Tämän postauksen kirjoittamiseen on pitänyt muutama päivä oikein ladata itseään. On pitänyt miettiä mitä edes haluan kirjoittaa. Onkohan minulla ylipäätänsä mistään mitään hyvää sanottavaa?
Viime aikoina on tapahtunut niin paljon. Kaikenkaikkiaan koko vuosi on ollut todella pitkä ja raskas. Tänä vuonna mikään ei ole onnistunut. Kun kaikki päättää mennä pieleen, niin kaikki todellakin menee pieleen. Ihan kaikki. Itse ei auta kuin kärvistellä mukana, raahautua joka päivä ylös sängystä ja koittaa löytää tallista jotain ilonpilkahduksiakin. Minun maailman ihanimmat kaverit koittavat kyllä kiitettävästi pitää meikäläisen jossakin määrin järjissään. Aina voi sentään koittaa lohduttautua ajatuksella, että enää paljoa tätä huonommin ei voi enää tässä hevosharrastuksessa mennä. Luulisi, että jatkossa olisi vain yksi suunta. Ylöspäin. Tähän on taas uskottava siihen seuraavaan putoamiseen saakka.
 |
|
Viime viikko oli yhdensortin tuskien taival. Maagikko kuoli äkillisesti rajusti edenneen ähkyn tai muun vastaavan mahaongelman takia kasvattajansa luona. Hevoseen ei tietenkään ollut ehtinyt kehittyä sen suurempaa tunnesidettä, koska se ei koskaan edes ehtinyt vielä tulemaan kotiin asti. Mutta paljon haaveita ja uutta harrastamisenintoa haudattiin samalla kertaa varsan kanssa. On tietenkin hyvin harvinaista, että neljän kuukauden ikäinen varsa kuolee. Mutta kaikkea hyvin harvinaista tänä vuonna on koettu muutenkin. Jos ei muuta niin ainakin ollaan opittu, että kaikki on todellakin mahdollista. Ihan kaikki voi aina mennä pieleen.
Myös Samun perjantainen startti Kaustisella meni täysin penkin alle. Minulla oli koko viikon sellainen tunne, että Samu pitäisi jättää koko startista pois, kun koko viikko oli muutenkin pilalla. Joskus olisi parempi uskoa todellakin omiin outoihin ennakkofiiliksiinkin - varsinkin näin jälkiviisaana niin on helppo sanoa.
Perjantaina oli myrsky, siis se jo ennakkoon kuuluisa Valiomyrsky, jonka piti olla pahimmillaan juuri Pohjanmaan alueella. Tuuli oli koko päivän hurja, mutta suuria vahinkoja myrsky ei kuitenkaan meidän alueella tehnyt. Olin silti aika onnellinen, että Asko lupasi lähteä myrskyssä ajamaan autoa Kaustiselle, kun meidän porukat lomaili Rodoksella. Raveihin lähtiessä huomasin Samun etukengän olevan melkein irti. Senkin osalta kaikki järjestyi nopeasti ja Jyri lupasi tulla raveihin kengittämään etujalan uusiksi. Ja niin tehtiinkin. Myös raveissa tuuli kovaa, mutta ei sentään satanut.
