Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



28.1.2017

Takkuinen tammikuu

Tammikuinen sumu.

Kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä. Koko elämä. Huominen, tulevaisuus, haaveet ja suunnitelmat. Ihan kaikki. Jokainenhan sen tietää. Silti. Kun se muutos sitten tulee omalle kohdalle, ei siinä mitkään fraasit kuitenkaan auta. Olen lukenut tuon viimeisen kirjoittamani blogitekstini moneen kertaan. Jotta muistaisin, kuinka hyvältä sitä tuntui kirjoittaa. Olin maininnut viime vuoden viimeisinä päivinä, että olisin voinut elää tuota vuotta pitempäänkin. Allekirjoitan kaiken tuon edelleen. Niin olisin. Tammikuu on ollut yhtä pettymystä. Selviytymistä aamusta iltaan ja illasta aamuun. Mutta nyt ollaan jo tässä. Lopussa. Ehkä helmikuusta tulee helpompi.

Pettymyksiä on koettu siis sekä henkilökohtaisessa elämässä että tallin puolella. Kaikki vain tuli vielä niin samaan syssyyn. Samu ontui pari viikkoa sitten lenkille lähtiessä vasenta etujalkaa. Sivuhuomautuksena tähän mainittakoon, että suomenhevosten jalat ovat muuten talvella aika karvaiset. Kun jalasta ajoi karvat pois, löytyi alta lämmin ja puristusarka etusääri. Ei tarvinnut arpoa tai arvailla. Ilmiselvä jännevamma. Alkoi jalan raivokylmäys pettymyksen kyyneliä nieleskellen. Näinhän tämän ei pitänyt mennä. Hyvän peruskuntokauden jälkeen tästä olisi pitänyt tulla Samun vuosi.

Tosiasiahan on, että Samun vasemman etujalan pinnallinen koukistajajänne on hajonnut kerran aikaisemminkin; 4-vuotiskaudella, kriteriumkarsintojen kynnyksellä. Siitä on kaksi ja puoli vuotta. Nykyään en enää edes osannut pelätä jännevamman uusiutumista, koska hevonen on kestänyt starttailua tähänkin asti. Samu on toimimattomuutensa takia järjestänyt jänteelle joskus melko koviakin rasituksia ja se on joutunut olemaan aika hurjissakin kolhuissa ja tilanteissa mukana. Ja kaiken jänne on kestänyt. Nyt Samu on rauhoittunut, takana on hyvä ja ehjä kilpailukausi. Nyt Samulla on ajettu hiljaisia ja pitkiä peruskuntolenkkejä hyvillä pohjilla, sillä meillä ei ole moneen vuoteen ollut niin hyviä talvitreenausolosuhteita kuin nyt. Lisäksi Samun kengityksestä ollaan oltu todella tarkkoja. Kaikki on tehty niin hyvin kuin ollaan osattu. Ollaan oltu huolellisia ja tarkkoja ja hoidettu hevosta hyvin. Silti. Tämä typerä tammikuu sai tuon jänteenkin kuitenkin hajoamaan.

Pari viikkoa kuljeskeltiin melko synkissä tunnelmissa. Pettymys oli niin kova, että ensiksi Samu oltiin jo laittamassa kokonaan pois ja sitten se oli lähdössä pariksi kuukaudeksi Mikkeliin kuntoutukseen. Pois edes omista silmistä. Tuntui, että itseltä ei enää löydy yhtään motivaatiota aloittaa taas samaa kuntoutusrumbaa alusta saakka.

Viime maanantaina käytiin sitten Samun ja Aatun kanssa Tampereen klinikalla Kimmon syynissä. Samun jännevamma-diagnoosi varmistui. Vamma on eri kohdassa kuin aikaisempi vamma. Hyvä asia on, että vaurioalueella on myös tervettä kudosta. Siellä ei siis ole mitään sellaista "onkaloa", johon esimerkiksi kantasoluja voisi ruiskuttaa. Huono asia on, että vamma on alhaalla, osittain jännekanavan sisällä, mikä tekee paranemisesta hankalampaa tai ainakin hitaampaa. Voi olla mahdollista, että jos paraneminen ei lähde suunnitellusti etenemään, niin jalka täytyy leikata, jolloin jänteelle tehdään lisätilaa katkaisemalla tukiside. Koska omat näkemyksemme olivat aika synkät, niin kysyimme Kimmolta suoraan, kannattaako Samua ylipäätänsä enää kuntouttaa. "Kannattaa, jos muuten uskoo hevoseen", oli kokeneen eläinlääkärin selkeä näkemys. Hän myös sanoi, että kuninkuusravien päälähdöissä juoksee joka vuosi hevosia, joilla on ollut samanlainen vamma. Mutta lisäsi myös, että tokikaan kaikki eivät kilpailurasitusta tule kestämään. Niin kummalliselta kuin se tuntuukin, niin ennuste oli valoisampi, kuin mihin olin etukäteen varautunut.

Aatu Tampereen klinikalla.

Yksi tosiasia on myös, että Samu on oikeasti tavallista parempi hevonen. Eihän se ollut kerennyt oikeasti näyttää kykyjään kuin vähän sinne päin, mitä sillä oikeasti sisässä on. Samun kanssa on tehty niin paljon töitä, että siitä onnistuttiin saamaan vielä toimiva kilpahevonen. Kovan kuoren alle jäi niin paljon potentiaalia, vauhtia ja lahjoja. Tuntuu turhauttavalta, ettei Samu pääsisi tai sille annettaisi vielä mahdollisuutta päästä oikeasti näyttämään niitä myös koko muulle raviväelle. Ja niinkin olen kuullut sanottavan, että: Asiat, jotka tuntuvat mahdottomilta ovat juuri niitä, joiden eteen on taisteltava kaikista eniten.

