Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



21.8.2016

Mennyttä ja tulevaa



Samu - terveenä takaisin.

Elokuu on ollut Keski-Pohjanmaalla niin sateinen, että ilmassa on ollut  huomattavasti enemmän syksyn kuin kesän tuntua. Yöt on jo pilkkopimeitä, mutta onneksi päivässä on vielä mittaa harrastaa.

Mietin, että mitähän elokuussa edes on tapahtunut. Siis muuta kuin satanut. Aika klinikkapainoitteinen kuukausi on tainnut hevosten osalta ollut. Samun keuhkoputki ja kurkunpää tähystettiin ja todettiin taas terveeksi 1,5 viikkoa sitten. Samana päivänä ilmoitettiin Samu Ouluun starttiin ja perjantai-iltana käytiin ensimmäistä kertaa tälle vuodelle päästelemässä kilpaa Äimärautiolla. Startti osoitti, että Samu on taas terve ja Turun onneton esitys saatetaan vihdoin unohtaa. Minusta Oulussa on ihan hirvittävän mukava käydä raveissa. En oikein osaa syytä siihen edes perustella, mutta ehkä se on monen toimivan asian summa. Oulu on sopivan ravimatkan eli parin tunnin ajamisen päässä, katokset ovat hienot ja siistit, rata alkaa olla taas kunnossa ja jotenkin siellä on vain niin kiva käydä.


Suurin helpotus koettiin ehkä taas jo ennen varsinaista starttia, kun havaittiin, että Samu oli Turun vouhkaamisen, raivoamisen ja stressaamisen jälkeen taas oikein lepposin mielin mukana raveissa. Nyt se oli "taas" rauhallinen jo katoksilla. Olen miettinyt, mikä oli Turun reissulla ongelmien muna ja mikä kana. Stressasiko Samu vieraassa paikassa itsensä sairaaksi asti vai stressasiko se sitä, että tunsi itsensä jo sairaaksi. Tiedä häntä. Jokatapauksessa, nyt Samulla oli aivan eri ääni kellossa. Vellu ajoi sillä jo normaaliksi muodostuneen lämmityksen; neljä rinkiä rataa kilpailusuuntaa vastaan ympäri hyvin, hyvin hiljaa hölkäten. Sinällään tuollaisesta hölkkäämisestä tuskin saa hevosesta mitään tarkkaa kuvaa, mutta tuollaisella lämmityksellä Samu saadaan pysymään rauhallisena ja toimivana. Ja toisaalta, on Vellu Samun kyytillä sen verran istunut, että tietää hevosen kyllä.

Samun Oulun varikkomoodi.


Samu vetämässä etummaista volttia numerolla yksi. Voi kuinka ihminen voi olla onnellinen jo hevosen toimivuudestakin!

Samulla oli ravien ensimmäinen lähtö ja numero yksi. Paalulla oli Samun lisäksi vain yksi toinen hevonen ja koko lähtö muutenkin tasoitusajosta huolimatta vain kahdeksan hevosen koitos. Välillä minulla on niin ikävä nollasarjoihin, joten nyt tuntui melkein ihastuttavalta päästä starttaamaan heti ravien avauslähdössä. Tuntui melkein kuin olisi taas jokin uusi alku ohjelmassa. Kummallisia mielipiteitä sitä kehittyykin... ;) Jokatapauksessa, Samu volttasi kiltisti ja  kiskaisi kiihdytyksessä keulaa. Olimme hirvittävän iloisia Vellun ratkaisuun ottaa Samua jo lähdössä kiinni ja päästää takamatkalta rinnalle kiiruhtanut pelisuosikki Turon Linda eteen. Samu sai paikan johtohevosen takaa, mikä oli ihan täydellistä. Matkavauhti oli ihan kummallisen rauhallista, mutta se todella sopi meille ja siitä otettiin kaikki ilo irti. Avauspuolikas 36,0 (!!!), kierros 32,0, kolmas puolikas 25,5 ja viimeinen 31,0. Hiljaisesta vauhdista johtuen koko osallistujaporukka pysyi maaliin saakka melkoisen tiiviisti kasassa. Samu ei saanut koskaan kiritiloja johtohevosen takaa ja saapui maaliin kerrankin niin, että varastoon jäi vielä käyttämättömiä vaihteita ja voimia. Keulahevonen kurkotti lopussa kuitenkin kohteliaasti sen verran alta pois, että Samu pääsi nipinnapin tuikkaamaan perässä kakkoseksi. Erittäin hyvä mieli jäi tästä startista etenkin meille Samun omille ihmisille, kuten kaiken järjen mukaan ajateltuna myös Samulle itselleen. Ajaksi tuli 29,7ke. Niin hyvä mieli kyllä jäi, että vieläkin hymyilyttää. Lisäksi Tuuli oli pitkästä aikaa meidän kanssa samoissa raveissa ulkoiluttamassa kameraansa jonka seurauksena sain Samusta ihan hirvittävän hienoja ravikuvia muistoksi. Kiitos Tuuli!


