Ravivuosi 2014

On vuoden 2014 viimeinen päivä. Nyt tai ei koskaan olisi siis jonkinlaisen yhteenvedon paikka. Vuosi on ollut pitkä, vaikka aika tuntuukin kiitävän siivillä. Selailin vasta koneeltani albumitolkulla, satoja jos ei tuhansia kuvia tältä vuodelta. Voi sitä ilon määrää, minkä nuo kuvat saivat aikaan. Mieleen muistui niin paljon vuoden aikana hevosten kanssa koettuja hienoja hetkiä, jotka jäivät elämään ikuisesti toinen toistaan rakkaampina muistoina. Tuntuu melkein kummalliselta ajatella, että kaikki tuo ihmeellisten uusien asioiden määrä todellakin mahtui vain yhteen vuoteen. Päässä on niin paljon ajatuksia, etten oikein tiennyt, kuinka tätä yhteenvetoa lähtisin rakentamaan. Siksi päätin jaotella hevosen kerrallaan tarkempaan syyniin, mutta kokonaisuuteen kausi oli hieno ja tuloksekas. Jokainen hevonen pääsi kilpailemaan, nostamaan tasoaan ja jokainen takoi tallin seinälle kenkiensä alle uudet ennätyslukemansa. Ennätysten valossa kauden 2014 sarja on huikea: 23,9aly, 24,9aly ja 26,0ake. Välillä tuntuu, ettei noita numeroita osaa kylliksi itse edes arvostaa, kun kyseessä on kuitenkin vain meidän omat rakkaat ja välillä niin raivostuttavat harrastelukaverit. Toki töitä hevosten eteen on tehty vuosikausia ajatuksella ja antaumuksella, mutta kyseessä on silti kuitenkin vain harrastus ja hevoset ovat kuitenkin pääasiassa vain meidän kavereita. Mahtavia ravireissuja tehtiin paljon ja koettiin hienoja ravielämyksiä isoissakin lähdöissä. Silti yksittäisenä asiana päivämäärä 7.6.2014 jää ikuisesti mieleen. Oli Ylivieskan T75-ravipäivä, koko viikon suurimmat ravit. Ja sinne meidän kaikki kolme hevosta lähtivät kilpailemaan. Silloin piti muutaman kerran nipistää itseään, mutta totta se oli. Koko tallin kalusto oli tuolloin 75-tason kilpureita. Tietysti aina olisi voinut mennä paremminkin. Hevosten osalta moneltakin kantilta. Mutta ehkä tällainen tavisharrastaja osaa arvostaa vähän vähempääkin, tai ainakin kaikkea sitä, mitä on jo saanut ja saavuttanut.


Salama 24,9aly

Kulunut vuosi oli Salaman viimeinen kilpailuvuosi. Tästä tuli muutoksien vuosi. Tamman kuntoutuminen kilpakentille jännevamman jälkeen oli minulle äärettömän suuri asia. Vain sekin olisi riittänyt. Pitkäaikaista riemua starttaamisesta ei kuitenkaan saatu ennen kuin jalka uudestaan reagoi. Kauden aikana Salama silti palasi takaisin radoille ja juoksi kuusi kertaa kilpaa. Salama ei saavuttanut totosijojen tai voittosumman osalta juuri yhtään mitään, mutta ennätyksen suhteen tilanne onkin aivan eri. Valioaika. Minusta se on kaikkein suurinta, mitä meidän hevoset ovat koskaan saavuttaneet. Sillä Salama ei pääse kovaa vain pelkillä lahjoillansa. Se tekee sen päällään.

Mietin usein vielä nykyäänkin Salaman kanssa lenkillä käydessä, kuinka jokin hevonen voi olla niin viisas. Kuinka jokin niin viisas hevonen viitsii tehdä kaikkensa jos ihminen vain pyytää? Kuinka jokin niin viisas ja kiltti hevonen voi olla niin äärettömän kova kilpailija? Taistelija. Arvostan tammaani ja sen tänä vuonna saavuttamaa valiotulosta niin paljon, että jo sen ajatteleminen saa kyyneleet silmiin. Kuinka minulle on annettu jotain noin hienoa? Salama on opettanut meitä kaikkia. Se on opettanut ihmisiä ja tallin oripoikia. Se on opettanut, millainen hevonen on oikeasti hyväluonteinen. Se on opettanut, mikä merkitys hevosen juoksupäällä on. Sillä kaikki muut ominaisuudet tulevat vasta sen jälkeen.

