Aatun pakkasrallia

Aatun 5-vuotiskauden tammikuun viimeisinä päivinä meno tarhassa näytti tältä.

Kilpailutauko on siinä määrin tehnyt tehtävänsä,

että ainakin minulla alkaa olla taas jo ikävä raveihin.

Toivottavasti hevosellakin!

Työ ja harrastus

Salaman kanssa lenkillä varmaan aika tarkkaan vuosi sitten...

Elämä on välillä melkoista tasapainoilua työn ja harrastuksien välillä. Tai työn ja sen yhden ainoan harrastuksen välillä, mikä minulla on eli hevoset. Joskus sitä miettii, voisiko ihminen vapaa-aikansa muuhunkin käyttää, kuin tallihommiin, hevosten treenaamiseen, klinikkakäynteihin, hiittireissuihin tai ravimatkoihin. Joku muu varmaan voisi, mutta minä en. Tänään päivällä piristävässä -14 asteen pakkasessa ja ihastuttavan talviauringon pilkistäessä jostain maapallon toiselta puolen minä viiletin Salaman kanssa ratsastuslenkillä metsässä ja taas kerran totesin, etteivät ihmiset ymmärrä, kuinka hienoa elämä on. Tai sitä, kuinka pienistä asioista ihmisen pitäisi olla onnellinen. Ehkä hevoset ja raviurheilun raadollisuus laittavat jossain määrin harrastajilleen jalat maahan, mutta samalla myös näkemään ne tämän harrastuksen, ja oikeastaan koko elämänkin, pienet ja niin niin tärkeät ilonhetket.

On paljon harrastuksia, joihin tarvitaan aikaa ja rahaa. Mutta jokseenkin aikaavievä harrastus hevosetkin ovat. Itse siihen on jo niin tottunut, ettei vapaapäivinä mitään muuta oikein ehdi tekemäänkään, mutta kaikille "ei-hevosihmisille" hevosharrastuksen vievä aika (ja raha) tulevat aina yhtä suurina järkytyksinä. Minulla on (pääosin) mahtavat työkaverit, mutta myönnettäköön, etteivät he "vain ymmärrä" tätä minun harrastustani. Enkä minä jaksa enää edes selittää. Silti tässä muutama viikko sitten eräs työkaverini koitti kohteliaasti keskustella minun kanssani hevosista jossain ruokataukojutustelussa... Hän kysyi, että: "Kuinka paljon aikaa ne hevoset sinulta päivässä vievät?" Mietin hetken ja totesin, että "Ehkä keskimäärin 6 tuntia päivässä, tosin toisinaan paljon enemmänkin ja kyllä minä voin vapaapäivinä olla tallissa vaikka koko päivän." Työkaverini haukkoi seuraavat minuutit happea hokien vain, että "KUUSI tuntia päivässä!!!!" :D No joo, ehkä jotkut tosiaan ajattelevat, että kun kolme hevosta asuu omassa pihassa omassa tallissa, niin kivahan niitä silloin tällöin on käydä taputtamassa.... Mutta onhan niissä päivän mittaan vähän muutakin työtä kuin hevosten taputtelua.

Hevosihmisillä ei varmasti ole vapaa-ajan ongelmia. Sitäpaitsi päivät täyttyvät toisinaan melko tarkasti myös siitä toisesta pakollisesta pahasta eli työnteosta. Minulla on ammatti ihan toisella alalla kuin hevosten parissa. Itseasiassa vanhempani tekivät aika hyvissä ajoin minulle selväksi, että hevoset saavat olla harrastus, mutta työtä sinä et niistä itsellesi ota. Aha. Joten oli keksittävä jotain muuta. Vielä koko lukioajan kuvittelin, että minusta tulee eläinlääkäri ja kertaalleen kävinkin eläinlääkiksen pääsykoekysymyksien vaikeutta hämmästelemässä. Lukuinto moisiin kauheuksiin hävisi ja oikeastaan alkoi vain tuntua, että kunpa vain saisi edes jonkin ammatin ja pääsisi mahdollisimman pian työelämään. Pääsin Vaasan ammattikorkeakouluun opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja nykyään työpaikka löytyy Kokkolasta, keskussairaalan teho-osastolta. Ja elämä tuntuu hyvältä näin.

