Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



13.7.2017

Toivo 2kk

 
Aika kuluu ja hyvä niin.
Toivo on nyt reilut 2 kuukautta vanha.
Näen siinä tällä hetkellä hätkähdyttävän paljon Aatua.
 Siis sitä Aatua, jota kävimme parin kuukauden ikäisenä Muurlassa katsomassa
ja joka teki vaikutuksen iloisuudellaan,
 energisyydellään, leikkisyydellään ja juoksemisen helppoudellaan.
Siitä on kymmenen vuotta.
Nyt tuo samanlainen iloilmiö loikkii omalla tallin pihalla ja omalla laitumella.
Toivon touhut saavat jokaisena päivänä hymyn huulille ja nauramaan ääneen.
 
Eilen illalla kävin ajamassa Samulla ja kun se odotteli lenkin jälkeen kylmäysletkuissa tallissa, siirsin Salaman ja Toivon hetkeksi laitumelta Samun tarhaan. Ja olihan se taas jännää. En millään meinannut pysyä kameran kanssa perässä.
Tässä siis kuvia elämän riemusta teillekin.
Toivoa täynnä.
 



























 
Toivon pikkusisko tai -veli taas on viisi viikkoa vanha.
Olipahan harvinaisen helppoa tähän asti.
Kiitos Katri Helminen ja Katri Paavola. Ja Camri. :)




5.7.2017

Kesäloma


Heinäkuu. Kesälomaa on takana reilu viikko. Talli on pesty ja monta muutakin rästihommaa saatu tehtyä. Töihin ei ole ollut ikävä, mutta hevoset toki pitävät muutoin arjen rutiineissa kiinni. Lomalla on myös lupa levähtää. Nauttia. Tehdä sitä mistä eniten tykkää. Harrastaa hevosia ja muutakin kuin hevosia. 

Hevosrintamalla on jotenkin ihanan seesteistä tällä hetkellä. Ihminen tottuu varmaankin mihin vain. Talvella minusta tuntui ihan mahdottomalta ja niin synkältä ajatukselta se, ettei meillä olisi tänä kesänä yhtään starttihevosta. Elämään ei kuitenkaan tullutkaan siltä osin mitään tyhjyyttä, mutta kesästä on vain tullut erilainen kuin moneen, moneen vuoteen. Raveissa olen käynyt paljon, mutta on ollut ihan mukava olla siellä vain turistinakin ja viettää aikaa kavereiden kanssa. Ravikesä on kuumimmillaan, on upeita suurkilpailuja hienoine hevosineen ja sitten ihanan tunnelmallisia kesäraveja. Kummissakin on oltu! Juhannus meni suurimmaksi osaksi Härmässä ja pieneksi osaksi töissäkin. Ensi viikonloppuna on kotiratamme Kaustisen vuoro isännöidä kaksipäiväisiä festivaaliraveja. Sitten onkin jo Mikkelin vauhtiviikonlopun vuoro ja siitä muutaman viikon päästä kuninkuusravit.

Kuvat on edelleen Tuulin ottamia, eivätkä ihan tuoreita. Lupaan kuvata ensi viikolla Toivosta uusia otoksia!

Toivo.

Toivo kasvaa melkein silmissä. Ja onhan se ihana. Kaikkien niiden haaveiden veroinen, mitä viimeiset vuodet olen haaveillut. Se leikkii, nukkuu, syö ja kiusaa Salamaa tai käy kerjäämässä rapsutuksia ihmisiltä. Jalka-asentoja on saatu mielestäni korjattua jo hyvin. Ja niin kuin tietenkin kaikki tuon ikäiset varsat, niin Toivokin pistelee välillä laitumella sellaista juoksua, että hetken aikaa huomaa itsekin uskovansa siihen, että tässä vaiheessa kaikki todellakin on vielä mahdollista.

Salama oli ainakin ensimmäiseen tarkastukseen tiine Camrista. Ensi viikolla on viiden viikon tarkistus. Salama nauttii ilmiselvästi nyt olostaan ja minustakin se on ihanan hyvinvoivan oloinen. Eilen kipusin pitkästä, pitkästä aikaa Salaman selkään ja ratsastelin sillä laitumella Toivon loikkiessa vieressä. Niitä elämän pieniä, suuria hetkiä. Samulla ratsastamisen jälkeen Salama tuntui pieneltä, tutulta ja taitavalta. Tuli melkein jo hinku päästä taas sen kanssa ratsastustunneille.