Lähtökiihdytys. Samu keulaan.

Samun kausi jatkuu jo ensi lauantaina, kun lähdetään käymään ruunan kanssa Rovaniemellä T76-raveissa. Samu osallistuu siellä hyvätasoiseen haastajadivisioonakarsintaan. Valitettavasti Samu sai lähtörata-arvonnassa hieman huonon kasinumeron auton takaa, mikä hieman kieltämättä latisti ennakkofiiliksiä. Sieltä aidan vierestä kuitenkin nyt kiihdytetään matkaan ja toivotaan, että ensimmäistä kertaa Samun kyytiin kipuava Niko saa taiteiltua Samulle tasaisen selkäjuoksun ja siten hevoselle ehkä yhden hyvän ravikokemuksen lisää.






 
Olisiko tässä kierros matkaa maaliin. Samu johtohevosen peesissä.


En tiedä onko maaliintulo vai kierros vielä jäljellä. Tässä asetelmassa maaliin kuitenkin tultiin hyvinä kakkosina!

Naapuripitäjässämme Sievissä järjestettiin viikko sitten leikkimieliset matkaratsastuksen harjoituskilpailut, joihin kävin Salaman kanssa osallistumassa. Kilpailureitti oli vain n. 13 km pitkä, joten eipä matkaltaan juuri poikkea Salaman kanssa tehdyistä normaaleista lenkeistä. Maastot kuitenkin olivat huomattavasti kotimaisemia parempia lenkkeilyyn ja kaverin kanssa jutellessa aika kului kyllä nopeasti. Ei edes eksytty reitiltä. Salama oli täysin oma itsensä, kiltti, kuuliainen, iloinen ja virkeä. Sen kanssa kaikki harrastaminen lajista viis on kyllä äärettömän helppoa ja terapeuttista touhua. Lenkki sujui suunnitellussa aikataulussa, sykkeet olivat ennen ja jälkeen sallituissa rajoissa ja saatiin siten hyväksytty tulos kera pokaalin! On mulla vain upea, niin kertakaikkisen upea harrastuskaveri.


Blondihevoset Salama ja Liina liikenteessä. Kuva: Tanja Kiviranta
Mikäs tämmöisissä maastoissa oli lenkkeillessä. Kuva: Tanja Kiviranta.


Vilman ilmoitin loppukuusta Ylivieskassa pidettävään varsanäyttelyyn mukaan. En sinällään pidä sitä mitenkään kovin hienona tai näyttelyissä mahdollisesti pärjäävänä varsana, mutta kyllä jokaisen varsan kanssa kuuluu käydä kerran tai pari näyttelyissäkin. Kokemus on ainakin varsalle itselleen aina opettavainen.

Aatun kanssa tilanne on se, etten ole ihan täysin tyytyväinen sen hankkarijalkaan. Voin olla turhaan vainoharhainen tai ylitarkka tai pilkunnussija tai sitten olen vain oppinut välttämään turhia riskejä tai huomaamaan ongelmat jotakuinkin ajoissa, mutta oli miten oli, Aatu käytetään Tampereen klinikalla Kimmon ultrasyynissä vielä uudestaan. Jatkoja tiedetään ja mietitään sitten tuon reissun jälkeen.  Kyse ei ole kuitenkaan kuin päivän reissusta ja sen jälkeen saadaan varma tieto hankkarin tilanteesta ja ennenkaikkea pääsee eroon (hetkeksi) omasta epävarmuudesta tai vainoharhaisuudesta. Sillä hulluksihan tässä muuten tulisi tallin lattialla kyykyssä hevosten jalkoja syynätessä - ennemmin tai myöhemmin.

