Syyskauteen starttaillen

Elokuun viimeisiä päiviä viedään. Kesä on kaiketi venetsialaisten jälkeen ihan virallisestikin ohi ja syksy alkaa maalata luontoon värejään. Kyllä Suomen kesä on vain niin lyhyt. Aina tässä vaiheessa vuotta tuntuu, että mihin ihmeeseen se kesä oikein taas vilahti silmien ohitse. Mutta onneksi sentään raveja ravataan Suomessa ympäri vuoden, joten toivotaan, että ravirintamallakin uusi syyskausi alkaisi vähän valoisimmissa merkeissä kuin mihin kesäravikausi päättyi...

Aatua tänä kesänä kohdanneiden vastoinkäymisten myötä olen varmasti vielä entistä vainoharhaisempi ja pessimistisempi kaiken sen suhteen, mikä liittyy raviurheiluu, meidän hevosiin - ja etenkin niiden terveystilanteeseen. Vieläkin ehtii tapahtua jotain, mutta on jo suoranainen ihme, että pitkästä aikaa ollaan edes tässä tilanteessa. Eli ravikamppeet pakattuna, valjaat rasvattuna ja kärryt pestynä. Eli melkein ainakin ollaan lähdössä Aatun kanssa raveihin. Ihan näin ei oltu ajateltu Aatun kesän menevän, mutta eipä ihmisvoimat näille asioille ja tuureille näytä mitään voivan. Aatu on ollut enään tai vähemmän telakalla ravitouhuista lähes kaksi kuukautta. Tuohon väliin on mahtunut monta klinikkareissua, lääkekuureja toisensa jälkeen, epäonnea, pettymyksen kyyneleitä, turhautumista ja silkkaa epäuskoa. Sinällään epäuskoinen saa olla edelleenkin siitä, että Aatu ylipäätänsä tuon viimeisimmän episodin jälkeen kykenee lähtemään tänä vuonna raveihin - ja vieläpä Äimärautiota kohti Oulu-Expressin karsintoihin.

Kukaan ei tiedä ennustaa, mitkä tunnelmat Aatun leirissä illalla ovat, mutta jokainen tajuaa kyllä ihan maalaisjärjellä ajateltunakin, että viimeisten viikkojen, jopa kuukausien, sairashistoria ja lääkekuuriarsenaali ovat jättäneet hevoseen sen verran jälkiä, ettei se missään tapauksessa voi olla tällä hetkellä parhaimmillaan. Toki Aatun kanssa on lenkkeilty, mutta ihan halutulla tavalla sitä ei olla kaikkien vastoinkäymisten myötä päästy ajamaan. Ja kuten Merjalle eilen sanoinkin Ylivieskan raviessa, että kun viimeisen viikon on vain pelännyt uusia ongelmia, niin ei todallakaan ole edes osannut tai uskaltanut ajatella, että tänään kyseessä ei kuitenkaan ole mikään ihan tavallinen lähtö. Oulu-Expressin karsinnoissa mukana oleminen on hieno asia, mutta tällä hetkellä tuntuu hyvältä vain ylipäätänsä päästä Aatun kanssa raveihin sen kummemmin lähdön tasoa tai siinä pärjäämistä miettimättä.

Ravireissuja on EHKÄ seuraavan viikon aikana tulossa usempiakin - melkeinpä kaikkina vapaapäivinä. Perjantaina Salama nimittäin reissaa Kuopioon, missä järjestetään kerran vuodessa suomenhevosravit. Näin kotimaisen rodun vannoutuneena kannattajana jo idea näistä raveista on niin upea, että mielestäni on velvollisuus myös sitten viedä suomenhevosensa sinne kilpailemaan. Viime vuonna oltiin paikalla Aatun kanssa 3-vuotislähdössä ja nyt mukaan mennään Salaman kanssa tammasarjaan. Kovaltahan tuo lähtö taas näyttää ja monta tuttua kilpakumppania on myös viivalla.

