen. Uskotaan ja toivotaan, että kun kaikki asiat tehdään jatkossakin oriin eteen niin hyvin kuin osataan, niin tulevina vuosina Aatu vielä näyttää, miksi se meidän mielestämme on harvinaislaatuinen kultakimpale. Tokihan se lahjojaan on paljastanut jo tänä vuonna sillä 3-vuotiskauden ennätystä 35,8 ja starttisaldoa 2st 0-1-1 kehtaa esitellä paremmissakin piireissä. Tällä hetkellä ollaan todella todella tyytyväisiä ja käännetään katseet hyvillä mielin ensi vuoteen.
Ravimaailmassa meikäläiset ovat varsin tavallisia tallaajia ja siten tuntuu, ettei tätä enempää voi edes toivoa. Mutta. On meillä silti unelmia ensi kaudelle ja pitkälle tulevaisuuteen asti. Mutta jo tämä kausi Aatun kanssa vetää vähän hiljaiseksi. Tarvitseekokaan minun sanoa enempää - antaa oriin juosta...

11.11.2010

Talvi!!!

Hahaa, nyt se sitten on ainakin hetkeksi saapunut jälleen: Talvi, lumi ja pikkupakkanen. Muutamana viime päivänä on satanut lunta, josta toivottavasti saisi tällä erää nauttia koko talven ajan. Treenitiet paranevat lumen myötä pikkuhiljaa ja kohta päästään taas päästelemään tukka putkella pitkin metsäteitä lumen pöllytessä perässä. :) On se vain mukava, kun on vaihtelevat vuodenajat. :)

Aatu kävi eilen varmaankin viimeistä kertaa tälle vuodelle Kaustisella hiitillä. Tästä eteenpäin toivottavasti pystytään ajamaan kotonakin koko talvi säännöllisesti pitkää lenkkiä ja keväällä katsotaan sitten uudestaan, millä mallilla meidän 4-vuotias herra siinä vaiheessa on. Ennen talvitreenejä Aatu käy kuitenkin vielä kerran ihan oikeissa raveissakin, sillä oriin ohjelmassa on ensi sunnuntaina Oulussa 3-vuotiaiden Nuorten Sarja. Alun pitäenkin oli tarkoitus, että Aatulla ajetaan pari starttia tänä vuonna kilpaa ja sunnuntaina on sitten vuorossa se toinen ja tämän vuoden viimeinen startti. Ouluun oli ilmoittautunut kunnioitettavat 12 varsaa! Hieno määrä niiden kaikkien liian vähäisen osallistujamäärän takia peruihin menneiden varsalähtöjen jälkeen. Aatu starttaa Oulussa ainoana hevosena 20 metrin takamatkalta ja siten luonnollisesti numerolla 12. Paljon paljon kysymysmerkkejä on kuitenkin ilmassa, sillä sitähän ei taas tiedä, mitä nuori herra Aatu meinaa ratavaloista ja niiden aiheuttamista varjoista, miten balanssi raskaammilla hokkikengillä pelittää kovemmassa vauhdissa ja ennen kaikkea mitä kaikkia turhuuksia Aatu matkan aikana näkee ja keksii pelätä - ja laukkailla. Vauhti riittää pitkälle, mutta onhan tuo vielä niin varsa ainakin pääkopaltaan, että sen ajatuksenjuoksusta ei ainakaan meikäläinen koskaan pääse perille... Mutta mukaan mennään sitä arvokasta kokemusta hakemaan. :)
Hienoa Aatunkin kanssa on kuitenkin raveihin lähteä, sillä varsin paljon töitä sen kanssa on näiden kolmen yhteisen vuoden aikana ehtinyt tekemään. Ja nyt meillä on varsa siinä mallissa, että sen kanssa kehtaa Nuorten Sarjaan lähteä. :)

Pakko tähän väliin mainostaa myös, että A.T. Ekolla on Oulun Nuorten sarjassa peräti kolmen varsan edustus! Hieno aloitus siitoksessa tältä tämän vuoden ravikuninkaalta, sillä Ekon vanhimmat varsat ovat nyt juuri kolmivuotiaita ja tulleet käsittääkseni aika hyvällä saldolla opetus- ja koelähtöihin. Toivotaan että nämä startissa olevat lapsukaiset myös juoksisivat sunnuntaina siihen malliin, että isä saisi isänpäivän kunniaksi olla syystäkin ylpeä...