Aatu maaliskuun alussa 2011. Ollaan tultu 4-vuotiskevään ensimmäiselle hiitille.

Työpaikkani ehdoton suuri plussapuoli hevosharrastamisen kannalta ovat työajat. Työvuorot ovat pitkiä 12,5 tuntisia ja siihen päälle minulla menee vielä matkoihin tunti per sivu. Kaikkeen tottuu. Mutta nämä pitkät työvuorot sopivat erittäin hyvin minun elämäntilanteeseeni. Silloin kun ollaan töissä, ollaan sitten koko päivä tai yö töissä eikä tehdä hevosten kanssa kuin ne aivan pakolliset kuviot. Vapaapäiviä on vastaavasti enemmän ja se taas sopii hevosten treenaamiseen ja kilpailuttamiseen enemmän kuin hyvin. Mutta eihän tästäkään järjestelystä mitään tulisi, ellei meillä olisi kahta ihmistä joka hevosia hoitaa. Tällä hetkellä, kun on kolmen vuoden ajan päässyt tottumaan vuorotyön hyviin ja huonoihinkin puoliin, tuntuisi kuitenkin varsin kammottavalta "joutua" olemaan viisi päivää viikossa arkisin töissä. Mutta todellakin, kaikkeen tottuu.

Toinen helpottava tekijä hevosten ja työn yhdistämisessä on työaikaautonomia eli me työntekijät saamme itse suunnitella itsellemme työvuorot. Tottakai vuoroissa joutuu välillä joustamaan puoleen jos toiseen, mutta pääasiassa järjestely toimii hyvin ja jokainen saa suunnitella itselleen sellaisia vuoroja kuin ne omaan elämäntilanteeseen parhaiten sopivat. Listojen suunnittelu kulkee toki pari kuukautta edessäpäin. Ja olihan se hevosten kilpailuttamisaikaan viime kesänä ja syksynä hieman koomista lukea pari kuukautta etukäteen kilpailukutsuja sillä ajatuksella, että "tuolla on hyvä sarja Salamalle parin kuukauden päästä, täytyypäs ottaa se varmuuden vuoksi vapaapäiväksi". Niin, ja samalla kuitnekin tietää, että mikään ei koskaan mene hevosten kanssa niinkuin ennakkoon suunnittelee. Mutta silti. Työaikaautonomia on asia, jolla pyritään edistämään työntekijöiden työssäjaksamista eli minulle se on asia, jolla pystyy helpottamaan harrastuksen ja työelämän yhdistämistä.

Kuu

Työelämän ja hevosharrastamisen yhdistäminen on jonkinlainen haaste varmasti jokaiselle hevosenomistajalle. Loppujen lopuksi vuorotyö pitkine työvuoroineen on ihan loistava valinta hevosten kannalta. Tottakai joskus viime kesänäkin oli päiviä, että raveihin lähdettiin suoraan minun tultua aamulla yövuorosta tai päinvastoin töihin sai lähteä heti, kun hevoset oli saatu kotona hiitin jälkeen hoidettua. Mutta ei niitä päiviä nyt ihan suhteettoman paljon ollut. Hiittien ja hevosten kilpailuttamisten sumpliminen vaati välillä järjestelyjä, mutta sitähän se elämä on.

Tällä hetkellä hevosten ollessa peruskuntokaudella on hevosten treenaamisen järjestely paljon helpompaa. Salamalla on vapaa silloin kun minulla on töitä ja Salama treenaa minun jokaisena vapaapäivinä - ja silloin pyritään ajamaan aina jomman kumman oriin kanssa yhdessä. Tänään ajettiin oriit ensimmäistä kertaa yhdessä ja Salaman kanssa saatiin sitten käydä vain rentouttava ratsastuslenkki. Jatketaan treeniä ja odotellaan kevättä!