Kuopion keikan jälkeen Salama huilailee vain viikonlopun ajan ja jatkaa starttitaivaltaan heti sitten maanantaina Seinäjoellä. Siellä Salamalla on ohjelmassa ensimmäistä kertaa elämässään mailin pyrähdys auton takaa. Sinällään olen kyllä sitä mieltä, että Salama ei ainakaan hyödy tiiviistä starttirytmistä ja toisekseeen en ole vakuuttunut hyötyykö se vahvana ja tasavauhtisena hevosena mailin matkastakaan, mutta halusin nyt kuitenkin vielä kesäkeleillä kokeilla pikamatkan ajamistakin. Mielestäni lähtö on paperilla helpompi Seinäjoella kuin Kuopiossa, mutta eihän sitä sitten todellisuudessa taas tiedä. Kovaa pitää mennä jokaisessa lähdössä ja hyviä hevosia on vastassa sama minne menee.

Samu sen sijaan jatkaa olemattoman kuntonsa kohotusta vain kotosalla lenkkeillen. Ihmisillä on riittänyt kiireitä, mutta Samua on kuitenkin pyritty kaksi kertaa viikossa ehtiä ajamaan. Syksyn aikana täytyy kuskata Samukin muutaman kerran raviradalle ihmettelemään tulevan työpaikkansa toimintaa.

Päivät on tällä hetkellä melkoisen ohjelmoituja ja vapaapäivät suhteellisen aikataulutettuja, mutta se on sitä elämää. Palataan blogin pariinkin taas paremmalla ajalla.

Koville ottaa

Alan oikeasti pikkuhiljaa uskoa, ettei Aatua ole tarkoitettu 4-vuotistähdeksi. Sen ei näemmä ole tarkoitettu juoksevan 4-vuotiaana juuri montaakaan starttia. Ei, vaikka ikäluokkakilpailut on ympyröity aikaa sitten kalenterista ja kaikki on todella tehty viimeiset 1,5 vuotta nelivuotiskauden kesää ja syksyä silmällä pitäen. Mutta kun kerta on ruvennut vastustamaan, niin se vastustaa sitten ihan urakalla. Uusi painajainen alkoi viime torstain hiittireissun päätteeksi.

Kuume- ja räkätauti selätettiin vihdoin ja viimein penisilinikuurin jälkeen ja orin kanssa päästiin hiljalleen taas normaaliin arkeen kiinni. Aatun tosiaan piti juosta tänään Kajaanin Nuorten Sarjassa, mutta eihän se missään nyt juokse. Tällä kertaa, kun kaikki muuten oli niin kunnossa ja hevonen niin hyvänoloinen, se itse omaa typeryyttään ja innokkuuttaan loukkasi jalkansa potkaistuaan hiittireissun päätteeksi valjastuskatoksessa väliseinään niin, että jalka meni seinästä läpi ja juuttui siihen kiinni. No, arvata saattaa, mikä rytinä sen jälkeen kävi. Irtosihan jalkakin sitten jossain välissä seinästä sillä seurauksena, ettei hevonen laittanut sitä lainkaan enää maahan. Siinä vaiheessa kyllä tuntui, että koko maailma musteni ja itse tiedosti vain yhden asian: nyt kävi oikeasti tosi pahasti. No, kaikeksi onneksi klinikka oli auki ja eläinlääkäri paikalla, joten Aatu kinkkasi sitten taas vaihteeksi klinikalle. Ori rauhotettiin, jotta jalkaa päästiin syynäämään. Selvisi, että kavionrajasta oli mennyt tikku läpi ja kun eläinlääkäri sitä sitten kaivoi, löytyi ruununrajasta kaksi pitkää 4-5cm pitkää tikkua ihan umpeen painuneina... Kun tikut saatiin pois hevonen alkoi taas varata jalalle ja hieman uskallettiin huokaista.

Seuraavana päivänä jalka oli kuitenkin vuohisesta reippaasti turvoksissa ja mikä pahinta, Aatu käveli jalalla todella huonosti. Etenkin tallissa kovalla alustalla se ontui aika raakasti. Mentiin klinikalle ja pelättiin tosissaan jotain murtumaa tai jännevikaa. Aatun jalka kuvattiin ja ultrattiin, mutta mitään näkyvää vauriota siitä ei kaikeksi onneksi löytynyt. Eläinlääkärin mukaan on ollut 3mm kiinni, etteikö tikut olisi vaurioittaneet kavioniveltä. Joten ehkä meillä kuitenkin oli onni onnettomuudessa. Jalassa oli kuitenkin ilmiselvä tulehdus ja Aatu sai penisilinikuurin, jotka kyllä alkaa olla aika tuttuja.