Klinikkareissulle palatakseni. Aatun hankoside sai nyt terveen paperit. Uutinen on hieno, koko kuukauden paras asia, mutta jotenkin sen fiilistely on hukkunut nyt muiden murheiden alle. Aatu on saanut tähän saakkakin hölkätä lenkkejä pari kertaa viikossa, mutta nyt sen kanssa saa lääkärin luvalla aloittaa nousujohteisen valmennuksen. Aatun loukkaantumisesta alkaa olla puolisen vuotta, joten ei tämä kyllä todellakaan kovin hätäisen ihmisen hommaa ole! Jos jotain positiivista koitetaan väkisin hakea, niin Samun sairasloman takia Aatun valmennukseen pystyy keskittymään nyt vielä vähän paremmin ja huolellisemmin. Ja iskähän nauttii, kun pääsee taas ajamaan Aatulla kunnon lenkkejä. Hänelle Aatu on hevosena kuitenkin aina se ykkönen.

Murehdin tätä Samun jalka-asiaa töissäkin taannoin ääneen. Sanoin, että jalan ennuste kestää kilpahevosen rasitusta on vain 50%. Työkaverini kuunteli ja sanoi, että siinä on se toinenkin puoli. Täydet 50% mahdollisuus, että se kestääkin. Lisäksi hän sanoi, että: "Hei, me pelataan ihan tohkeissaan joka viikko Euro Jackpottiakin ja siinä voittomahdollisuus on paljon olemattomampi." Niin. Jäin miettimään. Nyt kun löydän itseni Samun jalkaa kylmäämästä tai käärimästä, niin huomaan sisuntuneeni. Tämä peli on vielä ihan kesken. Ja se pelataan loppuun asti.

Vilman kanssa lenkille lähdössä

30.12.2016

Vuosimuistelot

Ajankulu on armotonta. Muuta ei voi todeta kalenteria tuijottaessa. Tämä vuosi on mennyt nopeasti. Kun eletään vuoden 2016 viimeisiä päiviä, olisi varmaankin jonkinmoisen yhteenvedon aika. Muistan, kun viime vuonna tähän aikaan oli tunne, että haluaisi vain unohtaa kaiken sinä vuonna koetun. Ei todellakaan tehnyt mieli muistella tai palata ajassa taaksepäin. Kun uusi vuosi sitten koitti, tehtiin vastoin kaikkia tapoja ja periaatteitamme. Tallissa tukimme hevosten korvat, laitoimme valot palamaan, jätimme radion auki ja ammuimme vuoden epäonnet rakettien savuna taivaalle. Taisi kannattaa. Tästä vuodesta tuli kuin tulikin paljon, paljon helpompi, onnistuneempi ja onnellisempi. Jopa siinä määrin, että tätä vuotta olisi voinut elää pidempäänkin. On hankala sanoa jotain yksittäisiä hyviä hetkiä tästä vuodesta.  Niitä on ollut paljon. Tai ehkä pienemmistäkin hyvistä hetkistä on oppinut iloitsemaan. Ja niin sen kuuluukin olla. Hevosten kanssakin koettiin paljon pieniä ja vähän suurempiakin onnistumisen hetkiä. Tilastojen valossa kausi oli toiseksi paras, mitä meidän tallista hevoset ovat koskaan tehtailleet, mutta tilastot eivät tietenkään kerro kaikkea. Ei ollenkaan. Nyt on sellainen fiilis, että haluan muistella niitä koettuja hetkiä tänne blogiinkin, vaikka ihan hevonen hevoselta.


Aatu
Aatu ja iskä raveihin lähdössä

Yksi koko vuoden itselleni eniten mieleen jääneistä hevosten starteista oli ehdottomasti Aatun juoksema Seinäjoen startti huhtikuun viimeisenä päivänä. Aatu palasi tuolloin kymmenen kuukauden hankosidevamman parantelutauolta suoraan T76-lähtöön. Meitä hirvitti ja meille kuittailtiinkin moisesta sarjavalinnasta. Mutta kun niitä helppoa tauoltapaluustarttejakaan ei enää tuon sarjan hevosille tarjoilla. Mukaan mentiin vailla minkäänlaisia odotuksia. Muistan jotenkin hirveän selkeästi ne fiilikset, miltä tuntui nähdä Aatu taas radalla. Muistan, kuinka iloiselta se näytti lämmityksessä. Muistan, kuinka kuski ei ollut sen raviin lämmityksessä tyytyväinen. Muistan, kuinka kummalliselta tuntui katsoa Aatun starttia ja miettiä, miten ori pysyikin noin hyvin toisten matkassa mukana. Miten hienoa oli nähdä Aatu tekemässä sitä, mihin se oikeasti on luotu. Muistan ihmetyksen, kun Vellu käänsikin Aatun kolmannelle radalla kiriin kierros ennen maalia. Muistan maalisuoran, josta en nähnyt mitään. Muistan, kuinka hiljaa Merja vieressäni oli ja vain muka zuumaili kameralla loppusuoran voittotaistoa. Ja muistan ikuisesti ne Pylkkäsen Antin kuuluttamat sanat; Vixen ykkönen, Ponnen Aatos kakkonen... Ja sitten päässä sumeni. Eji voinut olla. Ei Aatu voinut olla tauolta noin hyvä. Se on käsittämätöntä. Ja muistan, kuinka iloisena Aatu tuli startin jälkeen katoksille ja se melkein nauroi meille. Se itse tiesi, kuinka hyvä se oli. Tai on. Minä vain olin tyystin unohtanut sen hyvyyden tauon aikana.