Salama taasen on saanut hiukan vetää henkeä ja pitää helpompaa treenijaksoa tuon kahden päivän starttirupeaman jälkeen. Oikein soppeleita sarjoja ei ole nyt lähiseuduilla tarjolla, joten antaa nyt tamman vähän hengähtää ja jatketaan kilvanajoa toivottavasti loppukuusta. Mukava on kuitenkin Salaman riekkumista katsoa, sillä nyt tarhassa revittelee iltaisin aina niin terveen ja tyytyväisen oloinen tamma, että itsekin tulee aina väkisin hyvälle mielelle Salaman rallia seuratessa. Ja toki me ollaan lenkilläkin käyty, mutta vain hiljaisella matkavauhdilla. Tänäänkin iltpäivällä suunnataan taas lumiseen metsään talsimaan.

3.11.2010

Jättipottiviikonloppu

Valtava työmäärä, lukuisia kärryillä istuttuja tunteja, satoja treenikilometrejä, jalkojen hoitoa ja jatkuvaa syynäystä, monia hiittejä, vino pino eläinlääkärilaskuja. Unelmia, haaveita, uskoa ja toiveita. Pettymyksiä, antautumisia, sisuuntumisia, näyttämisen halua. Miettimistä, pohtimista, kokeilemista, saavuttamista. Niistä on ravihevosen valmennus tehty. Vuosiin mahtuu niin monenlaista tunnetta, kokemusta, elettyä hetkeä. Joskus menee paremmin, useimmiten kuitenkin huonommin. Nyt meni hyvin, oikein hyvin. Tavallisen tytön tavallinen hevonen teki viikonloppuna jokseenkin epätavallisen teon. Salama starttasi viime viikonloppuna kahdesti ja molemmilla kerroilla kotiin saatiin tulla totosijan kanssa. Uskomaton Salama. Epätodellinen jättipottiviikonloppu.

Viikonlopun raviputki alkoi Ylivieskasta. Lauantai-iltana satoi, tuuli ja paleli. Oli pimeää, märkää ja niin niin kylmä. Moni muu vietti lauantai-iltaa saunaten tai bailaten, minä taasen vedin kerroksittain vaatteita niskaan, haalareita päälle ja valjastin hevosta Ylivieskassa starttia varten. Enkä olisi vaihtanut paikkaa kenenkään kanssa. En kenenkään. Oman hevosen kanssa raveihin pääseminen on aina juhlaa. Juhlaohjelmassa oli Ylivieskassa lähtö yksi ja numero yhdeksän. Salama lämmitteli poikkeuksellisen pörhäkkään ja hyvänoloisena ja jo lämmityksen jälkeen heräsi haave, ettei oltu ihan turhan takia liikenteessä. Salaman elämän kolmannen autolähdön koittaessa olin hyvin tyytyväinen takarivin lähtöpaikasta. Sieltä Salama lähtikin nyt ravilla matkaan, mutta jokseenkin hiljaa. Tamma taivalsi ensimmäisen kierroksen monen kymmenen metrin päässä kärkihevosista aivan pääjoukon hännillä ja tilanne näytti kyllä jo täysin toivottomalta. Viimeisen kierroksen koittassa hevonen lähti kuin lähtikin kuitenkin kiriin ja jyskytti ulkoratoja pitkin eteenpäin. Lähtö oli sekavia tapahtumia täynnä, kun kilpakumppanit laukkailivat, kolaroivat ja hakivat paikkojaan. Salama kiersi ja kiersi, ainakin neljättä rataa pitkin, kiersi ja taisteli. Minä jännitin aidan vieressä aivan hermorauniona hokien sitä mukaa kun Salama onnistui ohittamaan hevosen toisensa jälkeen; rahoilla, älä laukkaa, korotetuilla rahoilla, älä vain laukkaa, totossa, älä enää laukkaa, toisena, purista, jaksa, ensimmäisenä ja maalissa. Voitto. Ykkössija äärimmäisen rehellisen kirin seurauksena. Minun tavallinen tammani on maailman rehellisin hevonen. Maailman sitkein. Maailman paras. Melkoinen tunnelataus on mukana aina Salaman lähtöä katsoessa, mutta kyllä voitto on jotain käsittämätöntä. Ja myös hevosen juoksu oli jotain uskomatonta.