Tämän session jälkeen jalka alkoi parantua silmissä. Turvotus laski ja hevonen alkoi taas liikkua aivan normaalisti ja riekkua ihan entiseen terveeseen malliin. Tämä tuntui niin suurelta helpotukselta, että edes Kajaaanin startista poisjääminen ei tuntunut enää missään. Tai ei se kyllä sen aikaisemman pikkuprinssin pettymykseen verrattuna miltään alunperinkään tuntunut.

Mutta. Tänään Aatulle nousi sitten kuume, lähemmäs 40 astetta. Ja tämä siitäkin huolimatta, että hevosella on kuitenkin sulfakuuri päällä penisilinin päätyttyä... Hohhoijaa. Jalka sentään vaikuttaa hyvältä, se ei ole lainkaan lämmin tai turvoksissa ja Aatu liikkuu hyvin. Mutta on ihan käsittämätöntä, voiko se "muuten vain" olla sitten tuollaisessa kuumeessa! Tämä vain ei voi olla totta!

Tällä hetkellä ei enää kyllä tiedä itkeäkö vai nauraa. Aatu olisi niin hyvässä kunnossa - kunhan se vain joskus olisi kunnossa. Tuntuu, että mistään ikäluokkakilpailuista on turha enää edes puhua mitään, ohitse ne jokainen kuitenkin yksi kerrallaan vilahtavat. Meidän ikäluokkahevonen seisoo tallissa milloin minkäkin vaivan takia levossa. Mutta tämäpä se on sitä raviurheilua. Tottakai nyt on pääasia vain ja ainoastaan, että hevonen paranee, tulee taas kuntoon - ja vielä jonain päivänä näyttää mihin se terveenä ollessaan pystyy. Se päivä tosin voi olla vasta ensi vuonna tai joskus vielä kauempana tulevaisuudessa, mutta kyllä se vielä tulee. Sillä onhan niiden tuurienkin joskus käännyttävä. Tässäkin lajissa, missä oikeudenmukaisuudella ei ole mitään tekemistä...

HooPeeÄllää sun muuta

Syksy alkaa oikeasti tehdä tuloaan, ainakin mitä viime päivien sade- ja tuulimääriin tulee. Vettä on ainakin elokuun alussa tullut kuin syksyllä konsanaan. Syksy tarkoittaa kai jossakin määrin taas arkirutiinien löytämistä omaan elämään. Kesälomat on ohi niin ihmisillä kuin hevosilla. Tai ainakin se tallin ainut kesälomalainen palasi kotiin sunnuntaina. Samu vietti 1-vuotiskesästään lähes kaksi kuukautta Halsualla laitumella mutta nyt on varsan kohdallakin lomat lusittu ja sekin saa aloittaa työnteon - tai ainakin sen harjoittelemisen.

Lomalta paluu työelämään

Huomioikaa, etukenkä näkyy!

Samun hakureissu sujui aivan kivuttomasti. Laitumella se käveli portille vastaan, koppiin se tallusteli kaurojen perässä ja ennen kaikkea tällä erää se matkustikin aivan ilman kenguruloikkiaan. Kotona Samu marssi tyyneen rauhallisesti tarhaan ja se siitä. Salamalla ja Aatulla näytti sen sijaan olavan huomattavasti jännittävämpää ja Samulle niin kovasti asiaa.