Vilma

Muutama viikko sitten kävimme Samun ja Aatun kanssa jälleen kerran Tampereen klinikalla jalkakontrolleissa. Molemmille tuli nyt ihan hyviä uutisia. Samulla sai aloittaa hölkän ajamisen ja Aatunkin poltettu hankkari on paremman näköinen kuin miesmuistiin. Aatun kohdalla treeniä on jatkettu vielä kävelyllä, mutta jos paraneminen sujuu näin hyvin, niin uskoisin, että loppukesästä senkin kanssa päästään jo oikeisiin treeneihin. Molempien jalat pitäisi ultrata taas kuun vaihteessa uudestaan. Aatun kohdalla olen tyytyväinen, että polttamista vielä kokeiltiin hankositeen hoitomuodoksi. Toki on ihan eri tarinansa kestääkö jalka enää kilpailurasitusta, mutta omasta mielestäni jalka ei ole ollut näin hyvä kahteen vuoteen, mikä sinällään tietenkin antaa hevosihmisen optimismille luvan haaveilla vielä jostakin paremmastakin.

Aatu

Samu

Samu on päässyt nyt käymään Vilman kaverina radalla. Oikeastaan Samu on Vilmalle nyt erinomainen lenkkikaveri, kun Samun hölkkävauhti on Vilmalle kuitenkin ihan hyvää juoksua. Ja Samu on siitä mukava, että sillä tosiaan voi ajaa ihan millaista hölkkävauhtia tahansa. On ollut mukava treenata pitkästä aikaa kahta hevosta yhdessä. Siis muutakin kuin kävelylenkkejä, joita on kyllä viime aikoina ihan kiitettävästi harrastettu. Jos Vilman treenit sujuvat jatkossakin toiveiden mukaan, niin sillä tullaan ajamaan opetuslähtö jo nyt 2-vuotissyksynä. Säännölliset porukkatreenit ovat vieneet sitä kiitettävästi eteenpäin ja välillä sen kärryille tulee jo ihan aavistuksenomainen tunne aikuisesta tai ainakin aikuisemmasta hevosesta. Vilmalla on pitkä ja eteenpäinvievä ravi, mikä tekee ainakin toistaiseksi menemisestä helppoa. Mutta kilpahevoseksi on tietenkin vielä hirvittävän pitkä matka.


Vilma

9.6.2017

Toivo




Monen vuoden odottamisen jälkeen minun kesämaisemani näyttää siltä kuin olen sen haaveillut näyttävän. Salama varsansa kanssa laiduntamassa vihreällä laitumella. Voisin katsella tuota näkymää pihaltani vaikka koko ajan. Kuinka varsa laukkaa ympyrää emänsä ympärillä, käy vetämässä Salamaa hännästä tai tekemässä jotain muuta kiusaa, kuinka se koittaa jalat haarallaan yltää turvallaan maahan ja maistella ruohoa. Ja sitten se taas väsähtää ja nukkuu heinikossa pitkää pituuttaan. Niin. Näinhän sen kuuluukin olla. Juuri näin täydellistä.

Varsa täyttää huomenna kuukauden. Aika menee niin nopeasti. Nyt Salamyhke löytyy jo Hippoksestakin ja on jotenkin kummallista katsella sen sukutaulua, joka näyttää niin kovin tutulta.
Varsan kutsumanimeksi tuli Toivo. Se ei sinällään liity mitenkään viralliseen nimeen, mutta jotenkin se tuntui oikealta, vaikka moni muukin Jennin nimivaihtoehdoista oli aivan ihana. Varsaa on kuitenkin toivottu niin pitkään ja hartaasti. Ja nyt se on sitten tulevaisuuden Toivo - Toivo jostakin vielä paremmasta.


 