Samu Oulussa 19.8.2016

6.8.2016

Elokuun arki

Salaman kanssa loppukesän fiilistelyä.

Lenkiltä metsätieltä tulossa peltomaisemien keskelle.

Elokuun aamuissa on jo vähän syksyn tuntua, mutta illat ovat olleet upeita! Voi kunpa näistä hetkistä saisi ammennettua jotenkin valon voimaa myös tulevaksi talveksi.

Hevosten kanssa tuntuu kuin olisi hetken hengähdystauon paikka. Tai starttihevosten sairastauot mahdollistavat sen hengästystauon. Pieleen menneiden kunkkaristarttien jälkeen tämä viikko on sitten kuskattu hevosia klinikalta toiselle tutkimuksissa. Tai maanantaina Samu kävi Kaustisella tähystettävänä ja verikokeissa, keskiviikkona käytiin Aatun ja Vilman kanssa Kaustisella treenailemassa ja perjantaina iskä käytti Aatua Tampereen klinikalla jalkasyynissä. Siihen päälle kun lasketaan se yli tuhannen kilometrin Turun turnee, niin voinee kyllä sanoa, että viimeisen viikon aikana on hevosten kanssa oltu tien päällä.

Aatun laukkailut ovat jossakin määrin varmasti sen pään sisäinen ongelma, mutta hieman on nyt ravissakin ollut sanomista. Onneksi sille järjestyi ennätysnopeasti Tampereelta Kimmon syyniaika. Pikkuisen on takaraivossa kaihertanut myös pelko siitä, ettei hankkari olekaan täysin kunnossa. Vaikka se on päällepäin näyttänyt ja käteen tuntunut ihan entisenlaiselta, mutta kylläpä tuollaiset vammat aina tietynlaisen vainoharhaisuudenkin jälkeensä jättävät. Taivutuskokeissa sanomista löytyikin nimenomaan hankkarijalasta, mutta onneksi "vain" nivelistä. Vuohinen ja kinner piikitettiin ja lisäksi etupolvetkin. Varmuuden vuoksi Kimmo oli ultrannut myös vammajalan hankositeen ja sen ultraus olikin lopulta se kaikkein paras uutinen, koska hankkari oli täysin ennallaan, eikä ole ottanut starttailusta takapakkia. Hyvä näin. Starttailuun tulee nyt muutamien viikkojen tauko. Ja onhan tuo Aatun taulu taas sillä mallilla, että tauosta voi tulla pitkäkin, jos se ei pääse olemattomilla pisteillään mihinkään mukaan. Onneksi suomenhevossarjoissa pääsee sata kertaa helpommin huonoillakin pisteillä mukaan mitä lämminverilähtöihin vertaa.

Paluu Turun tunnelmiin. Aatu katoksilla. Kiitos kuvasta Lauralle.

Samu on saanut myös vetää henkeä ja parantuu kurkunpään/keuhkoputken tulehdustaan. Ensi viikolla pitäisi varmaankin tähystää se uudestaan, jotta tietää tautitilanteen kehittymisen. Sairastupameininkiä siis vaihteeksi meidän tallissa, mutta nämäkin kuuluvat tähän lajiin. Tai oikeastaanhan kaikenmaailman vaivat ja sairastamiset ovat lajille täysin tyypillistä, ne terveet ja hyvät hetket ovat harvinaisuuksia!

Vilma on ollut edelleen silloin tällöin Kaustisella hiittihevosten mukana maailmankuvaansa avartamassa. Kotona on niin huonot paikat ajaa varsalla, joten raviradalla on paljon turvallisempi käydä Vilman kanssa hölkkäämässä. Toiset päivät ovat edelleen parempia kuin toiset. Varsa kyllä hölkkää ihan nätisti, mutta on silloin tällöin melko teräväliikkuinen tapaus. Pari viikkoa sitten se kuskasi kierroksen mua täyttä kiitolaukkaa ihan vaan ilmeisesti huvin vuoksi. Ainakaan mitään järkisyytä en moiseen riehakkuuteen keksinyt. No, radalla ei latu lopu, joten siinäkin mielessä paikka on niin turvallinen baana varsalla päästelyynkin. Ensi talvena Vilmaa saa ajaa jo melkein kuin hevosta, joten sinällään aika menee kyllä aika äkkiä. Joskin sitten kun erehtyy joskus ajattelemaan, milloin Vilma "sitten joskus" voisi olla starttikuntoinen, niin on parempi lopettaa ajattelu kokonaan. On ne niin valtavan pitkiä projekteja.