Samu on kesän aikana kasvanut kovasti. Toki se laitumella olemisen jälkeen aika hyvinsyöneeltä saakin näyttää, mutta paljon siihen on tullut myös ihan "oikeaa" hevosmassaa ja lihasta kavereiden kanssa juoksemisen seurauksena. Kotiin ei todellakaan ole tultu laiskottelemaan, joten heti sunnuntain kotiintulon jälkeen Samulle oli järjestetty paljon puuhaa. Jyri kengitti Aatun jälkeen myös Samun etupään ja takakaviotkin vuoltiin. Nyt kärsii kuokkia karsinassa, enää ei kaviot kulu. Kengityksestä ei sen ihmeellisempää numeroa tehty. Siinä harjailun lomassa kengät tuli huomaamatta jalkoihin. Toisen etusen kanssa piti vähän pystyyn hyppiä, mutta ei sen kummempaa. Uusia etukenkiähän piti heti lähteä lenkille testaamaan. Eipä ollut ajo-opetus minnekään unohtunut. Kärryt perään, käytävällä irti ja menoksi. Iskä kävi pellolla ajamassa muutaman kilometrin, ite kävin lähinnä perään kattomassa ja muutaman kuvan nappaamassa. Eihän se meno nyt ihan samalta näytä, kuin Aatun kanssa 1-vuotiaana, mutta ihan kelpohölkkää Samu painelee. Ehkä siitä vielä ravihevonen tulee.

Pikitien ylitys

Samu yksvee

Ravihevosista puheen ollen, meillä taitaa olla nykyään tallissa pelkkiä laukkahevosia. Jos starttihevoset eivät nimittäin sairasta niin sitten ne ainakin laukkaavat raveissa. On tämä mahtava laji. Eilinen Oulun ravireissu oli siis taas sarjassamme täysin turhia reissuja. Tuloksena kokemusta, rapakerroksen saaneita varusteita ja jonkin verran vitutusta.

Kyllä oli taas kannattanut lauantai uhrata Salaman ja Aatun varusteiden pesuun, puunaukseen ja rasvaukseen. Eilen aamulla käytiin aluksi likaamassa Aatun kamppeet Kaustisella hiitillä, mutta ei se ollut mitään verrattuna illan Oulun keikkaan. Oulussa vettä tuli ihan kiitettävästi, rapa roiskui ja kura lensi. Salama-hienohelmahan osaa kyllä tuollaisessa kelissä todeta, ettei juokseminen kannata sitten ollenkaan, mutta toisaalta onhan se kuitenkin niin rehti tamma, että edes yrittää. Kierros sujui vielä aivan mukiinmenevästi Salaman taivallettua sisärataa pitkin sijoilla 4-5. Itse lähdössä se ei saanut ihan parasta vaihdettaan silmään, mutta eteni sitten kyllä tasaisesti koko ajan kärkeä kiinniottaen. Kierroksen täyttyessä edestä laukkasi hevonen ja Salkkari nousi jo kolmanneksi kunnes se samalla sekunnilla laukkasi itsekin. Ja eihän tuo taas meinannutkaan antaa laukkaa porukassa alas, kun muut tulivat vielä takaakin härkkimään. Ei puhettakaan, ja pitkäksi se laukka sitten meni ja peli oli sitä myöten selvä. Raparadasta huolimatta kärkihevoset painelivat lähdössä hyviä aikoja, mutta kasassa pysyessään Salamankin olisi kaiken spekuloinnin jälkeen pitänyt yltää viiden sakkiin. No, ei yltänyt. Kotiin lähdettiin, kun olin saanut pestyä harmaaksi muuttuneen hevosen taas oman itsensä väriseksi. Vasemman etupäkiän Salama oli polkenut auki, mutta tiedä sitten tapahtuiko se ravatessa vai laukatessa. Ja haavathan kyllä paranee. Kuskin mukaan hevonen vain yksinkertaisesti kompastui eikä osannut laukkaa selitellä mitenkään kummemmin. Näitä sattuu.

Johan tässä onkin kesän ravit mennyt molempien starttihevosten suhteen vallan mukavasti, mutta nyt syksyä kohti mentäessä touhu alkaa vaikuttaa taas tutun toivottomalta. Koska periksi ei saa kuitenkaan antaa, niin me jatkamme harjoituksia. Viikon päästä tiistaina laukka- anteeksi starttivuorossa on Aatu, jonka kanssa lähdetään käymään Kajaanissa Nuorten Sarjassa. Sarjamääritys on aika passeli, ja saadaanpahan ainakin startti alle ennen loppukuusta olevia Oulu-Express-karsintoja, mikä nyt kuitenkin on pääasia tämän sairastelujakson jälkeen.

Mäkitreeniä...

  

Kovin pieneltä näyttää Samu vielä suuressa maalaismaisemassa.