Seinäjoella 30.4.2016

Mikkelissä 17.7.2016

Muita kauden hienoimpia hetkiä Aatun kanssa oli ehdottomasti Seinäjoelta tullut voitto 16.5 Mika Forssin ajamana. Hevonen oli vahva ja teki umpirehdin juoksun, mutta kuskikin oli niin asiassa ja niin asiakaspalvelija, että hattua täytyy nostaa vieläkin. Aatun vahvuudet ja heikkoudet oli selvitetty jo etukäteen ja tulos oli sen mukaista. Olen edelleen suunnattoman onnellinen, että Mika saatiin edes kerran Aatun elämässä oriin kärryille. Yksi kaudelta mieleen jääneistä tapahtumista oli myös Aatun startti Juhannuksena Härmässä. Uskon, että jokainen joka kävi tuolloin PowerParkin upouudella raviradalla, saati pääsi osallistumaan hevosen kanssa raveihin jompana kumpana päivänä, muistavat vuoden 2016 Juhannuksen ikuisesti. Harvoin näkee tai kokee mitään vastaavaa raviurheilussa. Se panostus ja työmäärä raviurheilun hyväksi olivat ja ovat yhä käsittämätön satsaus meidän kaikkien raviurheilun ystävien eteen. Aatu teki Härmässä hyvän startin ja sijoittui Nikon ensikertaa ajamana viidenneksi erittäin kovatasoisessa lähdössä.


Härmässä 25.6.2016

Vuoden suurin satsaus; huippukylmähoitolaite

Ne olivat niitä parhaimpia hetkiä. Sitten olivat ne pettymykset. Kaustisen startti Festivaaliraviviikonloppuna on yhä sellainen, etten tiedä, olenko siitä startista onnellinen vai pettynyt. Niko sanoi ennakkoluulottomasti jo ennen starttia, että "Ponnen Aatos voi voittaa koko lähdön". Ja herranjestas, sitä se todella oli tekemässä, kunnes laukkasi viime metreillä. Muistan sen hetken, kun hevoset olivat viimeisessä kurvissa kääntymässä maalisuoralle. Aatu kiri kolmatta rataa ja näytti jo tuossa vaiheessa minun silmin voittajalta. Kärryillä istunut Niko oli samaa mieltä. Hylkäys loppusuoran laukasta oli karvas kohtalo, muttei ole Aatun kohdalla ensimmäinen laatuaan. Pettymyksestä huolimatta mielestäni Aatu näytti juuri tuossa startissa, että se pystyy pärjäämään tähtidivisioonissakin ihan mitä vastustajaa vastaan tahansa.

Kaustisella 9.7.2016

Kokkolassa 5.5.2016

Yksi mieleen jäänyt pettymys ja pitkä kotimatka oli sitten Aatun kanssa Rovaniemeltä, kun se laukkasi Kirppuajossa kuolemanpaikalta kierroksen juoksemisen jälkeen hylkäykseen. Tuohon starttiin oli vähän kuin tähdättykin ja kaikki meni kuin Strömsössä aina siihen saakka, kunnes Aatun hermot pettivät. Mutta siltäkin reissulta on vain kotiin tultu.
Aatu pääsi osallistumaan myös Turun kuninkuusraveihin, mutta siitä ei jäänyt mieleen mitään muuta, kuin kunnia olla mukana ja hevosen epävireisyys. Jokin oli jo tuolloin pielessä ja se jokin oli ehkä sitten se vasemman takajalan hankositeen runko-osan vamma, joka ilmaantui pienesti ja sievästi näkyviin muutama päivä kuninkuusravien jälkeen. Kausi katkesi siihen ja käsitti lopulta vain yhdeksän starttia. Vähäisestä starttimäärästä, epävarmuudesta ja uudesta hankosidevammasta huolimatta Aatun kaudesta jäi kuitenkin jotenkin kummallisen hyvä mieli. Ehkä se oli yllätys siitä, että hevonen pystyi pitkästäkin sairastauolta palaamaan takaisin tasolleen ja kaiken kohdillaan ollessa vieläpä menestymäänkin. Aatu kulki kauden aikana valiovauhtia täydellä matkalla molemmilla lähtötavoilla ja sai rahaa aina kun vain välttyi hylkäystuomiolta. Sepä se.

Tulevaisuudesta ei kukaan osaa, eikä sitä Aatun kohdallakaan voi ennustaa. On mahdollista, että parhaat vuodet ja hetket ovat jo koettuja tai sitten  voi olla mahdollista, että ne saadaan elää vielä joskus tulevaisuudessa. Iskältä ei ainakaan usko Aatun kykyihin lopu koskaan. Eikä noin hyvän hevosen kohdalla tietenkään saakaan tehdä. Koska hyvät hevoset tulevat aina takaisin. Ihan aina.

