Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



6.9.2017

Vilman oppari



Vilma on ollut minun hevoseni kohta kaksi vuotta. Montaa kuukautta vanhempi se ei ole siitä kahdesta vuodesta itsekään. Vilma on aina ollut helppo hevonen. Se on hevonen, joka ei tee itsestään ikinä mitään numeroa - mutta, joka tekee silti monta asiaa aina oikein. Se on harrastuskaveri, jonka kanssa on helppo tehdä töitä. Vilma on hevonen, jonka varaan unelmat on uskottu silloin, kun kaikki muu on ollut takkuista. Maanantaina tuntui, että kaikki haaveet ovat haaveilemisen arvoisia. Nyt ja aina.

Vilma suoritti Seinäjoella opetuslähdön hyväksytysti ajalla 2.03,8.



Tänä vuonna on pitänyt odottaa syyskuuhun saakka, että ylipäätänsä päästiin oman hevosen kanssa raveihin. Ei kyllä haitannut pätkän vertaa, että kyse oli pelkästä opetuslähdöstä. Silti. Oli hienoa pitkästä aikaa saada letittää hevosen tukkaan onnennauhat, puunata starttivehkeet ja miettiä, mitä kaikkea sitä oikeastaan pitikään raveihin ylipäätänsä ottaa mukaan. Tässähän koko harrastuksessa kuitenkin on kyse; päästä hevosen kanssa raveihin. Vilman kanssa on ollut oikeastaan koko vuoden ajan päivän selvää, että sillä ajetaan jo 2-vuotiaana opetuslähtö. Tykkään nykyään tästä tyylistä, että jo kaksivuotiaat suomenhevoset pääsevät halutessaan käymään raveissa opetuslähdön verran. Starttiin ja oikeaksi kilpahevoseksi on 2-vuotiailla vielä valovuosi matkaa ja tuhansia treenikilometrejä juostavana, mutta jonkinlaisena välietappina sillä tiellä opetuslähtö minun mielestäni on.

Vilma on ollut paljon reissussa. Sen kanssa on harrastettu ja harjoiteltu paljon asioita. Lisäksi se on luonteeltaan sellainen, että "ihan sama, mitä ympärillä tapahtuu". Se on sellainen tamma, josta jopa iskä sanoo tulevan "oikea hevonen". Tiedä sitten. Joka tapauksessa eipä tarvinnut paljon jännittää lähteä Vilman kanssa reissuun. Eikä missään mitään ongelmaa ollutkaan.



Muistan, kun Samu juoksi 2-vuotiaana opetuslähdön. Muistan, kuinka säälittävältä se silloin näytti. Ihan yhtä säälittävältä näytti Vilmakin, kun kylkeen laitettiin voilokki ja Niko istui kilpakärryjen kyytiin. Ei oikein jotenkin passannut yhteen koko yhtälö. Ei näillä lapsihevosilla ole mitään tekemistä raviurheilun kanssa, ovat ne niin onnettomia! Mutta sielläpä Vilma nyt hölkkäili ja mutkitteli rataa ympäri. Hirnui ja huuteli. Hohhoijaa.

Niko taisi ehtiä lönkötellä Vilman kanssa nelisen tai viitisen kierrosta rataa ympäri ennen kuin opetuslähtöhevoset kutsuttiin volttirinkiin. Vilma oli lähdössä ainut 2-vuotias suomenhevonen eikä 3-vuotiaita kilpakavereitakaan ollut kuin yksi. Lämminverisiä oli neljä, mutta nehän katosivat pisteeksi horisonttiin jo siinä aja-komennolla. Vilma löntysti yksinään rataa kaksi kierrosta ympäri ja näytti sivuun laiskalta, löysältä ja lihavalta. Niko ajoi tietenkin kellon kanssa tarkasti eikä Vilma olisi juuri yhtään kovempaa saanut lähdössään löntystääkään, sillä sen piti suoriutua lähdöstään aikahaarukkaan 2.00,0-2.20,0. Nyt se siis kirjautti itselleen ajan 2.03,8. Tyyli on ollut hiiteillä paremmankin näköistä, mutta hiotaan sitä kuntoon sitten vaikka seuraavat kaksi vuotta ennen kuin Vilma kasvaa starttihevosen ikään. Vilman kaltaisen varsan kanssa on kuitenkin erityisen mukava jatkaa treenejä, työntekoa ja haaveilua. Käsittääkseni Vilma oli tämän vuoden osalta ensimmäinen opetuslähdön suorittanut 2-vuotias Suomessa.