Muusta elämästä mainittakoon sen verran, että meikäläisen taloremppa etenee hyvää vauhtia. Tänään on raivattu "metsätontilta" puita pois siinä määrin, että nyt on paraatinäköalat hevosten tarhoihin. Paremmalta paikalta en minä olisi kyllä voinut taloa saada! Kuvia tulossa vielä joskus. :D

Talliterveiset

sairastuvalta, jota meidän talli todellakin on viimeiset kolmisen viikkoa todellakin muistuttanut. Tällä hetkellä sentään tuntuu, että sairastamiset on tältä erää sairastettu ja kuumeet jälkitauteineen voitettuja. Treenitaukoa Salama piti kaksi viikkoa ja Aatu vielä viikon enemmän. Kaustisen reissuja on joka tapauksessa tehty, mutta kohteena on viimeisten viikkojen aikana ollut vain ja ainoastaan klinikka. Viimeiseltä klinikkareissulta jäi sentään hyvä maku, kun tiistaina Aatu sai terveen paperit. Penisilinikuuri oli tehnyt tehtävänsä ja nyt olivat keuhkot puhtaat ja veriarvot kunnossa. Kunnossa tuntuu hevonenkin olevan, tai ainakin tuntevansa itsensä nyt terveeksi, sen verran vilkasta ja vallatonta kotikäyttäytyminenkin on viime päivinä ollut... Hyvä niin. Treenit on päästy sairasloman jälkeen taas aloittamaan. Eihän vuosikausia treenatun hevosen kunto parissa viikossa mihinkään katoa, mutta hyvin hyvin huonoon saumaan sairastelut kilpailurytmin kannalta kuitenkin tulivat...

Salama pääsi kuumeen jälkitautien kanssa huomattavasti Aatua helpommalla ja sitä on päästy kolmeen kertaan sairasloman jälkeen hiittaamaan. Varsinaisesti sairasloma loppuu ylihuomenna, kun Salama starttaa Oulussa. Starttitaukoa on kuukausi alla ja nyt ajetut hiitit ovat olleet entistäkin hiljaisempia, joten jokseenkin jännittävää on nähdä, mikä Salaman iskukyky tauon jälkeen on. Paikka on kerrankin ihanteellinen ykkösrata kahdenkympin pakilta, joten toiveissa on, että lähdön onnistuessa Salama saisi ainakin hyvän reissun ja liftaisi sieltä sitten niin pitkälle kuin riittää.

Tallin kolmas projekti saapuu huomenna kun Samu haetaan Halsuan kesälomaltaan kotiin.  Melkein kaksi kuukautta Samu kerkesikin huoletonta laidunelämää viettää. Mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon Samu on kasvanut, ja ennen kaikkea kuinka paljon se muistaa ajoharjoituksistaan ym hevosmaisesta käyttäytymisestä... Kesä on ollut ainakin laitumella elämää eläville varsoille mahtava. Kelejä on ollut ja läpöä piisannut ehkä vähän liiaksikin asti. Vaikka Halsua onkin niin kovin lähellä, on melko hävettävää myöntää, ettei Samua ole tullut kesän aikana käytyä kuin kerran katsomassa... Elämässä on tällä hetkellä niin kovin monta projektia josta suurin on todellakin tuo taloremonttityömaa... Se on silti vain osasyy siihen, ettei aikaa muka ole riittänyt... niin yhtään mihinkään... Todellisuudessa asia vain on niin, että kun hevonen ei ole omassa pihassa, on kovin huoletonta olla. Tämän kesän aikana kun Samua ei ole ollenkaan paarmat kiusanneet, ukkonen pelottanut, sade kastellut tai helle läkähdyttänyt. Ei ollenkaan, vaikka kotona Aatua ja Salamaa seuratessa niillä on jatkuvasti joku ongelma. ;) Noh, onpahan taustajoukotkin saaneet ainakin yhden hevosen osalta hetkeksi hermolomaa ja sinällään on hyvin huolettomin mielin onkin saanut olla, kun tietää kuinka takran ja hyvän hoidon Samu on Ala-Korvella saanut. Ja onhan iskä Henryn kanssa lähes viikottain kuitenkin soitellut ja raveissa Ullan kanssa on saanut vaihtaa myös Samun kuulumiset.