Salaman ura päättyi 9.9. Seinäjoelle kuudenteen sijaan. Ja Mervin sanoihin: Mennyttä voi katsella hymy huulilla. Juuri näin se Salaman kohdalla on. Osuvammin ei voisi enää sanoa. Salamaa odottaa uusi ura siitostammana. Toivottavasti se saa opettaa tavoille vielä monta, monta pikkukaveria.

Kauden tärkein startti. Salaman radoille paluu Oulun T75-raveissa 3.5.2014.

Salama Mikkelissä 20.7.2014



Valioaikaan pruuvaamassa Mikkelissä

Kotona kesäkuussa. Kuvannut Tuuli Silver. Hänelle kiitos myös monesta muusta kuvasta.

 

 

Salama.

Ratsun hommissa



Kesä.

Aatu 23,9aly
Kuluneen kauden aikana Aatu paransi molempien lähetystapojen ennätyksiään. Se juoksi kauden aikana yhden mailin, josta tuliaisina oli 23,9-aika. Myös volttiennätys kääntyi valioluvuille vieläpä laukkastartissa Kaustisella ja se kirjataan nyt lukemiin 24,6ke. Aatu starttasi kauden aikana 15 kertaa totosijoin 2-0-3. Epävarmuudestaan huolimatta Aatu oli suhteellisen varma kilpailija siinä valossa, että se sijoittui kauden 15:sta startista peräti 13 kertaa kuuden parhaan joukkoon ja tuli vain kerran hylätyksi. Ja sekin hylkäyskoodi oli kuitenkin HLO2.
Kauden yhtenä suurimpana asiana voidaan Aatun kohdalla pitää sitä, että helmikuussa Aatu kantakirjattiin Kiuruveden orinäyttelyissä III palkinnolla, joka nousee tänä vuonna kakkoseen Aatun parantuneiden kilpailutulosten takia.

Orinäyttelyssä Kiuruvedellä 20.2.2014

Aatu on saavuttanut 7-vuotiaaksi jo melko paljon. Se on jo osoittanut olevansa hyvä hevonen. Hyvä ravihevonen, vaikka minä välillä itse sen tosiasian meinaankin unohtaa. Myönnän, että rimakauhu on kauden aikana ollut kova eikä se jatkossakaan tule helpottamaan. Aatu kilpailee kovissa sarjoissa, lähdöt ovat hirmuisia ja kilpakumppanit kaikki suurenmoisia kilpahevosia. En millään tahdo uskoa, enkä ymmärtää, että Aatukin kuuluu kilpailemaan sille tasolle. Kausi kasvatettiin Aatulle lähinnä rutiinia kovissa lähdöissä, joissa se ihailtavista onnistuikin roikkumaan useille rahasijoille. On totta, että kotimainen kärkikään ei ole Aatulta enää kovin kaukana, mutta huipulla marginaalit ovat niin pieniä, että välillä tuntuu mahdottomalta onnistua vielä kiristämään ja nostamaan Aatun kilpailutasoa. Mutta hevonen on vielä nuori. Aika ja tietenkin hevosen terveystilanne näyttävät, mihin saakka Aatun rahkeet riittävät nousemaan. Jo nyt ollaan kuitenkin päästy niin korkealle, ettei sinne uskottu koskaan minkään hevosen kanssa koskaan pääsevämme. Aatu on iloinen kaveri, jonka kanssa lenkillä käymisen jälkeen on aina hyvä mieli.

Iskä ja Aatu Mikkelissä 1.6.2014

Mikkelissä lämmityksessä

 

Juhannuksena Rovaniemellä. Kuvana vähän huono, mutta Aatu näyttää tässä juuri omalta itseltään. Terävältä.

Aatu Rovaniemellä voittajaseremonioissa 22.6.2014

 

Voittajien on helppo hymyillä!

Aatu ja minä kotona.