Ensimmäiset jäljet raviurheilun pitkällä, mutkaiselle ja kiviselle tielle on nyt jätetty.






 

25.8.2017

Elokuuta


Tällä hetkellä on jotenkin todella hankala kirjoittaa. Mitään. Mistään. Kun on niin kiire, ettei missään välissä kerkeä. Ja kun on niin hiljaista, ettei ole mitään mistä kirjoittaa. Syyt vaihtelevat. Joka tapauksessa, sitä hankalammaksi kirjoittaminen vain muuttuu, mitä kauemmin sitä välttelee.

On venetsialaisviikonloppu. Mitä se sitten tarkoittaakaan; mökkikauden päättäjäisiä, kesän loppua, syksyn alkua - vai ihan tavallista (työ)viikonloppua. Elokuun vaihtuminen syyskuuksi on kuitenkin ihan konkreettinen syksyn merkki. Iltojen pimetessä, olen miettinyt taas kerran, kuinka kummallista elämä on. Keväällä valoa odottaa ja sen voimalla on niin ihanaa puuhastella hevosten kanssa iltamyöhään. Syksyllä taas on ihana on illat pimenevät ja on tavallaan lupa levähtää. Ihmismieli tarvitsee kaikkea, valoa ja pimeyttä, kesää ja talvea, kevättä ja syksyä. Onneksi meillä on mahdollisuus saada osamme niistä kaikista.


Oikeastaanhan jonkinlainen syksy alkaa aina silloin, kun kuninkuusravit ovat ohitse. Se tapahtuma ei petä ikinä. Meillä oli tänäkin vuonna huikean mukava ja mieleenpainuva reissu isolle kirkolle hyvällä porukalla. Etukäteisfiilikseni siitä, ettei Vermolla, suomenhevosilla ja kuninkuusraveilla ole mitään tekemistä keskenään, saattavat jossakin määrin edelleen pitää paikkansa. Mutta Vermo hoiti kuitenkin kaiken tyylikkäästi ja ehkä jopa rutiinillakin. Kaikki toimi. Me pidimme kotiratamme omalle työmiehelle Metkutukselle koko viikonlopun lipun korkealle ja saimme kokea jälleen kerran kutkuttavan jännittävät kuninkuusravit. Parhaat voittivat. Onnea vielä upeat Saaga S ja Köppinen!



Elokuu on oman tallin hevosten osalta ollut onneksi ihanan treenipainotteinen. Samun ja Aatun jalat on ultrattu Kimmon toimesta heinäkuun lopussa viimeisen kerran ja tällöin myös Aatu sai hölkkäluvan. Nyt siis ollaan päästy käymään Kaustisen radalla ajamassa hölkkää Aatulla, Samulla ja Vilmalla. Toistaiseksi kaikki on ollut hyvin. Varsinkin Samu alkaa tuntua hölkkätreeneissä niin hienolta, että toivoisin sen pääsevän viikon päästä olevan seuraavan ultrauskontrollin myötä ihan oikeaan hiittivalmennukseenkin. Mutta koska tähänkin saakka on maltettu, niin maltetaan nyt jatkossakin kuunnella eläinlääkärin näkemys asiasta aluksi. Jokatapauksessa, Samun ja Aatun kärryillä on taas tullut se kummallinen tunne siitä, että tämän takia kuntoutustyö on jaksettu tehdä ja tämän tunteen takia se on kannattanut tehdä. Aikuinen, voimakas, kilpaillut suomenhevonen on upea. Todella upea.

Jos kaikki taivaankappaleet ovat vielä tulevan viikon ajankin oikeissa asennoissa, niin Vilma lähtee syyskuun alkupäivinä käymään Seinäjoen raveissa opetuslähdössä. Syyskuussa sillä on ohjelmassa myös irtopalakuvaus ja vielä kysymysmerkillä näyttelytkin. Katsotaan.

Toivo ja Salama voivat hyvin. Ne ovat ihania. Yhdessä ja erikseen. Tänä kesänä on ollut monesti sellainen tunne, ettei tästä kesästä jää paljoa muisteltavaa. Mutta jokaisena aamuna, kun olen vienyt Salamaa ja Toivoa laitumelle ja jokaisena iltana kun olen taluttanut niitä takaisin talliin, olen hokenut itselleni; muista. Muista kuinka täydelliseltä tämä kaikki tuntui kaiken odottamisen jälkeen. Säilytä tämä tunne. Muista, kuinka iloinen varsa loikkii emänsä edellä tai perässä. Muista, kuinka onnellinen ja ylpeä emätamma Salamasta on tullut. Muista, että olet ansainnut kaiken tämän onnen.