Lomailu loppuu Samun kohdalla kuitenkin nyt aika tykkänään, sillä heti huomenna Jyri tulee kengittämään Aatun ja samalla laitetaan myös Samulle ensimmäiset etukengät alle, jotta se ei enää kuokkisi kavioitaan pilalle ja että sen kanssa todella voidaan ruveta nyt muutaman kerran viikossa lenkkeilemään. Sillä vuoden päästähän Samulla saa ajaa jo opetuslähdönkin uusien sääntöjen myötä! Enää ei siis tarvittaisi, kuin saada a) kuntoa b) voimaa c) järkeä ja d) opetella juoksemaan. Ei pahoja tavoitteita talven ajaksi, ei... :D Mutta näitä kuitenkin ainakin yritetään lähteä saavuttamaan, sillä elämässähän pitää olla tavoitteita....

Kunkkarikuulumiset

Tästä se kuninkuuskilpailu vuosimallia 2011 lähtee liikkeelle...

Oriiden lauantain urakka matkassa.

Ravivuoden päätapahtumasta on kulunut jo viikko ja nyt vasta ehdin rustata tänne hieman jälkimaininkeja ja ajatuksiani Teivon kuninkuusraveista. Ja se taas kertoo jotain pelkästään siitä, että vuorokaudesta on taas vähennetty tunteja. Täytyy olla.

Minun kuninkuusravihistoriani on saanut alkunsa ainakin jossakin määrin vuoden 1985 Kaustisen kuninkuusraveista, joihin osallistuin äitin maha-asukkina. Kaiketi jotain tarttui silloin kuitenkin mukaan ainutlaatuisesta ravitunnelmasta ja ravikansan yhteisestä juhlasta, koska sinne hevosten pariin veri on vetänyt... Ihan aikuisten oikeasti kuitenkin kävelin omin jaloin Ylivieskassa pidettäviin kuninkuusraveihin vuonna 1997 ja sen jälkeen pois tätä tyttöä ei enää niistä karkeloista saa. Kunkkareihin mennään vaikka pää kainalossa. Ja tänä vuonna urheilumieltä kysyttiin raveihin lähtiessä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, kun 15. kerran starttasin kohti kuninkuusraveja.

Teivon kuninkuusraveista piti tulla omalta kohdaltani kaikkien aikojen kuninkuusravit, sillä sotasuunnitelmana oli, että Aatun kanssa mennään mukaan Pikkuprinssiin. No, ei menty ja siitähän seurasi sitten vuosituhannen kovin ravimasennus. Teivon kuninkuusravit olivat omalta kohdaltani käytännössä täysin pilalla jo ennen kuin ne alkoivatkaan. Mutta mukaan kuitenkin mentiin yleisön joukkoon ja Titan kanssa ajaa hurautimme aikaisin lauantai-aamuna Teivoa kohti. Sinällään lauantai ei ollut helppo päivä. Aatun nimi kuulutettiin monta monituista kertaa, mutta ihan väärässä paikassa kuin poissaolijoiden listalla... Jokatapauksessa onhan kuninkuusravit joka vuosi uskomaton elämys ja kyllä se kunkkarifiilis sieltä ainakin sunnuntaihin mennessä taas löytyi. Teivo on mielestäni yksi Suomen hienoimpia, jos ei hienoinkin, ravirata. Upeat puitteet, toimivat järjestelyt, hieno sää ja parhat hevoset tekivät kuninkuusraveista täydellisen menestyksen. Yhdet minun kunkkarihistorian hienoimmista, kaikesta huolimatta.

Kuningas Patrikin Muisto ja yleisömerta.

Villihotti verryttelee kohti kuninkuutta

Kuninkuusravit on suomenhevosten juhlaa. Suomen parhaiden ravureiden lisäksi siellä nähdään vuodesta toiseen myös huippuratsuja ja upeita ratsastusnäytöksiä. Suomenhevosesta on niin moneksi. Ja joka vuosi kuninkuusraveissa käy esiintymässä myös vanhoja hallitsijoita, joita kohtaan ravikansa kiittää ja kumartaa edelleen todella syvään. Teivossa nähtiin letkeästi edelleen liikkuva kaikkien aikojen suomenhevonen Viesker sekä kouluratsastusnäytöksessä ravikuningas Pette, joka todella on kantakirjattu sekä juoksija- että ratsusuunnalle. Vain suomenhevosesta on tähän, sanon minä! Hienojen suomenhevosten lisäksi raveista löytyy tietenkin ystävät, upea tunnelma ja petollinen paikka nimeltä ravitori, josta tällä erää Samu taisi kahmia suurimman tuliaismäärän...