Samu 26,0ke
Meidän ruma ankanpoikanen. Olkoot tuo vertauksena kuinka kulunut tahansa, mutta Samun kohdalla se on juuri oikea kuvaus. Rumasta ankanpojasta tuli kuin tulikin joutsen. Vuosien aikana pikkuvarsasta kasvoi ravihevonen. Tuli Juoksijahevonen. Kehittyi Ikäluokkahevonen. Syttyi Tähti.

Samu Kajaanissa 20.5.2014

Samun kausi käynnistyi huhtikuussa Kuopiosta Biofarm-Cupin karsintavoitolla. Toukokuussa Samu voitti Kajaanissa luultavasti kaikkien meidän hevosten kauden hienoimmalla esityksellä. Samu oli Kajaanissa valtavan hyvä. Niin valtavan hyvä. Mykistävän ylivoimainen. Lähtölaukan jälkeenkin Samu kiersi koko kilpakumppaniporukan sellaisella kirillä, joka jäi monen muunkin kuin vain meidän Samun omien ihmisten mieleen. Ja olihan se käsittämätön näytös vielä tänä päivänäkin videolta katsottuna. Hevonen lopetti uransa kolmannessa startissa viimeisen puolikkaan 22-kyytiä kuskin ottaessa kärryillä kaiketi hymy korvissa kyytiä... Kajaanin startin jälkeen Samulla oli taulussa kolme peräkkäistä ykköstä eikä se tiennyt häviämisestä vielä mitään. Samusta puhuttiin hurjilla ylistyssanoilla. Tuossa vaiheessa kautta kaikki oli vielä mahdollista. Mutta kaikki ei mennyt ehkä kuitenkaan juuri niin kuin olisi toivottu tai haluttu. Se on elämää.
Vuoden 2014 4-vuotisikäluokka oli ennätystasokas. Monella oli huippulahjakkaita nuoria hevosia. Kauden aikana nähtiin hurjia kilpailuja, upeita, niin äärettömän hienoja varsatähtiä. Oli suurensuuri kunnia kuulua Samun kanssa tuohon tähtikaartiin. Samun meriittilistalla lukee tämän kauden jälkeen Biofarm-Cupin nelonen, PikkuPelimanniajon kuutonen ja Oulu Expressin kakkonen. Niitä ei kukaan voi koskaan viedä pois. Ei silloinkaan, kun se koko vuoden suurin pettymys koettiin ennen kauden tärkeintä lähtöä. Jännevamma pisti mielen matalaksi.

Täysiä. Pikkupelimannikarsintojen maalisuoraa. Samu ja Taruntuuli kilpasilla.

Kuten jo aikaisemmin sanottua, pettymykset kuuluvat elämään ja etenkin raviurheiluun. Siksi hienoina menestyksen hetkinä tuntuu vielä paremmalta. Ja ravihevosille jalkavammat valitettavasti ovat arkipäivää. Toki Samun jännevamma olisi voitu jättää kokematta. Ainakin juuri ennen Kriteriumia. Heikkoina hetkinä täytyy uskoa, että kaikella on kuitenkin jokin tarkoituksensa. Jospa tämän vamman tarkoitus oli antaa Samulle aikaa kasvaa, kehittyä ja vahvistua. Jospa Samun aika onkin vielä vasta tulossa? Näin täytyy uskoa, sillä elämää on elettävä eteenpäin.

Samu ehti startata nelivuotiskautenaan kahdeksan kertaa, voittaa kahdesti ja sijoittua kolmesti toiseksi. Samu oli kaikissa starteissaan kuuden joukossa ja sai joka kerta rahaa. Ja kulki tähtivauhtia molemmilla lähetystavoilla täydellä matkalla.

Tässä yhteydessä on myös mainittava ja myönnettävä, että Samu ei ole ollut eikä välttämättä tule jatkossakaan olemaan maailman helpoin hevonen. Se on iso, kiltti ja kovaluontoinen. Samu ei pelkää mitään eikä ketään. Se luulee koko maailman pyörivän vain oman itsensä ympärillä. Samussa on ominaisuuksia, jotka tekevät siitä hurjan kilpahevosen. Siinä on kuitenkin myös ominaisuuksia, jotka tekevät siitä silloin tällöin vaarallisen. Samun kanssa pelatessa pelisäännöt on todellakin oltava selvillä, sillä tämä hevonen ei armoa anele eikä sitä toisaalta muillekaan anna. Samu on kiltti, raaka ja armoton. Erilaisia adjektiiveja yhdestä hevosesta. On sekä meidän että Samun onni, että sen elämässä on ollut meidän harrastelijataustajoukkojen lisäksi ihan oikeitakin ammattilaisia. Hevosmiehiä isolla Hoolla. Arvostan. Ja kiitän.