Normipäivä

Tänään mulla oli vapaapäivä, joten hevoshommissa se sitten hyvin pitkälti meni, niinkuin aina minä vapaapäiväni vietänkin! Päivän ohjelmasta kertonee tämä postaus.

Aamulla iskä kävi ruokkimassa hevoset ennen töihin lähtemistään, yleensä meillä menee "aamutoimet" näin. Ite jaksoin raahautua talliin yheksän aikoihin. Samu nukkui, niinkuin tavallista. Se tapaa ottaa aamuruokien päälle aina torkut. Vilkaisut kaikkiin karsinoihin ja hevosten puhuttelua. Jokainen vaikutti ihan normaalilta omalta itseltään. Samu kolisteli pystykoolle, joten alotin hevosten ulosviemisen siitä. Riimu päähän ja käytävälle. Harjaus, päätin, että tänään kerkeän hinkata siitä harjakivellä enimmät irtokarvat pois. Lähtihän niitä. Sitten loimi selkään. Arvoin, että laitanko toppaloimen vai normifleecevuodellisen sadeloimen, mutta keksein, että tuulee sen verran, että hevoset tarttee toppaloimet. Pakkastahan oli ehkä -3... Niinpä niin. Seuraavaksi Aatu käsittelyyn. Jalkojen hipelöinti ja harjaus. Siitä sitä karvaa lähteekin ihan kivasti. Aikani sitä rapsutettuani heitin loimen päälle, ketju suuhun ja ori pihalle. Salama pääsi ulos viimeisenä. Se on järjestys melkein aina, kun Salama ei hätäile muiden perään minkään vertaa. Takaa Back On Track -kääreet pois, jalkojen läpikäynti, hevosen harjaus ja loimitettuna ulos. Samaan syssyyn kannoin kaikille heinät tarhoihin.

Tallin siivous eli karsinoiden putsaus, käytävän lakaisu, rehuladon lakaisu, valjashuoneen ja loimihuoneen lattioiden lakaisu (en tajua, kuka niihin aina kantaa purua...), tavaroiden järjestelyä, pinteleiden käärimistä yms. Kotiin kävellessäni leikin hetken Samun kanssa, joka juoksi aidan viertä mun vieressä. Hassu. Alkoi satamaan lunta, sitä olikin täksi päiväksi luvattu.

Söin jotain, lähdin kauppaan ja hain postista Horsepron paketin, jossa piti tulla hevosille karvatrimmeri. :D Nyt loppuu mörököllinä oleminen ja alkaa siistien hevosten aikakausi. Oon keksinyt, että haluan hevosilta korva- ja vuohiskarvat pois. Samoin ruununrajat on kätevä ajella, jotta bliisterikin jotain vaikuttaa... ;) Ja niskasiilit, oon niin kyllästyny niiden saksimiseen, kun ei niistä hyviä saa mitenkään. Oli kuitenkin pettymys, kun trimmeri olikin johdollinen, eikä ladattava, kuten olin luullut. Joten palautukseen menee ja täytyy tilata nyt paremmin perehtyneenä sellaiden ladattava, jossa ei johto enää häiritse meikäläisen tarkkaa parturointia. ;)