Kaustisella 9.7.2016

Kuopiossa 7.6.2016



Samu
Oulussa 10.9.2016

Samun kausi 2016 vetää jossakin määrin hiljaiseksi. Se ei ollut täynnä suurkilpailuvoittoja, mutta se oli täynnä suoritusvarmaa tekemistä koko pitkän kauden ajan. Ei meidän tallin hevoset ole koskaan tehneet sellaista kautta kuin Samu tänä vuonna tehtaili. Hippoksen tilastot kertovat tässä suhteessa paljon Samun tekemisestä: Startteja 20, voittoprosentti 15, sijaprosentti 80, laukkaprosentti 0, hylkäysprosentti 0. Ei tavallisten taapertajien harrastehevoselta voi enempää vaatia.

Oulussa 19.8.2016

Kauden aikana olimme kuitenkin muutamaan otteeseen sormi suussakin. Kauden alussa Samu ei ollut vielä täysin toimiva peli raveissa ja se saattoi ennen lähtöä heittäytyä toimimattomaksi ja olla kääntymätön. Mihinkään suuntaan. Raveihin lähtiessä ei ollut ollenkaan varmaa, suostuuko Samu raveissa volttaamaan ja sen myötä ylipäätänsä kilpailemaan ollenkaan. Epävarmuus hevosen toimimisesta oli kieltämättä stressaavaa. Vellu osasi kuitenkin pelata Samun kanssa. Tuntui, että moni muukin ohjastaja otti Samun toimimisen asiakseen. Sitä tultiin välillä "hakemaan" volttiin ja toiset ohjastajat jännittivät aidan varressa meidän kanssa yhtä lailla Samun volttikuvioita tai auton taakse kääntymistä. Huhtikuun Ylivieskan startissa volttikuviot olivat kaikkea muuta kuin kohdillaan takamatkan juoksuradalta, mutta kun Samu vain sitten sattui kääntymään lähtöhetkellä menosuuntaan, niin kuului muutaman ohjastajan suusta sanat; Hyvinhän se onnistui. Niin. No kaikki on suhteellista. Huhtikuun viimeisenä päivänä Seinäjoella Samu sammui järjettömän keulakaahotuksen jälkeen lähtönsä viimeiseksi. Siitä startista toipumiseen meni kauan. Ihmisillä vielä kauemmin kuin Samulla. Tuona hetkenä tuntui, että kaikki se työmäärä mitä hevosen toimisen parantamiseksi oli tehty valui hukkaan. Teimme omat ratkaisumme. Samulla alettiin ajamaan pitkiltä takamatkoilta volttilähtöjä pienillä radoilla. Toivoimme Samun saavan vain sisäratajuoksuja porukkaan piilotettuna siten, että jos hevonen loppusuoralla vielä jollekin tuntuu, niin sitten saisi kääntää kiriin. Toukokuusta heinäkuuhun Samulla lähestulkoon ajettiinkin sitten vain tuollaisia lähtöjä. Helppoja reissuja, joiden jälkeen Samu tykitti loppusuoraa usein tuulispäänä. Se ehti aina totoon asti ja ennenkaikkea ne kirit saivat meidät taas uskomaan parempaan tulevaisuuteen. Noiden starttien aikana Samu löysi itsensä kilparuunana, se alkoi luottaa itseensä, koko oleminen rauhoittui ja Samu alkoi toimimaan raveissa kuten hevosen kuuluukin. Nuo kesän aikana tahkotut Kajaanin, Halsuan ja Kuopion startit olivat Samun tulevaisuuden suhteen käännekohtia.

Oulussa 19.8.2016

Oulussa 3.10.2016

Samu kävi Aatun kanssa reissun Turun kuninkuusraveissa, jossa se kuitenkin stressasi valtavasti yöpymistä vieraassa paikassa. Sama stressaaminen jatkui raveissakin ja juoksu oli yksi uran huonoimpia. Kurkusta löytyi tuon startin jälkeen onneksi ihan oikeaa vikaakin, jonka parantelun jälkeen Samu palasi takaisin radoille ja kiskaisi käsittämättömän seitsemän startin mittaisin totoputken. Syksy oli hienoa raviharrastamista Samun kanssa. Ruuna toimi kuin kello, teki rehtejä esityksiä ja pärjäsi aina. Tuollaisen totoputken aikana alkaa väistämättä itsekin miettimään, milloin kaikki hyvä loppuu ja se totaaliromahdus tulee. Se tuli itsenäisyyspäivänä Teivossa ja tuona päivänä laitettiin piste Samun kuusivuotiskaudelle. Parhaiten mieleen jääneitä startteja olivat tietenkin syksyn aikana Oulusta ja Seinäjoelta haetut voitot sekä elokuun lopussa Rovaniemen T76-kakkonen sekä syyskuun Oulun T76-finaalikierroksen kolmonen. Hienoja hetkiä kertakaikkiaan.

Kotona

Tulevaisuudesta ei Samun osalta osaa toivoa kuin yhtä asiaa. Että ruuna pysyisi terveenä. Uskon, että silloin sen kanssa saataisiin kokea vielä monta mukavaa ravivuotta. Samu kääntyy nyt 7-vuotiaaksi. Ehkä ensi vuonna voisi kokeilla päästää Samulla muutaman mailin pyrähdyksenkin, joita tähän saakka on vältelty. Ei ole ihan mahdotonta, että mailin matkalta Samu polkisi itsensä tallin kolmanneksi valiojuoksijaksi, sillä jo tällä kaudella se tehtaili Ylivieskasta täydestä voltista ennätystuloksekseen 25,7ke. No, haaveillahan aina saa.
 