Ettei kukaan luulisi, että elämä hevosten kanssa on kovin montaa hetkeä pelkkää onnea, niin kerronpa vaikka eilisillasta. Ei tarvitse sen kauemmas muistella.  Olin ajatellut ratsastaa Salamalla vielä iltasella. Puoli kahdeksalta päätin toteuttaa suunnitelmani kun olin ensiksi saanut siivottua hevosten tarhat. No. Yllätys. Salama ei antanutkaan laitumelta kiinni. Se on kai nyt niin tuossa äitiysloma/kesäloma/helppo elämä/hormonihöyry -moodissaan, että työnteko ei vain kiinnosta. Eikä edes porkkanat eivät saaneet Salaman mieltä muuttumaan. Ärsytti katsella laitumella nurkasta nurkkaan kiitävää tammaa varsa perässään. Salama tiesi, että oli väärä kellonaika talliin menemisen suhteen. Se vain on liian viisas. Toivo sentään kävi välillä luonani rapsutettavana. Sain kuningasidean. Se oli virhe. Päätin ottaa Toivon panttivangikseni ja sainkin varsan kanssa lompsittua laitumen portin toiselle puolen. Sitten Salamalla iski laitumella -lapsi viedään-paniikki. Toivolle iski myötäpaniikki. Varsa ampui laitumen porttilankojen läpi takaisin laitumelle riimunnaru perässään. Siitä se säkeentyi vielä lisää niin, että meni kahdesta kohtaa uudestaan laitumen langoista lävitse. Aatu sekosi. Samu sekosi. Vilma sekosi ja polki siinä tarhassa hypätessään etukenkänsä irti. Lankoja venyi maassa ympäri laidunta, jonka keskellä tamma ja varsa laidunsivat voittajien näköisinä. Aivan mahtavaa. Onneksi yhtään ei ärsyttänyt. Ei yhtään. Noh, korjailin sitten aitoja. Pyydystin Salaman kiinni. Ja pääsin ratsastamaan. Ah, elämä on sitten niin täydellistä.








13.7.2017

Toivo 2kk

 
Aika kuluu ja hyvä niin.
Toivo on nyt reilut 2 kuukautta vanha.
Näen siinä tällä hetkellä hätkähdyttävän paljon Aatua.
 Siis sitä Aatua, jota kävimme parin kuukauden ikäisenä Muurlassa katsomassa
ja joka teki vaikutuksen iloisuudellaan,
 energisyydellään, leikkisyydellään ja juoksemisen helppoudellaan.
Siitä on kymmenen vuotta.
Nyt tuo samanlainen iloilmiö loikkii omalla tallin pihalla ja omalla laitumella.
Toivon touhut saavat jokaisena päivänä hymyn huulille ja nauramaan ääneen.
 
Eilen illalla kävin ajamassa Samulla ja kun se odotteli lenkin jälkeen kylmäysletkuissa tallissa, siirsin Salaman ja Toivon hetkeksi laitumelta Samun tarhaan. Ja olihan se taas jännää. En millään meinannut pysyä kameran kanssa perässä.
Tässä siis kuvia elämän riemusta teillekin.
Toivoa täynnä.
 



























 
Toivon pikkusisko tai -veli taas on viisi viikkoa vanha.
Olipahan harvinaisen helppoa tähän asti.
Kiitos Katri Helminen ja Katri Paavola. Ja Camri. :)




5.7.2017

Kesäloma


Heinäkuu. Kesälomaa on takana reilu viikko. Talli on pesty ja monta muutakin rästihommaa saatu tehtyä. Töihin ei ole ollut ikävä, mutta hevoset toki pitävät muutoin arjen rutiineissa kiinni. Lomalla on myös lupa levähtää. Nauttia. Tehdä sitä mistä eniten tykkää. Harrastaa hevosia ja muutakin kuin hevosia. 