No joo, kauppakierroksella kotiuduttua olikin jo melkoinen lumimyräkkä. Hevoset seisoivat tarhassa sen näköisinä, että tämä ei ole enää ollenkaan kivaa. Pienen neuvottelupuhelun jälkeen päätettiin iskän kanssa lähteä ajamaan. Kello oli vasta yksi, mutta keli oli todellakin kurja ja kun aloitettaisiin ajoissa, ehdittäisi ajaa kaikki hevoset. Aloitettiin Salaman ja Aatun lenkityksestä. Alkumatkasta tuli linja-auto vastaan. Aatu kerkes yhden talon pihalle piiloon, mutta Salaman kanssa ajattelin, että kyllä se ohi menee, kun linja-autokuski ajoi niin hiljaa. Eikä siinä mitään ongelmia ollutkaan. Metsätiellä oli jo aika paljon lunta, joten ajettiin suht rauhallisesti n. 18km. Salama ei ollut niin hyvänoloinen kuin eilen, mutta sitä kyllä kelikin tympäsi, joten laitetaan sen piikkiin. Lunta satoi tuulen kera ihan viistossa ja tuntui, ettei silmiä kärsinyt pitää auki. Olis pitänyt olla lasit, mutta eipä ollut. Koitettiin kävelyttääkin kelistä johtuen normaalia enemmän ja siksikin, koska luultiin, että puutavara-auto tulee metsätiellä vastaan, kun se on nyt käynyt keräämässä puukasoja sieltä pois. Mutta ilmeisesti se oli jo käynyt metsässä tälle päivälle, kun ei sitä koskaan vastaan tullut. Jälkiäkään ei kyllä näkynyt, mutta kelistä johtuen kaikki jäljet peittyivät muutenkin heti. Hevonen kuitenkin tuli reen kanssa vastaan, harvinaista, että lenkillä näkee muitakin hevosia!

Lenkin jälkeen Salama pääsi eka pesulle ja sitten vaihdettiin paikkoja niin, että Aatu pääsi pesupaikalle ja Salama käytävälle jalkojen hoitoon. Takasiin käärin lumikääreet ja loimitettuna Salkkari pääsi karsinaan. Helge-naapuri kävi tallilla päivittämässä kuulumiset samalla kun hoidettiin hevosia karsinoihin. Molemmat hevoset joi ämpärilliset lämmintä melassivettä. Sitten Samu sisälle ja varsa aisoihin. Se oli aisoissa 14.50 ja koska kolmelta menee taas koululinja-auto tallin ohi niin piti jonkin aikaa odottaa ja kytätä, että linja-auto oli mennyt. Samun kanssa kun ei hirveästi vielä kiinnosta isoja autoja tai traktoreita vastaan yrittää. Varsa oli taas niin laiska, kun joutui yksin lenkille. Mennessä se vain huusi ja yritti kääntyä jokaisesta risteyksestä, että pari kertaa piti käydä päästä taluttamassakin. Rasittava. Salaman kanssa se käyttäytyy ihan kuin hevonen ja koittaa olla oikein tomerana touhussa mukana, mutta yksinään se on kyllä ihan vetelys. Ei käyty pitkää lenkkiä, ehkä nelisen kilometriä vain. Tiet oli jo aikalailla tukossa ja kerta hevonen oli tuollaisella letkupäätuulella, niin nuokin kilometrit olivat jo saavutus. Hölkkää ajettiin koko väli, eikä Samu ollut talliin tullessa kyllä kuin lumisateesta märkä. Loimitin kuitenkin sen, mutta ei tarttenut pestä. Melassivesi maistui Samullekin.

Aikani siinä vielä tallissa tuusasin, jaoin heinät ja ruokin hevoset. Ootin, että kaikki söi ruokansa ja hevoset vaikutti olevan kunnossa. Jokaisen oli pitänyt jossain välissä käydä piehtaroimassa, joten hevoset näyttivät vallan pestyiltä ja loimetkin niin niin puhtailta. Joskus neljän jälkeen raahauduin taas kotiin.