Samu kotona muissa töissä.

 

Tuulin ikuistama kuva tämänkin.

Samun kanssa.

Samu kesäkuussa 2014.

Samu sivusta 4-vuotiaana.

Kiitos kuuluu antaa kuluneesta vuodesta niin monelle. Kaikille, jotka ovat enemmän tai vähemmän olleet meidän hevosten kanssa tekemisissä kuluneella kaudella. Tunnen joskus olevani etuoikeutettu siitä, että meidän hevosilla on niin hyvä tiimi ympärillä. Apua saa kun sitä vain pyytää.
Parhaimmat hetket raviurheilussa eivät jää mieleen pelkkinä numeroina, vaan elämyksinä. Ja ne elämykset syntyvät yhteisistä kokemuksista, yhteisistä iloista ja suruista. Kiitos ystävät, että olette eläneet tämänkin vuoden mukana. Kannustaneet ja rohkaisseet. Niin ja tietenkin liputtaneet. Samun banderolli kannustusjoukkojen kera kauden suurimmissa kilpailuissa sai taatusti hymyn monen huulille. Kiitos myös kaikille blogin lukijoille. Hämmennyn vielä nykyäänkin niin usein, kun tajuan ihmisten käyvän lukemassa näitä tarinoita. Ja elävän sitä kautta jollain tavalla meidän hevosten mukana.

Raviurheilua "kulisseissa". :D

 

 

Yhteishenkeä.

 

Tärkein.

Vuosi loppuu. Elämä jatkuu. Otetaan uusi kalenteri esille. Tulee taas uusia päiviä. Uusia haaveita, uusia unelmia, uusia tavoitteita. Niitä haaveita ja päämääriä kohti lähdetään rakentamaan vuotta 2015.

Tuokoon tuleva uusi vuosi menestyksen, onnistumisen ja ennenkaikkea onnen ja ilon hetkiä kaikille ystävilleni, tuttavilleni ja blogini lukijoille.

Joutava joulukuu

Ei voi ihmistä enää paljoa enempää tämä pimeys ja synkkyys masentaa. Ihan joutava joulukuu. Lumesta ei ole tietoakaan, ei edes pakkasesta. Talvikarvaiset mammutin näköiset hevoset kahlaavat rapakkotarhoissaan vuohisiaan myöten. Lenkille on hevosten kanssa suunnattava päivällä viimeistään kahdelta, jos meinaa ehtiä tehdä lenkin ns "valoisan" aikaan eli siinä masentavassa, syvässä harmaudessa ennen pilkkopimeyttä. Jotenkin tästä hevostouhusta on tähän aikaan vuodesta kaikki hienous kaukana. Ilman kevättä ja kesää, tätä touhua ei jaksaisi eikä viitsisi kukaan harrastaa. Kevät tulee taas ensi vuonna ja siihen saakka jostain on nyt vain revittävä harrastamiseniloa jokaiseen joutavaan joulukuiseen päivään.

Salama menossa jokin aamu pihalle

Kaustisen maanantaiset ravitkin menivät peruutukseen todellisen kelirikon takia. Aatun olisi pitänyt olla niissä kemuissa mukana, mutta eipä nyt sitten päästy lainkaan viivalle saakka. Sinällään ei edes harmittanut, sillä rapakelissä suurinpiirtein vesisuksilla luistellessa Aatu ei vain kulje mihinkään. Ravien perumisen takia Aatun ja siten koko meidän tallin ravivuosi 2014 päättyi mitä ilmeisemmin siis joulukuun ensimmäisenä päivänä Kuopiossa. Yhteenvetoa koko kaudesta voin yrittää rustata joskus myöhemmin, nyt muutama sana tuosta Kuopion reissusta.