Hevosrintamalla on jotenkin ihanan seesteistä tällä hetkellä. Ihminen tottuu varmaankin mihin vain. Talvella minusta tuntui ihan mahdottomalta ja niin synkältä ajatukselta se, ettei meillä olisi tänä kesänä yhtään starttihevosta. Elämään ei kuitenkaan tullutkaan siltä osin mitään tyhjyyttä, mutta kesästä on vain tullut erilainen kuin moneen, moneen vuoteen. Raveissa olen käynyt paljon, mutta on ollut ihan mukava olla siellä vain turistinakin ja viettää aikaa kavereiden kanssa. Ravikesä on kuumimmillaan, on upeita suurkilpailuja hienoine hevosineen ja sitten ihanan tunnelmallisia kesäraveja. Kummissakin on oltu! Juhannus meni suurimmaksi osaksi Härmässä ja pieneksi osaksi töissäkin. Ensi viikonloppuna on kotiratamme Kaustisen vuoro isännöidä kaksipäiväisiä festivaaliraveja. Sitten onkin jo Mikkelin vauhtiviikonlopun vuoro ja siitä muutaman viikon päästä kuninkuusravit.

Kuvat on edelleen Tuulin ottamia, eivätkä ihan tuoreita. Lupaan kuvata ensi viikolla Toivosta uusia otoksia!

Toivo.

Toivo kasvaa melkein silmissä. Ja onhan se ihana. Kaikkien niiden haaveiden veroinen, mitä viimeiset vuodet olen haaveillut. Se leikkii, nukkuu, syö ja kiusaa Salamaa tai käy kerjäämässä rapsutuksia ihmisiltä. Jalka-asentoja on saatu mielestäni korjattua jo hyvin. Ja niin kuin tietenkin kaikki tuon ikäiset varsat, niin Toivokin pistelee välillä laitumella sellaista juoksua, että hetken aikaa huomaa itsekin uskovansa siihen, että tässä vaiheessa kaikki todellakin on vielä mahdollista.

Salama oli ainakin ensimmäiseen tarkastukseen tiine Camrista. Ensi viikolla on viiden viikon tarkistus. Salama nauttii ilmiselvästi nyt olostaan ja minustakin se on ihanan hyvinvoivan oloinen. Eilen kipusin pitkästä, pitkästä aikaa Salaman selkään ja ratsastelin sillä laitumella Toivon loikkiessa vieressä. Niitä elämän pieniä, suuria hetkiä. Samulla ratsastamisen jälkeen Salama tuntui pieneltä, tutulta ja taitavalta. Tuli melkein jo hinku päästä taas sen kanssa ratsastustunneille.

Vilma

Muutama viikko sitten kävimme Samun ja Aatun kanssa jälleen kerran Tampereen klinikalla jalkakontrolleissa. Molemmille tuli nyt ihan hyviä uutisia. Samulla sai aloittaa hölkän ajamisen ja Aatunkin poltettu hankkari on paremman näköinen kuin miesmuistiin. Aatun kohdalla treeniä on jatkettu vielä kävelyllä, mutta jos paraneminen sujuu näin hyvin, niin uskoisin, että loppukesästä senkin kanssa päästään jo oikeisiin treeneihin. Molempien jalat pitäisi ultrata taas kuun vaihteessa uudestaan. Aatun kohdalla olen tyytyväinen, että polttamista vielä kokeiltiin hankositeen hoitomuodoksi. Toki on ihan eri tarinansa kestääkö jalka enää kilpailurasitusta, mutta omasta mielestäni jalka ei ole ollut näin hyvä kahteen vuoteen, mikä sinällään tietenkin antaa hevosihmisen optimismille luvan haaveilla vielä jostakin paremmastakin.

Aatu

Samu

Samu on päässyt nyt käymään Vilman kaverina radalla. Oikeastaan Samu on Vilmalle nyt erinomainen lenkkikaveri, kun Samun hölkkävauhti on Vilmalle kuitenkin ihan hyvää juoksua. Ja Samu on siitä mukava, että sillä tosiaan voi ajaa ihan millaista hölkkävauhtia tahansa. On ollut mukava treenata pitkästä aikaa kahta hevosta yhdessä. Siis muutakin kuin kävelylenkkejä, joita on kyllä viime aikoina ihan kiitettävästi harrastettu. Jos Vilman treenit sujuvat jatkossakin toiveiden mukaan, niin sillä tullaan ajamaan opetuslähtö jo nyt 2-vuotissyksynä. Säännölliset porukkatreenit ovat vieneet sitä kiitettävästi eteenpäin ja välillä sen kärryille tulee jo ihan aavistuksenomainen tunne aikuisesta tai ainakin aikuisemmasta hevosesta. Vilmalla on pitkä ja eteenpäinvievä ravi, mikä tekee ainakin toistaiseksi menemisestä helppoa. Mutta kilpahevoseksi on tietenkin vielä hirvittävän pitkä matka.


Vilma