Oulussa 19.9.2016
 
Oulussa 19.9.2016

Oulussa 10.9.2016



Vilma

Tuntuu, että 1-vuotiaan varsan elämässä nyt ei kovin mullistavia asioita vuoden aikana tapahdu. Vilmankin kohdalla tuntuu, että tuossahan se on tarhassa Salaman kanssa töllistellyt ja pohjattomalla ruokahalulla heinää popsinut. Tuntuu, että Vilma on vain ollut ja tullut hoidettua siinä sivussa, muiden hevosten ohessa. Mutta ei se nyt tosiasiassa ehkä ihan niinkään ole. Vuoden aikana Vilma on opetettu ajolle. Se on käynyt kymmeniä kertoja jo Kaustisen ravirataa kiertämässä, ollut satoja kilometrejä hevoskopin kyydissä ja opetellut ravihevosen elämää. Sitä on kengitetty huolella, hoidettu ja ruokittu hyvin. Sen on annettu kasvaa ja kehittyä valvovan ja rakastavan silmän alla. En ole koskaan pitänyt Vilmaa mitenkään erikoisena tai erityisen hienona varsana. Se on ollut omiin silmiini lihava, keskenkasvuinen, mutta ihan nätisti liikkuva varsa. Niin. Kun Vilma sitten keräsi elokuussa Ylivieskassa Hippoksen tamma- ja varsanäyttelyistä kaikki mahdolliset palkinnot kotiin oli kai minunkin ruvettava katsomaan varsaani vähän erilaisin silmin. Yksivuotias suomenhevostammavarsa melkoisen harvoin saa näyttelyistä I- palkintoa, mutta Vilma otti ja täräytti näyttelyistä sellaisen pisterivin, että sinivalkoinen ruusuke todellakin saatiin. Vilma oli myös ikäluokan paras ja koko näyttelyn paras varsa ja jopa sitten paras koko kauden aikana Pohjois-Pohjanmaan näyttelyissä palkittu suomenhevosvarsa. Tästä meriitistä Vilma sai ilmaisen osallistumisoikeuden Oulu Expressiin. Kummallista. Ja minä kun en ollut kovin innoissani lähdössä koko näyttelyyn!

Ensimmäistä kertaa kärryt perässä
Toista kertaa kärryt perässä. Ei vielä ihan vakuuta. :D

Kotona

Nyt Vilma on täydessä treenissä. Se käy lenkillä kolme kertaa viikossa ja jaksaa juosta kahdeksan kilometrin lenkkejä. Vielä tässä vaiheessa en hirveästi osaa sitä moittia. Tykkään Vilman luonteesta ja juoksemisen helppoudesta. Vilma on todella kiltti käsitellä eikä ole pätkän vertaa muiden hevosten perään. Se elää omassa pienessä maailmassaan, johon ei kuulu kuin se itse ja jonka mukaan on ihan sama, mitä ympärillä tapahtuu. Mutta sitten kun kärryt laittaa perään, niin kaikki muuttuu. Silloin Vilmasta tulee terävä ja tomera nuori ravurinalku.

 



Näyttelyssä Ylivieskassa 30.8.2016


Varsojen kehitystä on upea seurata. Ensimmäisen vuoden aikana varsoista kasvaa jo niin hienoja ravurintaimia. Oikeastaan ne muuttuvat ensimmäisen vuoden aikana varsoista hevosiksi. Siis siinä samalla, kun minusta tuntuu, että mitään ei tapahdu. Tykkään Vilmasta lenkki lenkiltä enemmän ja huomaan, että se on ottanut paikkansa tallissa. Tulevaisuuden toivona. Sillä parasta on edelleen kaksivuotiskauden kynnyksellä se, että varsa saa olla edelleen keskentekoinen ja tehdä silloin tällöin kepposiakin. Mutta silti sen edessä tulevaisuus on vielä täysin avoin ja kaikki on vielä mahdollista. Haaveet ovat vielä haaveilemisen arvoisia. Olen miettinyt jopa, että ehkä minulta otettiin kaikki viime kesän muut varsani pois siksi, että löytäisin Vilman elämääni. Tiedä häntä, mutta haluan uskoa edelleen siihen, että kaikella on tarkoituksensa.
 
Vilma ensimmäistä kertaa Kaustisen raviradalla keväällä 2016
 
 
Kaustisella



Salama

Salama. Hevonen, joka merkitsee minulle vielä tänäkin päivänä ihan kaikkea. Raviura on juostu jo aikapäiviä sitten ja sen jälkeen Salama on kertaalleen jo melkein kuollut varsomiseen. Silti tuo suurenmoinen tamma elää yhä ja voi hyvin. Salama on ollut tänä vuonna varmasti meidän tallin iloa tuottavin hevonen. Se on osallistunut niin monenlaiseen ihmisten mieleenpainuviin hetkiin. Se on ollut eläkekyytiä antamassa, se on antanut naapureillemme "läksiäismuistokyydityksen", se on ollut ihmisten ihmeteltävänä ja siliteltävänä R-kioskien ja Fintoton yhteisessä Bongaa suomenhevonen -kampanjassa, se on ilahduttanut lapsia joulunavauksessa ja mitähän vielä. Joka tapauksessa keikkoja on ollut niin paljon, että Salamahan ei tuumaa ehtiä eläkkeelle ollenkaan. Mutta eihän se tietenkään ole vasta kuin 11-vuotias.