Illan aikana satoi hurjan paljon lunta, varmaan 15cm. Iltatalliin yheksän maissa joutui oikein tarpomaan lumihangen läpi. :D On tätä odotettukin! Tallissa oli kaikki hyvin. Kävin ottamassa Samulta karsinassa loimen ja riimun pois. Loimi oli taas ihan ehjä, hurraa! Eihän Samu olekaan vasta kuin neljä fleeceloimea hajoittanut... Sitten Aatu käytävälle, siltä loimi pois ja vuohisten rasvaus. Ori sai taas juoda ämpärillisen melassivettä, kun oon vähän sitä mieltä, ettei se juo automaatista tarpeeksi. No, melassivesi kelpaa ainakin ihan aina. Aatu karsinaan ja riimu pois. Salama käytävälle, loimi pois. Lumikääreet oli tietenkin sulanut, joten pintelit pois. Venytin jalat ja käärin kaikkiin jalkoihin Back On Track patjat. Pistin vielä tammalle 5ml Adequania lihakseen. Se on aina sen verran vaivanen, että hyötyy mun mielestä kovasti tuosta Adequanista, vaikka se pistettäisikin vain lihakseen. Tamma karsinaan.

Ruokinta. Iltasin annetaan vitamiinit ja kaikki "ylimääräiset" tökötit, joten iltaruokinta on aina vähän säveltämistä. :D Oriit ei olisi millään jaksaneet odottaa sapuskojaan ja melkonen rummutus kävi karsinoissa... Hevosten syödessä ruokia jaoin heinät ja harjasin Samun ja Aatun päällä olleet loimet puruista puhtaaksi. Kaikki söivät ruokansa ja rupesivat mutustamaan heiniä. Hyvänyön toivotukset, talliin yövalo palamaan ja ovet lukkoon. Kello oli jotain 21.45. Ulkona satoi edelleen lunta.

Talvitarhailukuvia

Pimeän ja vesisateisen alku"talven" ei aikana ei ollut yhtään

edes kiinnostusta kuvata hevosia.

Nyt tilanne on täysin eri, kun oikea talvi tuli.

Luonto on nyt niin puhdasta, valkoista ja ihanaa,

että kamerakin piti pitkästä aikaa kaivaa esille.

Tallitöiden ohessa näpsin aamupäivällä muutamia

kuvia hevosten möllötellessä tarhassa.

Oli jotenkin pimeä päivä ja kuvat ovat kai siitä

johtuen kuitenkin vähän harmaita, mutta olkoot.

Samu leikkii päivät pitkät pallollaan, aina siihen asti,

kunnes pallo lentää aidan toiselle puolella Samun ulottumattomiin.

Aatu lienee myös ikuinen lapsi

(eikö miehet yleensäkin ole?) ja se innostuu kyllä yhä

juoksemaan pallo suussaan tarhaa edestakaisin silloin,

 kun pallo sen tarhassa sattuu olemaan.

Hevosten leikkiä on ihana seurata. Sitä voisi katsoa vaikka kuinka kauan.

Huomaattehan Samun Kimberly-toppaloimen,

joka piti välttämättä saada koska on puna-musta-ruudullinen.

Niin, minäkään en ole koskaan vielä nähnyt niitä ruutuja,

en edes sitä punaista väriä, mutta koitan kestää

- kun ei tämä loimi mahdu Samulle kuitenkaan, kuin tämän talven.

Samu ottaa päivän aikana tarhassa yleensä aika tavalla liikettä.

Ja silloin kuin Salama ja Aatu ovat lenkillä,

Samu ottaa vielä vähän enemmän liikettä...

Nuorena sitä näyttää jaksavan.

 Samua on aika mahdotonta saada "järkevästi" kuvattua.

Joko se pelaa pallopelejään tai sitten juoksee aidan viereen puhuttelemaan

ja sitten kuvat ovat tällaisia. Korva.

Puut ovat lumisena vain niin käsittömättömän upeita.

Tässä kuvassa siis niitä upeita puita ja Aatun äkkilähtö...

Heiniä on rynnättävä syömään sillä sekunnilla,

kun ne ilmaantuvat tallista kantajansa kera näkyviin.

Muutenhan ruoka-ajalta voi vaikka myöhästyä

ja jää pian kokonaan ilman heiniä. Se on Aatun logiikkaa...