Seuraavana päivänä, talviaikaan siirtyneenä, illan suussa Salaman kanssa lähdettiin taas liikenteeseen. Suuntana Kaustinen, iltaravit, viimeinen lähtö ja voltista numero viisi. Jo lämmityksessä Salama näytti edellispäivää huonommalta ja valtavan vinolta. Jos jotakin oli vielä eilispäivän onnistumisen jälkeen uskallettu vielä odottaa, laskivat odotukset lämmityksen jälkeen kuitenkin kuin lehmänhäntä. Hevonen ei varmastikaan ollut palautunut eilispäivän juoksusta ja jotain hämminkiä oli nyt taas jossain. Mutta Salama osoitti olevansa kilpahevonen ja jälleen kerran se tsemppasi niin urhoollisesti. Lähdössä se pyörähti vaikealta vitosradaltakin ihan paikallaan ja lähti lujaa päästen melkein, muttei ihan, keulaan. Johtavan takaa löytyi kuitenkin juoksupaikka ja siellä Salama piileskeli ensimmäisen kierroksen ajan jonka jälkeen käsky kävi kuolemanpaikalle. Ja hevonen oli niin vino, että luulin, ettei sillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia ravata kurveja. Mutta niin se vain ravasi. Minä en tosin sitäkään nähnyt, kun olin piilossa lanatraktorin takana ja sanoin ratamestarille, että kertoisi sitten kun viimeinen kurvi on mennyt, niin loppusuoran uskallan ehkä katsoa omin silmin... ;) Lievästi kamalaa ja niin kamalan ihanaa.... Tamma taisteli sitkeästi eikä antanut tuumaakaan periksi. Kolmantena maaliin aivan kärkiporukassa äärettömän sitkeän juoksun jälkeen.

Näiden hetkien takia se kaikki työ tehdään, kaikki aika käytetään ja kaikki raha kulutetaan. Juuri näiden onnistuminen tunteiden takia. Näihin joutuu mielessään (ja videokirjastossa) palamaan vielä niin monen monta kertaa etenkin silloin, kun kaikki taas menee huonosti, mikään ei onnistu, hevoset eivät kulje ja elämä tökkii. Tällaisen jättipotiiviikonlopun kokeneena saa ennen kaikkea itse uskoa taas siihen, että jotain on Salaman kohdalla todellakin tehty oikein. Terveystilanne käytiin kuitenkin katsastamassa klinikalla, sillä Kaustisen startin vinous nosti monia kysymysmerkkejä ilmaan. Nyt on kuitenkin suu ja jalat taas syynätty ja hoidettu kuntoon ja toivotaan, että suoruus löytyy sitä kautta takaisin, sillä viikonloppu osoitti, että tamman pää on kyllä kultaa ja kuntokin tällä hetkellä rautaa. Tosiasiassa Salaman pärjäämistä helpottaa huomattavasti nämä syksykelit, kun ei tarvitse mennä enää niin miljoonaa, vaan tasaisuudella ja vahvuudella riittää jo pitkälle.


Hevoset kengitettiin vihdoin hokkikenkään maanantaina. Marraskuun kunniaksi sataa nyt sitten vettä ja kahlataan ravassa. Aatu onnistui piikkareillaan heti polkemaan etusensa auki joten voinee olla, että se oli lopullinen niitti sille, ettei oriin kanssa enää kolmevuotiaana starttiin tulla. Onneksi nelivuotiskauteen ei ole enää kuin kaksi kuukautta. ;) Edes marraskuun pimeys ei voi nyt olla masentamatta maailman onnellisinta hevosenomistajaa.