Kaikenmaailman kissanristiäisten lisäksi Salama on treenannut koko vuoden. Uskallan melkein väittää, että se yksi kovakuntoisimmista siitostammoista. Salama jaksaa edelleen lenkillä laittaa jopa Samulle kampoihin, eikä tuon tamman armoton kilpailuvietti osoita minkäänlaisia  hyytymisen merkkejä. Se on itse paljon enemmän tosissaan kuin mitä kukaan siltä enää vaatisi.

Koko tämä vuosi ollaan myös harjoiteltu ratsastuspuolta ja käyty Torpan Ratsutallilla kahden viikon välein Hannan opissa tunneilla. Vaikka olen täysin ravi-ihminen, niin olen niin nauttinut noista ratsastustunneista Salaman kanssa. Olen saanut itse niistä niin paljon iloa ja lisäksi Salama on kehittynyt vuoden aikana ratsuna huimasti. Jokaisella tunnilla on hankaliakin hetkiä, mutta myös niitä tunteita, jolloin Salama tuntuu niin äärettömän hienolta. Suomenhevonen on aivan mieletön aarre.

Kannuksessa pr-hommissa
 
Sievissä matkaratsastuksen harjoistuskisoissa
 
Ratsastustunnilla

Kevään ajan kokosin itseäni myös Salaman astuttamista varten. Koko projekti sujui hirvittävän helposti, kun ympärillä oli taitavia, ihania ammatti-ihmisiä. Salama tiinehtyi ensimmäiseen kiimaan ja varsaa odotetaan syntyväksi heti toukokuun alussa.  Kolmen vuoden haaveilu, toivominen, pelkääminen ja odotus saisi kyllä vihdoin luvan saada onnellisen ja toivotun tuloksen.

Haave




Ystävät

Ystävät ovat ne, jotka todellakin ansaitsevat oman osansa koko vuoden hienoimpia hetkiä muistellessa. Sillä tiedättekö, ei ole sellaista hienoa hetkeä, jota ei ystävät olisi olleet mukana tekemässä tai kokemassa. Juuri ystävät ovat tehneet sen, että hetket ovat jääneet mieleen ja että ne melkein haluaisi elää uudelleen. Yksin mikään ei tuntuisi miltään.
Minulla on maailman parhaat ystävät. He ovat järjestäneet helmikuussa minulle elämäni hienoimmat synttärit, heidän kanssaan on tehty reissuja niin kuninkuusraveihin kuin ikeaankin ja moneen muuhun paikkaan. Vuoden aikana on naurettu niin paljon. Niin paljon, että vatsalihaksiin on sattunut ja on tuntunut, ettei jaksa enää nauraa. Ilo. Ja sen jakaminen. Luottamus ja sen pitäminen. Tukeminen ja vierellä pysyminen. Niistä on ystävyys hyvin pitkälle tehty. Olen äärettömän kiitollinen kaikista ystävistäni.




Kiitos
Kauden lopussa kiitos kuuluu antaa niille kelle se kuuluu. Meidän hevostemme kengittäjä Jyri Puusaari on tehnyt koko tämänkin vuoden tinkimätöntä työtä. Hevosten ohjastajat Veli-Erkki Paavola, Niko Jokela, Tuomas Pakkanen, Mika Forss ja Santtu Raitala ajoivat onnistuneita startteja. Tampereen ja Kaustisen klinikoilta ollaan saatu apua silloin kun on tarvittu. Kenneth Danielssen on ollut ehkä se puuttuva palanen, mitä olemme tiimiimme tarvinneet. Helmisen Katrin ja Paavolan Katrin ammattitaidolla saatiin Salama taas kantavaksi. Ja Valjasliike Saariselta ollaan tänäkin vuonna saatu parasta mahdollista palvelua. Kiitos ravielämyksistä Kaustisen, Ylivieskan, Härmän Powerparkin, Kokkolan, Halsuan, Kajaanin, Tampereen, Mikkelin, Turun, Kuopion, Rovaniemen, Oulun, Vaasan ja Seinäjoen raviradat. Kiitos upeista ravikuvamuistoista Tuuli Nikille. Kauneimmat kiitokset myös omille vanhemmilleni, sisaruksille, kyläläisille, tuttaville, sukulaisille, kannustajille ja arvostelijoille. Kiitos blogini lukijoille tämän vuoden jaetuista hetkistä. Kiitos, että elämä on tuntunut taas elämältä.

Onnellista, hienojen hetkien ja menestyksen täyttämää vuotta 2017 ihan jokaiselle!








23.12.2016

Hyvää Joulua!


 
Hyvää Joulua ja
Onnellista, Menestyksekästä ja Elämyksellistä
Uutta Vuotta kaikille blogini lukijoille.



7.12.2016

Kauden päätös

On vierähtänyt näköjään kuukauden päivät edellisestä kirjoituksestani. Ehkä pieni hiljaisuus teki hyvääkin. Marraskuu vaihtui joulukuuksi. Toholammille on saatu talvi ja sitä myöten hevosten treenitiet kotonakin alkavat olla aika makeita baanoja päästellä. Joka vuosi tähän aikaan huomaan kuitenkin tykkääväni talvesta. Vaikka toisaalta tuntuu, että varmaan koskaan ei syksy tai alkutalven rorpuuttokelit ole sujuneet hevosten kanssa yhtä helposti kuin tänä vuonna. Ei liiemmin ollut kuraisia tarhoja, ei riviä, ei irtipoljettuja kenkiä. Kummallista. Silti lumi, puhtaus, valkeus  ja pakkanen olivat tervetulleita asioita.