Askellaji väärä, mutta hyväksyttäköön nyt tässä.

Lenkillä sitä ei hyväksytä. Ja startissa siitä hylätään

- kuten on huomattu...

Kerkesinpäs ruoka-ajaksi paikalle!

Lähikuvassa mörökölli.

Valjashuoneen ovelta kuvattu.

Samu on hylännyt pallonsa

ja heinäkasa on vienyt voiton!

Niin kauan kuin heiniä on tarhassa jäljellä,

on turha kuvitella hakevansa Aatua lenkille.

Tänään ori kävi Salaman kanssa juoksemassa 18,9km:n lenkin, 

johon kului aikaa 1h 17 min.

Timer GPS tiesi tämän, kun sekin oli samalla lenkillä.

Timer GPS ei vain tiedä sitä (kuten ei moni muukaan),

että hevosten hoitamiseen lenkin jälkeen kuluu

vielä ainakin saman verran aikaa...

Melkein lempeän näköinen Aatu. :)

Ei se kyllä vihainen hevonen muutenkaan ole,

mutta ehkä kuitenkin vähän varottava versio...

Samu taas ei ole missään määrin vihainen.

Eikä edes kuin ihan vähän varottava.

Se vain on hieman erikoinen. Ja hölmö.

Aatu vaihtaa parhaillaan vinhaa vauhtia talvikarvaansa pois,

vaikkei sitä kuvien perusteella uskoisikaan...

Mutta eiköhän se kuukauden päästä jo näytä ihan kelvolliselta.

Myös Samu näyttää aloittavan saman operaation

mikäli irtokarvojen määrä kertonee jotain.

Sillä ei kylläkään edes ole kunnon talvikarvaa, mitä tiputtaa. :)

Hylättyjen heinänkorsien etsintä menossa.

Huuruturpa-Aatu.

Oriit, joiden olemassaolosta ollaan päivästä toiseen onnellisia.

Niinkuin tallin tammastakin, joka pistää oripojat aina säännöllisin väliajoin ruotuun. Salama tekee ihmistä miellyttääkseen mitä tahansa, mutta toisilta hevosilta se ei anele armoa.

Hevosten maailmassa Salama määrää kaapin paikan.

Vuosi 2012

Vuosi vaihtui, joten koitetaanpas herätellä henkiin myös blogi, nyt vuosimallia 2012. Hevoset vanhenivat taas rakettien räiskyessä, mikä tuntui olevan Samulle melkoinen jännitysmomentti. Paukuttelu pelotti sitä etenkin alkuillasta aika kovasti, vaikka tallissa olikin koko yön valot ja radio päällä. Mutta tuon pelottavan yön jälkeen Samun karsinasta löytyi aamulla 2-vuotias orivarsa, viereisestä karsinasta 7-vuotiaaksi varttunut suomenhevostamma ja sen vastapäisessä karsinassa pyöri 5-vuotias suomenhevosori. Näin se aika vain kuluu...

Meillä on talvi. Ihan oikea luminen talvi pakkasineen ja postikorttimaisemineen. Ihan mahtavaa! Tänä vuonna talvea odotettiinkin urakalla ja tuntui jo ettei se oikea talvi tule ollenkaan. Mutta tuleehan se kuitenkin, joka vuosi, ennemmin tai myöhemmin. Tänä vuonna se vain tuli myöhemmin. Luonto näyttää upealta ja metsässä on tällä hetkellä ihan satumaisen hienonnäköistä ajella hevosia. Ikuisuudelta tuntuneen vesi- rapa-, jää-, ja räntäaikakauden jälkeen lumiset maisemat ovat jotain käsittämättömän hienoa! Pitäisi ehtiä kuvaamaankin näillä keleillä, mutta kun tuota ohjelmaa tahtoo olla muutenkin enemmän ja vähemmän. Eikä sitä valoista aikaa vielä päivissä tässä vaiheessa liiaksi ole...