Boker

Ravivaltakunnassa on uusi kuningas nimeltä Villihotti. Huipputasaisen ja viimeisen päälle jännittävän kilpailun jälkeen tasaisuus ja varmuus toivat voiton. Aivan päinvastoin kuin tammojen puolella, oriiden kisan viimeisen matkan tultua maaliin, ei ollut mitään tietoa, kuka on ravikuningas. Tuokkolan Touho, Villihotti vai Patrikin Muisto. Suurosen laatutalliin tuli harvinaislaatuinen kaksoisvoitto ja vielä harvinaisemman siitä toki tekee se, että kaksoisvoitto tuli samoilla kokonaisajoilla! Uskomatonta. Silti tähän väliin on sanottava, että olipa Suuronen kuinka valmentajamiehiä tahansa, niin hevosenhoitajat jäivät häneltä kyllä täysin unholaan. Ja eiköhän se loppupelissä ole kuitenkin niin, että he tekevät hevosen eteen varmasti ainakin yhtä paljon töitä kuin valmentajakin. Kun tällaisen voiton jälkeen unohdetaan kiittää hevosenhoitajan panosta, jää koko valmentajasta kaiken kunnianosoitusten jälkeen loppupelissä vain paska jälkimaku.

Kuningatar on ja pysyy. I.P. Vipotiina palasi parrasvaloihin parempana kun koskaan. Koko viikonloppu oli vain I.P. Vipotiinan ja Pertti Puikkosen näytöstä. Ja tuon supertamman loiste jätti kyllä oriitkin varjoonsa, sillä olikohan ensimmäistä kertaa kuninkuusravihistoriassa, että tamma teki oriita paremman kokonaisajan. Jotain ravikunigattaren hurjuudesta kertoo sekin, että viikonlopun se päätti viikonlopun suururakan kiskaisemalla päätösmatkalla uuden tammojen pitkän matkan Suomen Ennätyksen. Parhaasta ei jäänyt mitään epäselvyyttä. Ja aivan päinvastoin kuin kollegansa, Puikkoenn muisti kiittää jokaisen voiton jälkeen sekä I.P. Vipotiinan hoitajaa että koko tallitiimiä, joka mahdollisti kolmannen kerran peräkkäin tämän liinakkotamman voitonjuhlat.

Huono kuva, hieno hevonen: Saran Salama

Minun kestosuosikkini Saran Salama teki myös kuninkuusravihistoriaa. Vaikka tänä vuonna raviveteraanin olikin tyytyminen häntäpään titteliin, ei se poista niitä uskomattomia meriittejä, mitä tällä oriilla on takataskussaan! Kahdeksan kertaa kuninkuusmittelössä, kolminkertainen ravikuningas ja kolminkertainen hopemitalisti! Siinä on tittelilitanja, johon tuskin kukaan toinen suomenhevosori koskaan (tai ainakaan aivan hetkeen) pystyy. Kiitos Saran Salama! Saran Salama muistetaan ikuisesti kanuuna-avauksistaan, lämminverikyydeistään ja kilpailukestävyydestään. Onneksi minulla on elävä muisto tästä suosikkioriistani omassa tallissani.

Uusi kuningas Villihotti

Kolminkertainen ravikuningatar I. P. Vipotiina

Kesä loppuu joka vuosi kuninkuusraveihin. Niin tapahtui tänäkin vuonna. Viikonloppuna kärvisteltiin auringonpoltteessa, mutta kun maanantaiaamuna avasi ulko-oven oli vastassa ihan syksyn tuoksu. Näin se vain menee. Onneksi seuraaviin kuninkuusraveihin ei ole enää vuottakaan. Ensi vuonna kesä päättyy Mikkeliin. :)



Minulla oli vakaa aikomus ottaa jotain erilaisia ravikuviakin...



...joten olkoot nämä nyt sitten sellaisia! ;)