Aatu ja talviaurinko

Blogin hiljaiselon aikana hevoset saivat influenssarokotteensa, kuumeilivat sen jälkeen tyypillisesti muutaman päivän, sitten ne saivat kaikki jonkun ihmeellisen takajalkojen turvotusviruksen, joka myös hävisi alle viikossa kaikilta ilman mitään muiden oireiden ilmaantumista. Hevoset ovat tietenkin myös saaneet hokkikengät alle. Muuten elämä tallissa on ollut ihan raiteillaan. Samu ja Vilma ovat olleet ahkerimmat treenailijat. Olen ajellut Vilmalla muutaman kerran viikossa ja alan tykätä siitä lenkki lenkiltä enemmän. Vaikka se on kiltti ja rauhallinen varsa käsitellä, niin kärryjen edessä se on melkoisen säpäkkä neiti. Mutta ehkäpä elämän kilometrit tasoittavat vielä senkin päätä.

Samun hienosti sujunut 6-vuotiskausi laitettiin eilen Teivossa pakettiin. Valitettavasti kausi päätettiin sitten yhteen kauden huonoimmista esityksistä. Kotona Samulla on ollut kaikki hyvin, se on treenannut hyvin ja sen otteisiin ja olemukseen ollaan oltu kaikin puolin tyytyväisiä. Kausi on ollut pitkä, mutta jo muutama kuukausi sitten loppuvuoden tavoitteeksi oli ympyröity Teivossa juostava All Out- Cup. Se oli sarjamääritykseltään varsin passeli lähtö Samulle ja muutenkin mukavan erilainen suurkilpailu, kun karsinnat ajetaan ryhmälähtöinä ja finaali kokoaa sitten kaikkien karsintojen viisi parasta tasoitusajoon eri paaluille. Sinällään kilpailu on jotenkin tunnearvoltaankin ehkä tärkeä, sillä Aatu voitti 5-vuotiaana yhden All Out -Cupin karsintalähdöistä, mutta laukkaili sitten finaalissa. Samun kanssakin toki toivottiin ja odotettiinkin sen pääsevän finaaliin. Toisin kävi. Niko ajoi tällä kertaa Samulla ja kaikki meni aluksi niin hyvin kuin olla ja voi. Niko ajoi Samulla neljän kilometrin lämmityksen, jossa se oli letkeä ja rauhallinen. Kuski muisti taas kehua Samua "niin juoksijaksi", että tuleehan sellaisesta ammatti-ihmiseltä saadusta positiivisesta palautteesta aina hyvä mieli. Tällä kertaa meillä oli kuski, joka kysyi meiltä, millaisen juoksun Samulle haluttaisiin antaa. Niin, tokihan tuo ruuna on niin hyvä kiihtymään, että sen kanssa saa kyllä vähän itsekin valita taktiikkaan. Toivoimme reissua johtavan takana ja toivoimme, että se johtava hevonen olisi Junkapunka. Kun lähtöauto irtosi, syöksyi Samu vitospaikaltaan keulaan, Junkapunka tuli rinnalle ja Niko päästi sen edelle. Kaikki meni siis niin täydellisesti kuin olla ja voi. Avaus oli 23-vauhtinen, mutta sittemmin vauhti kyllä tasaantui ja selkäjuoksun turvin Samun olisi tottakai pitänyt kestää tuollainenkin avaus. Kierroksen jälkeen kuski oli kuitenkin jo tuntenut, ettei kaikki ole kohdillaan. Hevonen tuntui väsyneeltä ja viimeisellä takasuoralla sitten vaikeudet todentotta alkoivat. Samu väsyi pahoin, mitä ei missään nimessä olisi tuollaisen unelmajuoksun jälkeen saanut tapahtua. Samu saapui maaliin yhdentenätoista vaatimattomalla ajalla 30,6ake. Merjan sanoja lainaten, nuo hetket olivat taas sellaisia, ettei oikein itsekään tajunnut mitä radalla juuri tapahtui. Miksi niin tapahtui?
Olimme todella yllättyneitä, pettyneitä ja huolissammekin. Samu palautui täysin normaalisti ja kuten koko ravipäivän, se oli startin jälkeenkin täysin normaalinoloinen käytökseltään.