Hevosille ei kuulu muuta kuin treenaamista. Ajokuntoisia metsäteitä on nyt talvisten olosuhteiden ansiosta kymmeniä kilometrejä. Kaikkia hevosia on ajettu paljon, etenkin tottakai Salamaa ja Aatua, jotka aisotetaan ainakin sen 5 kertaa viikossa 15-20 kilometrin lenkkejä varten. Samulla on ajettu myös paljon Salaman kanssa, joten "vapaapäivinään" Salama käy sitten juoksemassa Samun lenkkiseuralaisena. Olenkin sanonut, että Salamalla on nyt niin paljon kysyntää, ettei yksi tamma tahdo kaikkeen millään riittää. Sitä kun tarvitaan niin Samun lenkkiseurana nimenomaan "mörönsyöttinä" eli lähinnä ohjaamaan ja opastamaan Samu ravihevosen elämään ja käytökseen. Ja Aatun kanssa Salamaa on hyvä treenata samaa aikaan, kun molemmat tarvitsevat kuitenkin tällä hetkellä ihan aikuisen hevosen treeniä ja onhan hevosilla paljon paljon mukavampaa kilvoitella lenkillä toistensa kuin pelkkien kuvitelmakavereiden kanssa. Pohjakunto seuraavaa kilpailukautta varten ajetaan nyt. Vauhdit eivät ole hurjia, mutta juosten on kuitenkin ajettu.


Hevoset ovat saaneet treenata terveinä, mikä on tietenkin kaikista tärkein asia. Toki niitä haavoja paikkaillaan lenkkien jälkeen itse kultakin silloin tällöin, mutta se kuuluu asiaan - ainakin hokkikaudella... Kilpailukaudella taas niitä haavoja nuollaan useimmiten sitten ihan muiden syiden kuin hokkien takia. ;)

Vinski ja vuosi sitten kuollut kanikaveri Vili.

Viime vuonna tammikuu oli melkoista luopumisen aikaa. Tuntui jo, että sama meno jatkui tänäkin vuonna eikä tammikuu ollut ehtinyt vanheta kahtakaan päivää. Vinski-tallipupu kuoli viime viime viikolla. Vinski oli jo mekoinen kanivanhus, sillä laskelmieni mukaan se oli nyt 11,5 vuotta vanha.  Tämän kanin ei ole ainakaan tarvinnut mitään häkkielämää viettää (muutakuin kesällä pihalla se on ollut häkissä - aina kun ei ollut irti...) sillä Vinskillä on ollut hehtaaritilat omassa karsinassaan nyt viimeiset vuodet tallissa ja sitä ennen meidän lämpimässä konehallissa. Enää meidän talliin ei taida kaneja tulla, mutta olihan nämäkin pikkueläimet omalla tavallaan tärkeitä.

Ravivuoden 2011 parhaat menestyjät palkittiin viime viikonloppuna perinteisessä ravigaalassa Helsingissä. Itse katsoin parhaita paloja fintoton videokirjasto eilen ja kieltämättä tippa tuli linssiin, kun Saran Salama saateltiin tähtien talliin. Ja sinne ravigaalan yleisön eteen Saran Salama asteli orkesterin pauhatessa ja ihmisten noustessa seisomaan ja taputtamaan samalla, kun skreeni näytti videokuvaa kolmiskertaisen ravikuninkaan uran hienoista hetkistä. Uskon, etten ollut ainoa, jolla oli pala kurkussa tuon tapahtuman nähdessä. Saran Salamaa on aina tullut kannustettua jo sukulaisvelvotteistakin, sillä se on minun Salkkarini isä. Ensi vuonna kuninkuusraveissa tulee olemaan jonkinlainen tyhjiö ja se on Saran Salaman kokoinen aukko. Hevonen on tehnyt fantastisen kilpauran eikä tällainen fani voi tällä hetkellä sanoa muuta kuin Kiitos.

Saran Salama Lappeenrannan kunkkareissa 2009.