Salama voi ihan hyvin. Merja kävi joskus pari viikkoa sitten kuvaamassa meidän ratsastustuntia ja olen saanut jo palautetta, kun kuvia ei ole missään näkynyt, joten pakko kai sitten laittaa tähän muutama esille. Jotenkin ravikuvat on vaan niin paljon mukavampia, että voin luvata, ettei näitä ratsasteluotoksia tule kovin usein tänne näytille... ;)







 
 
Niin ja pestiin me pari viikkoa sitten tallikin. Ei oo mikään elämää suurempi homma, mutta voi kuinka mukavaa on taas puuhastella puhtaassa tallissa. Tykkään.
 
Tallin pesuprojekti vuosimallia 2016 alkamassa...

Ja tässä jo täysi tohina päällä!

2.8.2016

Turun kuninkuusravit

Vuoden kohokohta on ohitse. Turku ei pettänyt, vaan tarjoili ravikansalle viikonloppuna upeat ravit. Oma takki on nyt ihan tyhjä ja kuninkuusravien jälkeinen elämä on tuntunut toistaiseksi vielä vähän tökkivän. Kumpikin oman tallin hevosista epäonnistui kunkkarisunnuntain lähdöissään pahasti, mutta onneksi tuttujen hevosia onnistui ja esimerkiksi Halsuan Umberto Croftille päästiin hurraamaan voittajaesittelyssäkin! Tottakai omien hevostenkin kanssa olisi ollut hienoa edes vähän pärjätä eikä niiden kanssa nyt ihan huvin vuoksi kuitenkaan lähdetty yli tuhannen kilometrin viikonlopputurneeta tekemään. Kun lopputulos oli mikä oli, voinee todeta vain, että oli silti hienoa olla mukana. Kiitos Turku!


Kotona pakkailua.
Lähtökuopissa. Turku, täältä tullaan!

Ravireissajat

Itse lähdin kavereiden kanssa ravireissulle jo perjantaiaamuna. Meidän retkeä on suunniteltu jo vuoden alusta saakka eikä siinä vaiheessa kyllä käynyt mielessäkään, että Aatu ja Samu voisivat ravikesän H-hetkellä olla siinä kunnossa, että pääsisivät mukaan raviurheilun päätapahtumaan. Kun asiat sitten kuitenkin loksahtelivat paikoilleen ja mukaan päästiin, piti tehdä uusia suunnitelmia. Iskä ja äiti lähtivät lauantaina hevosten kanssa Turkua kohti ja Niko hoiti kotiin jääneet otukset. Kennethin luona järjestyi hevosille ja ihmisille vielä majapaikkakin, joten ensimmäistä kertaa meidän hevoset pääsivät tai joutuivat ravireissulla yöpymään poissa kotoa. Yllättäen tämä osoittautui Samulle kovin stressaavaksi asiaksi, vaikka oltiin etukäteen luultu, että sen elämää ei tämmöinen asia hetkauta pätkän vertaa. Mutta näin vain näistä omistakin hevosista tulee uusia piirteitä esille. Aatun elämä oli myös vieraassa paikassa mallillaan, kun vain ruokaa ja juomaa kannettiin eteen. Mutta Samu oli niin hermostunut vieraasta ympäristöstä, että söi ja joi reissun ajan liian huonosti ja oli muutenkin stressihiki päällä melkein jatkuvasti. Tämä asia yllätti meidän kyllä totaalisesti. Samu esittää usein niin kovaa jätkää, että tällainen koti-ikävä tekikin siitä ihan herkkiksen.

Perillä kuusi tuntia myöhemmin!