Yövuoron jälkeen ehdin nukkua muutaman tunnin ennen kuin maanantainen raviturnee Savoon alkoi. Aatulla oli mielestäni pitkästä aikaa kovin sopivannäköinen tehtävä Kuopiossa. Lähtö neljä, täyden matkan tasoitusajo, kahdenkympin pakilta rata yksi. Aatu olikin pelattu lähtönsä suosikiksi ja minunkin mielestäni sen lähestulkoon kuului sijoittua kahden parhaan joukkoon. Lämmityksessä kaikki vaikutti olevan kunnossa. Aatulle oli vaihdettu pitemmät hokit alle, vaikka hiekkapintainen rata Kuopiossakin oli. Onko joskus joulukuussa ollut lumikelit ja lumirata???
Startti epäonnistui ja sanoisin melkein, että pitkästä aikaa Aatu laukkasi lähtöön. Se lähti ensimmäiset askeleet ravia, mutta ponkaisi sitten laukalle. Ainahan se antaa laukan nopeasti alas, mutta kovin kalliita metrejä alkutohinoissa taas menetettiin. Kärjestä jäätiin kauas, juoksupaikaksi muodostui lopulta viides pari ulkona. Kärki veti koko ensimmäisen kierroksen hiljaa, että reissuun olisi pitänyt päästä ajoissa lähtemään. Kolmannella kaistallakin kuitenkin roikkui hevonen eikä Vellu halunnut lähteä kiertämään sitä neljännen radan kautta. Kolmas puolikas tultiin jo 26-kyytiä, joten kirit takajoukoista olivat jokseenkin haastavia suoritettavia. Aatu pääsi nousemaan kolmannelle radalle kiriin viimeisellä takasuoralla, mutta hyvä vauhti ulkoradoilla tyssäsi taas viimeisessä kaarteessa liikenneruuhkiin laukkaavia hevosia väistellessä. Ihme kyllä Aatu pysyi itse askelillaan. Kärki lopetti viimeisen puolikkaan 26,0. Loppusuoraa ei oikein varikkokurvista edes nähnyt. Luulin Aatun sijoittuneen jonnekin kuudennen-seitsemännen sijan paikoille ja olin siihen aluksi armottoman pettynyt. Kuski kuitenkin vakuutti hevosen tehneen juoksunkulun huomioonottaen hyvän ja rehdin esityksen ja tulleen oikein kunnon juoksua maaliin saakka. Vasta tuossa vaiheessa minullekin selvisi, että Aatu ehti loppukirinsä turvin neljänneksi. Että ei se nyt niin metsään mennytkään. Aatun ajaksi tuli 28,4ke. Raveissa meni myöhään, kun Vellu ajoi vielä viimeisessäkin lähdössä. Mutta saipahan kerrankin oikein luvan kanssa tuusata rauhassa hevosen kanssa startin jälkeen. Kotona oltiin muistaakseni joskus yhden jälkeen.

Mitähän meidän muulle hevoskalustolle sitten kuuluisi? Ei mitään. Samu ja Salama ovat käyneet paljon yhdessä tallustelemassa kävelylenkkejään. Samun jalka näyttää päällepäin minusta jo aika hyvältä ja ultrakuvaa käydään ihmettelemässä Tampereella vielä tämän vuoden puolella. Lumettomuus harmittaa etenkin Samun valmennussuunnitelmien suhteen kaikista eniten. Nyt olisi niin tärkeä talvi päästä ajamaan sille lisää voimaa ja kahlaamaan hangessakin, mutta turha toivo. Kun ei ole lunta niin ei ole. Onneksi on jarrukärryt, muuten pääsisi ehkä ihan oikeasti itku.

Salaman tiineys taitaa olla suurinpiirtein puolessa välissä. Tamma käy edelleen oikein mielellään lenkillä, mutta muutoin se on luonteeltaan muuttunut hieman aikaisempaa kärtyisemmäksi. Se jopa yritti puraista minua karsinassa tässä joku päivä. Hölmö.

Mahakuvapäivitys (nämä on ilmeisesti tosi tärkeitä... ;)). Tiineysvuorokausia kai noin 160.

Sellaisia tylsiä kuulumia täältä siis taas. Toivottavasti muut ihmiset löytävät enemmälti joulumieltä tästä pimeydestä huolimatta. Rentouttavaa Joulun odotusta kaikille!