Vellu ajoi Samulla neljän kilometrin hiljaisen lämmityksen, jonka perusteella kaiken piti olla kutakuinkin kunnossa. Hevonen näytti ehkä tavallista latautuneemmalta ja jotenkin "kireältä", mutta käyttäytyi kuitenkin hienosti. Varsinaiset ongelmat alkoivat sitten juuri silloin, kun niitä vähiten saisi tulla eli juuri ennen starttia. Samu teputteli jonkin aikaa paikoillaan esittelyn jälkeen ennen kuin suostui kääntymään pruuviin. Missään vaiheessa se ei kuitenkaan hypännyt kunnolla pystyyn saati potkinut (kaikenlaista kun on taas väitetty). Ilmeisesti tuossa tilanteessa kuitenkin tapahtui jotain tai joskus kovempiakin tällejä kokeneet kärryt yksinkertaisesti saivat viimeisen iskunsa, sillä kärryjen molemmat aisat pullistuivat kummallisesti mutkalle. Kärryt piti mennä vielä ennen lähtöä vaihtamaan. Koko tilanne harmitti valtavasti, koska hevonen oli toiminut tähän saakka niin moitteettomasti. Kärryt käytiin Vellun, Jussin, Lauran ja Merjan avustuksella vaihtamassa tallissa samanlaisiin, mutta ihan ykskaks vaihto ei hoidu silloin, kun hevosella on sekä potkuremmi että hyppyremmi viritettyinä aisoihin kiinni. Samu oli kuitenkin rauhallinen. Kärryjenvaihdon jälkeen talutin sen uudestaan radalle ja hevosen olisi pitänyt lähteä varikkoportilta suoraan lähtöauton taakse. Se oli vähän liikaa Samun mielentilalle ja se jäi jäkertämään varikkoportille - joka jostain ihmeen syystä oli auki. Lopulta Vellu sai käännettyä Samun menosuuntaan ja hanat avattiin. Samu joutui revittämään hurjasti keretäkseen vielä lähtöauton taakse. Sinnehän se revityksen jälkeen kerkesikin ja avasi heittämällä saman tien keulaan. Prässääjä tuli rinnalle, mutta keulasta oli ilmeisesti päätetty ajaa. Samu latoi ensimmäisen puolikkaan 22,0. Prässääjä rinnalla vaihtui ja taas mentiin. Kierros täyttyi aikaan 26,0 lokakuun myrskyssä... Siinä vaiheessa tiesi kyllä, että noutaja tulee, varsinkaan kun Samu ei mielestäni edes ole mikään keulahevonen... Seuraavaan kurviin Samun ravi jo heikkeni rajusti ja laukka tuli. Eikä tuo hevonen oikeasti edes osaa laukata. Ja sen näköistä touhu kyllä olikin, Vellu käänsi Samun tietenkin muiden edestä pois sisäkentälle ja tuomio oli sillä selvä - hrp. Samu saapui maaliin niin huonosti ravaten, että pelkäsin kuollakseni sen jänteen hajonneen uudestaan. Edes siltä kuitenkin vältyttiin ja se on ollut ravien jälkeen todellakin ainut ilonaihe. On tämä niin eriskummallinen laji. Ja jotkut ihmiset sitten vapaaehtoisesti harrastavat jotain tämmöistä! :D
 |
Samun kärryt korjauksille lähdössä.
Aisojen kaarevuuden näkee tästä aika selkeästi. |
Tottapuhuen, olimme todella pettyneitä sekä hevosen suoritukseen että kuskin esitykseen. Vaikka olen viimeisen viikon ajan koittanut miettiä asioita, en löydä vieläkään kummastakaan mitään hyvää sanottavaa. Oli yllätys, että Samu ravasi kurvit nyt todella huonosti. Kaikki ei siis todellakaan ollut kohdallaan, sillä normaalina Samuna kaarrejuoksu on sen parhaita puolia. Samu myös väsyi aivan liian aikaisin, joskin ennen laukkaansa se kyllä ehti vetää kaasu pohjassa mailin verran, joten sinällään oli selvää, että väsy tulee, mutta ehkä puutuminen silti tuli nyt liian aikaisin. Tuntui myös, että kaikki se työ ja vaiva mikä derbykarsintojen jälkeen on hevosen pään hoitamiseen, käytöstapojen löytämiseen ja toimivuuden parantamiseen yritetty tehdä, valui hetkessä hukkaan. Hevosen, joka jännittyy kilpailutilanteissa niin paljon, että heittäytyy enemmän ja vähemmän toimimattomaksi, pitäisi mielestäni saada nimenomaan hyviä kilpailukokemuksia, ns "helppoja" startteja. Viime perjantainen ajo ei ainakaan edistänyt mitään näitä ajatuksia, joilla hevosta on pyritty rakentamaan tulevaisuutta varten. Harmittaa.
