 |
| Samu syömässä, kuten kuvasta voinee päätellä... Hyvin maistuu! ;) |
Äh, olisi vissiin aika jotain kuulumisia raapustella, jos meinaa tänne tammikuun aikanakin edes yhden merkinnän saada aikaan. Olkoon tämä nyt sellainen hengissäolopostaus, sillä sen suurempia uutisia tässä ei oikein olekaan kerrottavaksi.
Keski-Pohjanmaalla on talvi. Tämä oli kaiken sen loppuvuoden odottamisen, masentumisen ja vinkumisen arvoista. Oikea talvi. Lunta on saatu aivan ihanan paljon ja iskä on ollut metsäteillä jälleen ahkera ratamestari. Nyt meillä on huikeat valmennusolosuhteet ja baanaa, missä päästää. Jokin aika sitten selasin viime vuoden kalenterimerkintöjä ja toden totta, silloin talven tai lähinnä lumen puutteesta johtuen hevosten hiittirumba Kaustiselle kahdesti viikossa aloitettiin helmikuun alussa. Hevonen toisensa jälkeen tipahti hiittikelkasta pois, mutta Aatu jatkoi Kaustisen reissujaan joulukuulle asti. Eipä siis ihme, että nyt todellakin on osannut arvostaa sitä ylellisyyttä, että nyt hevosten kanssa pääsee suoraan tallista lenkille. Hiittikuvioita tulee jossain vaiheessa ikävä, mutta ei ihan vielä. Nyt nautitaan tästä talvesta ja omista valmennusolosuhteista. Muutoinkin tavallinen arki on ihana asia. Töissä on mukava käydä ja vapaapäivinä harrastella hevosten kanssa.
Samu sai tämän vuoden alusta Tampereen klinikalla vieraillessamme hölkkäluvan. Ja kyllä, tuo lupa tuli tarpeeseen sekä hevosen että ajajien päänuppia ajatellen. Väitän kuitenkin, että Samu oli se, jota käveleminen alkoi jo eniten nyppiä, sillä reittikuviot lenkillä kulkivat jo riittävän usein ojiakin pitkin... Samun valmennus on hyvin suurelta osalta jarrukärryjen kiskomista, mutta onhan pelkän hölkän ajaminenkin hulppeaa hevosella, joka oikeasti liikahtaa siinäkin askellajissa eteenpäin. Tulevaisuudesta ei kukaan osaa sanoa mitään. Ei ainakaan Samun kohdalla. Hevoselle annetaan aikaa sen verran kuin se tulee sitä tarvitsemaan.
Aatua on treenattu ja toisaalta huollettukin siinä määrin Tampereen ja Kaustisen klinikoilla, että sen kanssa kuvitellaan palaavamme raviradoille kuukauden kuluttua. Vanha hevonen ei tarvitse hillittömän pitkää peruskuntokautta, mutta silti uskon, että tämä muutaman kuukauden breikki ravimaailmasta on tehnyt Aatulle hyvää. Metsäteillä Aatu on saanut nollata päänsä. Se saa haukata kesken lenkin kuudenoksan suuhunsa ja juoksennella sitten vaikka se oksa suussa heiluen lumisia metsäteitä kilometritolkulla. Mieli lepää ja hevonen nauttii. Viime aikoina Aatun ohjelmistoon on kuulunut taas myös vähän totisempaakin työntekoa sillä intervallitreeniä täytyy alkaa taas enemmälti sovittelemaan harjoitusohjelmaan. Näin on meneteltävä, jotta hevosesta irtoaisi jotain sitten radallakin... Helppoja lähtöjä saati helppoa kautta ei ole tiedossa, mutta mukaan on kaiketi taas vain mentävä.
Salaman tiineysaikaa olisi jäljellä neljä kuukautta. Kummallista ajatella, että takanapäin on jo enemmän tiineyspäiviä kuin edessä. Tamma käy edelleen muutaman kerran viikossa lenkillä, joskin melkoista hupiajelua tai -ratsasteluahan liikuttaminen jo on. Salama itse on kuitenkin valtavan hyvin tietoinen, missä kohti metsäteillä vetoja on aikaisempina talvina juostu. Pää vetäisi edelleen lujaa, mutta kunto ei ehkä ole aivan edellistalvien tasolla puuskuttamisesta päätellen... Ruokintaa saisi varmaan ruveta hiljalleen tehostamaan, sillä nythän edessä on ne kuukaudet, jolloin varsa ihan oikeasti kasvaa.
Sinällään on harmillista, että tänä talvena meidän hevoskalusto on ollut toisiinsa verrattuina hyvin eritasoista, tai ainakin treenimetodeiltaan kovin erilaisia; Aatua treenataan "oikeasti", Samu hölkkää ja kävelee ja Salama hupilenkkeilee. Mutta pääasia, että on lunta. Yhteislenkkejäkin on toki tehty, mutta ne täytyy sitten vähän sovellella jokaisella hevoselle sopiviksi.
 |
| Salama päiväheinillä tänään. Takana Aatu. |