Toivo on voinut alkuvaikeuksien jälkeen oikein hyvin. Se söi viikon mittaisin sulfakuurinsa napatulehdukseen yhdeksän päivän ikäisenä orivarsalle asiaankuuluva sukupuolielinkin ilmaantui näkösälle jolloin myös pissausongelmat hävisivät. Se oli tarina sinällään, mikä tietenkin huvittaa näin jälkikäteen melkoisesti. Oppia ikä kaikki. Varsan ongelmien jälkeen tai periaatteessa vielä niiden aikana, Salamakin tarvitsi kertaalleen päivystävän eläinlääkärin apua. Joku tiistai-ilta olin juuri menossa nukkumaan ja ajattelin, että en kyllä kertaakaan herää seuraavana yönä tuijottamaan kamerasta varsan vointia. No, päätin kuitenkin vielä kerran katsoa kameraa ennen nukahtamista. Salama makasi. Aluksi en huolestunut siitä, vaan ajattelin, että on hyvä, että sekin uskaltaa jo varsan paimentamiselta rentoutua levähtämään. Hetken aikaa kamerasta katseltuani kuitenkin muutin mieltäni. Varsa tökki emäänsä ylös, mutta kun Salama nousi ylös, niin se ei antanut varsan mennä imemään, vaan potki kärttyisästi mahansa alle ja huitoi hännällään - ja laittoi uudestaan makuulle. Saattoi olla, että siinä vaiheessa pääsi muutama rumakin sana. En sitten mennytkään nukkumaan - vaan talliin. Salama oli vähän hikinen ja hengitti huohottamalla. Lämpö oli vähän koholla. Ei muuta kuin soittoa eläinlääkärille. Koomisinta oli oikeastaan se, että päivystävä eläinlääkäri oli juuri se sama, joka oli kaksi vuotta Salaman varsomisessa auttamassa ja varsaa pilkkomassa. En ole nähnyt häntä kertaakaan tapahtuneen jälkeen, mutta nyt kumpikin meistä oli jo puhelun aikana silleen, että ei voi olla totta, taas sinä. :D Salaman edellinen varsominen oli sellainen kokemus, jonka tuo ihana eläinlääkärikin muistaa loppuelämänsä. Nyt liikuttiin vähän samojen asioiden äärellä, mutta onneksi lopputulos oli parempi. Salamalla oli jonkinlainen nestehukan aiheuttama lievä ähky, mikä kuitenkin hoitui lopulta helposti. Salama sai kipulääkettä suoneen ja käveli muutamaan kertaan kävelytyskoneessa. Olo alkoi helpottaa ja Salama alkoi itse juoda ilman, että sitä tarvitsi nesteyttää. Sinällään tilanne oli jopa jollakin lailla ennalta-arvattavissa, koska Salama ei muutenkaan ole mikään hyvä juomaan ja nyt kun se oli viikon verran keskittynyt vain varsansa hoitamiseen ja valvomiseen, niin se kyllä unohti juoda sen vähäisenkin verran, vaikka melassivettä olikin sille monta kertaa päivässä tarjoiltu. Loppu hyvin, kaikki hyvin.





Toivo on päässyt tai joutunut jo ruveta opettelemaan ihan oikean hevosen elämää. Kaviot on käyty vuolemassa jo kahdesti, jotta jalka-asentoja saadaan samalla korjattua. Lisäksi Toivo on matkustanut muutaman kerran Salaman kanssa Ylivieskaan, jossa Salamaa on käytetty Helmisen Katrin ammattitaitoisessa kiimakontrollisyynissä. Viime viikolla Salama on siemennetty Camrilla.

Vilma on jatkanut Kaustisen treenejään. Se hölkkäilee edelleen ihan mukavasti ja mikä parasta, jokaisella treenikerralla on ollut kavereita mukana ja porukkatreeni on juuri sitä, mitä varsat tarvitsevat. Ensi viikolla käydään Samun ja Aatun kanssa Tampereen klinikalla jalkakontrollissa ties monettako kertaa. Jospa tällä erää uutiset olisivat sellaisia, että edes jompi kumpi sairaslomalaisista saisi alkaa hölkkätreenailemaan Vilman kaverina. Nyt kun Salamalla on muita hommia, niin Samu on joutunut paikkaamaan Salaman roolia minun ratsunani. Kesäiltoihin kuuluu rauhalliset ratsastuslenkit metsässä. Omien ajatusten ja hevosen kanssa. Nekin ovat niitä hetkiä, jolloin elämä on hetken aikaa ihan täydellistä. Tallirintamalla kesän tärkein ja aikaa vievin projekti eli tarhojen uusiminen ollaan jo saatu tehtyä. Iskä on tietenkin ahkeroinut asian eteen kaikista eniten, mutta kyllä siinä kaikkien muidenkin työpanos näkyy. Lautoja on maalattu yli 1600 metriä (ja ne molemmin puolin...) ja tolpat päälle. Mutta kylläpä nyt taas kelpaa. Siistit aidat tulivat.






















Loppuu vielä muutama kuva Vilmastakin. Kaikki nämä kuvat on ottanut Tuuli Nikki. Ja sitten mainostus: Jos joku haluaa huippuhyviä valokuvia omista tärkeistä asioistaan - lapsista, eläimistä, häistä, juhlista, autoista, rakennuksista, koneista tai tapahtumista, niin ottakaa yhteyttä Tuuliin, joka liikkuu kameransa ainakin Toholampi-Oulu-akselilla. Minulla on Tuulin vierailun jäljiltä taas niin upeita kuvia hevosistamme, että on taas valinnanvaikeus laittaa vain osa tähän nähtäville tällä erää.