Menneestä on koitettava ottaa opiksi, mutta samalla on vain katsottava tulevaisuuteen. Täytyy sanoa, että viime viikolla, varsinkin perjantai-iltana, hevosharrastaminen tuntui maailman turhimmalta puuhalta. Tällä viikolla on kuitenkin tapahtunut paljon. Moni asia on nytkähtänyt taas eteenpäin, kiitos iskän, joka tunnetusti laittoi heti maanantaiaamuna tuulemaan. Aamutuimaan puhelut lähti Tampereen klinikalle, Customille, RW-valjaille, Kaustisen klinikalle ja paikalliselle kuorma-autonkuljettajalle. Viikko sitten olin niin valmis pistämään hanskat naulaan, mutta nyt viikkoa myöhemmin, voin todeta vain, että aika monta asiaa on näköjään tapahtunut, kun ne vain laittaa tapahtumaan. Customilta järjestettiin heti samana päivänä Samun kärryille kuorma-autokyyti Kylmäkoskelle, jonne ne menivät Customin tehtaalle korjattavaksi Seuraavana päivänä sieltä jo soitettiin korjaussuunnitelmasta ja tänään ilmoitettiin, että kärryt tulevat kotiin ensi viikolla. Upeaa palvelua ja nopeaa toimintaa! RW-valjailta lähetettiin myös supernopeasti Samun valjaisiin uudet pikalukot. Tänään Aatu ja Samu kävivät Tampereen klinikalla Kimmon syynissä. "Omalle" valmennuslenkille metsätiellä on ajettu tällä viikolla uutta pintaa. Tallin viereisestä metsäpläntiltä on kaadettu puita. Siihen rakennetaan kävelytyskone. Uusi varsakin on kiikarissa, mutta siitä lisää joskus myöhemmin.
 |
| Projekti. Käyttäkää mielikuvitusta ja näette kävelytyskoneen jo pyörivän... |
 |
| Uudet pikalukot |
 |
| Salaman kelpaa taas tallustella hiekka-kivituhkapinnoitella tienpätkällä. |
Tämänpäiväisen klinikkareissun parasta antia oli tieto, että Aatun hankkarivamma on vihdoin lähtenyt kunnolla tiivistymään ja sillä saa aloittaa hölkänajamisen. Kontrollit jalan osalta tietenkin jatkuvat, mutta kovin iloisia ollaan tästä edistyksestä, sillä jostain syystä vamman paraneminen oli aluksi odotettua hitaampaa. Samu taivutettiin läpi ja tutuissa ongelmapaikoissa eli etupolvissa oli hoitamisen aihetta. Samulle pullahti reilu kuukausi sitten oikeaa takakintereeseen jänispatti raskailla kärryillä hiittaamisen jälkeen. En tiedä, onko jänispatti tähän saakka vaivannut enemmän ihmisiä kuin itse hevosta. Mutta koska viime startti oli huono ja tämänpäiväisessä taivutuskokeissa kintereen alueella jonkinmoista reaktiota, niin molemmat kintereet päädyttiin polttamaan. Polttaminen tuo kintereisiin ikään kuin saman tuen kuin teippaus ihmisen nilkkaan. Jänispatit ovat tyypillisesti varsojen tai nuorten hevosten ongelma, mutta onhan sitä Samun aikuistumista odoteltu jo muillakin osa-alueilla eli nämä varsavaivat sopivat kyllä kuvioon. ;) Jälleen kerran on todettava, että Tampereen klinikalla on aina yhtä kiva vierailla. Päivän reissujahan ne on aina, mutta kotiin lähdettäessä tietää, että hevoset on tutkittu ja hoidettu perusteellisesti.
 |
| Samu ja Aatu saapuneina Tampereen klinikalle reilun neljän tunnin matkustamisen jälkeen. |
 |
| Jänispatti |
 |
| Jänispattialueet poltettuina |
Pään nollaamiseen ja kaiken epäonnen käsittelemiseen on tarvittu viime aikoina muutakin kuin turpaterapiaa. Siksi haluan laittaa tähän loppuun vielä muutamia kuvia elämäni ensimmäiseltä geokätköilyretkeltä, jonne Merja ja Mervi minut viime sunnuntaina kuskasivat. Kiitos. Retkellä tajusin, kuinka kaunista ympärillä tosiaan on, kun ehtii, viitsii ja haluaa hetkeksi pysähtyä katsomaan. Siinäpä se vaikeus onkin - on eri asia avata silmät kuin nähdä.
 |
| Tämä kuva on Helenalle, jonka uskon arvostavan sellaista kulttuuripläjäystä, että oon käynyt nyt elämäni ensimmäistä kertaa Riuttasen myllyllä! :) |
 |
| Löytö. :D |
Elämä jatkui taas kerran ja jatkuu näköjään yhä. Periksi ei olla antamassa. Kerta olen viime aikoina näitä aforismeja täällä jaellut lähinnä omaa mieltäni piristämään, niin nyt sanotaan sitten että: Ei ole väliä montako kertaa kaadut, vaan sillä kuinka monesti nouset ylös.