Ainut pikaiseen räpätty todistusaineisto, että Teivossa oltiin eilen. Pakkastakin oli. Ja loimia. :D

Joidenkin mielestä Samu ei saanut radasta pitoa. No ehkei saanutkaan tarpeeksi, muttei se missään nimessä silti olisi saanut väsyä noin aikaisessa vaiheessa. Monien mielestä hokkikengät häiritsivät. No, eivät häirinneet, Samu on juossut hokkikengässä enemmän kuin moni hevonen ja se on raviltaan niin selvä, että hokit ennemminkin voivat suhteessa muihin olla jopa Samun etu. Sen kun sitten tietäsikin, mistä nyt kiikasti. Tänäänkään Samulla ei ollut kuumetta. Vein Kaustisen klinikalle sen verikokeet, jotka olivat ihan täydellisen hyvin kaikki nätisti viitearvoissa. Tulehdusarvot olivat matalat, hemoglobiini hyvä, lihasarvot kuin ei olisi kilpaa juostukaan jne. Turhauttavaa. Klinikalla yritettiin kyllä lohduttaa, että niin moni muukin painii nyt vastaavanlaisen ilmeisesti virusongelman kanssa. Hevoset alisuorittavat starteissa pahoin, mutta mitään vikaa niistä ei löydy. Joillakin saattaa ilmetä tuota meilläkin käynyttä jalkojen turvottelua, joillakin ei ole sitäkään. Aivan mahtavaa. Jokatapauksessa Samu jää nyt hyvin ansaitsemalleen tauolle. Ruuna saa totaalihuilata muutaman viikon ja joskus joulun jälkeen aloitetaan uudestaan treenit. Jonkinlainen peruskuntokausi on paikallaan, koska Samu on juossut ihan koko vuoden kilpaa. Maaliskuu on näköjään ollut ainoa, jolloin sillä ei ajettu yhtään starttia, muutoin ruuna on porskuttanut koko vuoden ainakin kerran kuukaudessa kilpaa.


Seesteisiä tarhailutunnelmia kotoa. Salama, Vilma ja Samu.

Samun ravikausi on ollut paitsi pitkä, myös erittäin onnistunut. Radoilla on tällä kaudella nähty toimiva, tasainen, seesteinen ja suoritusvarma Samu. Ei meidän tallin hevosilla ole koskaan päästy ajamaan aikaisemmin kahtakymmentä starttia vuodessa. Mutta Samulla päästiin. Ja kauden statistiikka on mykistävä. 20 starttia ja 16 totosijaa. Siihen ei jää paljon lisättävää eikä toivottavaa. Kauden aikana Samu ei laukannut starteissa kertaakaan, enkä nyt ihan heti muista, onko se tehnyt niin treeneissäkään. Sellainen suomenhevonen. Niin ravi- ja suoritusvarma, että ihanteellisempaa harrastehevosta ei oikein osaa toivoakaan. Kausi on ollut äärettömän ehjä kokonaisuus muutamaa huonoihin hetkiin sattuneita epäonnistumisia lukuunottamatta. Kuninkuusraveissa Samu esiintyi sairaana ja nyt sitten alisuorittu tuon viimeisimmän aika tärkeänä pidetyn karsintalähdön. Mutta kaiken kaikkiaan kausi on antanut paljon vastauksia ja varmuutta. Olemme voittaneet niin paljon enemmänkin kuin muutaman ravilähdön. Olemme tiedostaneet Samun vahvuudet ja heikkoudet ja yrittäneet edetä Samun kanssa niin tarkoin, että siitä riittäisi iloa meille vielä useiksi vuosiksi eteenpäin. Toivon ja uskon, että jollain tapaa ollaan siinä onnistuttukin.
Loma tekee kaikille hyvää. Samun oman biisin Elastisen eteen ja ylös -sanojen mukaan katse eteen ja suupielet ylöspäin. Meillä on äärettömän hieno kilparuuna.

Salaman kanssa lenkillä. Valoa kohti.

Muihin hevosiin palatakseni Aatun kanssa käytiin taas vaihteeksi tällä viikolla keikka Tampereen klinikalla. Hankkarivamma ei vieläkään näyttänyt sellaiselta kuin sen toivoisi näyttävän. Paranemista on tapahtunut mutta vamman tiivistyminen on Kimmon mukaan edelleen selvästi kesken. Plääh. Ja päällepäin jalka näyttää ja tuntuu niin hyvältä kuin minun näppeihini vain olla ja voi. Mutta ei auta. Oikotietä ei ole. Eikä tässä vaiheessa ainakaan ole mitään järkeä ruveta enää hätäilemään. Paraneminen ottaa sen ajan kuin se ottaa ja sen antaminen on ainut mahdollisuus saada Aatu vielä palaamaan raviradoille. Harmittaa lähinnä vain se, että nyt meillä olisi kotona niin hyvät ajopaikat, että olisi toivonut niitä pääsevän Aatun jalan kuntouttamiseenkin hyödyntämään. Itse asiassa Aatulla saisi alkaa ajamaan pari kertaa viikossa jo hölkkää. Mutta. Suuri ongelma onkin se, että Aatun vaihderepetuaariin ei kuulu sanaa hölkkä saati mikään rauhallinen hölkkä. Joten sinällään kävelyttämisen jatkaminen houkuttelee paljon enemmän kuin sellainen holtittoman juoksunsekaisen steppiräpellyksen ajaminen. Onneksi on kuitenkin noita muitakin ajohevosia, sillä omat hermot olisivat totaalisesti koetuksella, jos kuukausitolkulla pitäisi vain yhtä hevosta kävelyttää. Ja onneksi toisaalta on tuo kävelytyskonekin, sitä kun ei tunnu koskaan tympäisevän pelkkä kävelyttäminenkään.

Salama voi hyvin. Edelleen ollaan ratsasteltu ja välillä ajeltu. Yksi joulukeikkakin sillä oli Sykäräisten joulunavauksessa, jossa Salama kävi ratsastuttamassa lapsia. Se on sellainen hyvänmielen hevonen ison pullean varsamahansa kanssa.

Salama lähdössä innoissaan tonttukeikalla. ;)