Maalaistollot yöpaikassaan

Samu tarhailemassa sunnuntaiaamuna
 
Aatun kanssa itse reissaamisessa ei ollut mitään ongelmaa. Se oli sitten aivan liikaakin latautunut ja kävi radalla melkoisilla kierroksilla. Voltissakin se polki lähinnä piaffia ja kuumui kyllä niin, että lähti heti voltista laukalla, heitti usampaankin kertaankin sitten muutaman raviaskeleen väliin ja laukkasi taas. Ravirytmi löytyi vasta etusuoran lopussa ja takasuoran ajan Aatu ajoi kiinni pääjoukkoja, kunnes se kuulutettiin hylätyksi liioista laukoista. Lähtökiihdytys on aina Aatulle ongelmatilanne, mutta tuollaista kiehumista ei ole kyllä hetkeen sen kohdalla nähty. Harmittavaa. Aatu ei ole ollenkaan niin onneton hevonen näihinkään sarjoihin mitä sen taulu nyt näyttää. Sen laukkailu ja epävarmuus on turhauttavaa, kun hevosen kunto ja kyvyt mahdollistaisivat jotain niin paljon enemmänkin.

Aatu lämmityksessä

Aatun kunkkarifiilikset. Jokseenkin lämpimät tunnelmat...

Kuninkuusravisunnuntain seitsemäs lähtö voltissa. Aatu numerolla kaksi.
Samu sitten. Viimeisten ravireissujen leppoisasta ravi-Samusta ei näkynyt Turussa merkkiäkään. Samu potki ja hyppi pystyyn ja oli kaikin puolin hermostunut varikolla. Se ei edes rauhoittunut yhtään lämmityksen jälkeen vaan sama resuaminen jatkui. Tuossa mielentilassa Samulle ja kieltämättä meillekin oli hirveän pitkiä minuutteja odotella varikolla kuninkuus- ja kuningatarseremonioiden loppumista ja ravien jatkumista. Mutta lopulta se kuninkuusravien viimeinenkin lähtö lähti matkaan. Samu kiihdytti takamatkalta tasaisesti matkaan ja pääsi viidenteen pariin ulos. Avauskierros oli aika reipas kellojen näyttäessä 25,0. Vauhti vähän tasoittui toisella kierroksella ja Vellu käänteli kuulemma jo tuossa vaiheessa väsyneen oloisen Samun takasuoran alussa kolmannelle radalle kiriin toisten hevosten perään. Jo puoli kierrosta ennen maalia näki kuitenkin, ettei Samulla ole kaikki hyvin eikä se jaksanut pitää selkäänsä aivan kiinni. Maalisuoralla happi loppui sitten ihan kokonaan ja Samu raahautui todella hiljaa maaliin sijoittuen kahdenneksitoista.

Samu lämmityksessä.

Samun väsyminen olisi mielestäni ollut kyllä täysin perusteltua jo koko reissun stressaamisella ja huonosti syömisellä ja juomisella, mutta eilen Samu käytettiin kuitenkin vielä Kaustisen klinikalla tähystettävänä ja verikokeissa. Henkitorvi oli punainen ja kurkunpäässä rakkuloita. Tulehdusarvot olivat kuitenkin matalat, mutta ei tuollaisella kurkulla henki tietenkään kulje. Tauti on jotain virusperäistä tai sitten allergiaa. Sinällään tosin luulen, että Samun pahin allergia on vain kotoa poisoleminen. Siksi uskon ehkä enemmän virusselitykseen.

Paremminkin siis olisi voinut mennä. Tässä lajissa on kuitenkin jo oppinut nöyräksi, emmekä me varmasti olleet ainoat omaan lopputulokseemme pettyneet osallistujat. Päivät ovat erilaisia ja yllätyksellisyys on toki koko lajin suola. Viikonloppu osoitti taas monessakin mielessä, kuinka armoton ja raaka laji tämä on. Ja kuinka monesta pienestä asiasta kaikki voi olla kiinni. Onnistumisen ja epäonnistumisen ero ei välttämättä ole kovinkaan suuri. Voi, kuinka hieno harrastus meillä onkaan.

Kuninkuusravit tarjoili omien hevosten huonoista suorituksista huolimatta taas hienoja muistoja ja upeaa raviurheilua. Oli paljon naurua ja iloa. Niin ja Kaustisen Metkutukselle pidettiin koko viikonlopun ajan lippu korkealle. 
 
Eini ja Merja meidän banderollin kera lauantaiaamuna ravipaikalla.

Turku 2016 ja huikea yhteishenki!
 

Onnea uusille upeille ravikuninkaallisille!
Kiitos Turku!