Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



21.8.2016

Mennyttä ja tulevaa



Samu - terveenä takaisin.

Elokuu on ollut Keski-Pohjanmaalla niin sateinen, että ilmassa on ollut  huomattavasti enemmän syksyn kuin kesän tuntua. Yöt on jo pilkkopimeitä, mutta onneksi päivässä on vielä mittaa harrastaa.

Mietin, että mitähän elokuussa edes on tapahtunut. Siis muuta kuin satanut. Aika klinikkapainoitteinen kuukausi on tainnut hevosten osalta ollut. Samun keuhkoputki ja kurkunpää tähystettiin ja todettiin taas terveeksi 1,5 viikkoa sitten. Samana päivänä ilmoitettiin Samu Ouluun starttiin ja perjantai-iltana käytiin ensimmäistä kertaa tälle vuodelle päästelemässä kilpaa Äimärautiolla. Startti osoitti, että Samu on taas terve ja Turun onneton esitys saatetaan vihdoin unohtaa. Minusta Oulussa on ihan hirvittävän mukava käydä raveissa. En oikein osaa syytä siihen edes perustella, mutta ehkä se on monen toimivan asian summa. Oulu on sopivan ravimatkan eli parin tunnin ajamisen päässä, katokset ovat hienot ja siistit, rata alkaa olla taas kunnossa ja jotenkin siellä on vain niin kiva käydä.


Suurin helpotus koettiin ehkä taas jo ennen varsinaista starttia, kun havaittiin, että Samu oli Turun vouhkaamisen, raivoamisen ja stressaamisen jälkeen taas oikein lepposin mielin mukana raveissa. Nyt se oli "taas" rauhallinen jo katoksilla. Olen miettinyt, mikä oli Turun reissulla ongelmien muna ja mikä kana. Stressasiko Samu vieraassa paikassa itsensä sairaaksi asti vai stressasiko se sitä, että tunsi itsensä jo sairaaksi. Tiedä häntä. Jokatapauksessa, nyt Samulla oli aivan eri ääni kellossa. Vellu ajoi sillä jo normaaliksi muodostuneen lämmityksen; neljä rinkiä rataa kilpailusuuntaa vastaan ympäri hyvin, hyvin hiljaa hölkäten. Sinällään tuollaisesta hölkkäämisestä tuskin saa hevosesta mitään tarkkaa kuvaa, mutta tuollaisella lämmityksellä Samu saadaan pysymään rauhallisena ja toimivana. Ja toisaalta, on Vellu Samun kyytillä sen verran istunut, että tietää hevosen kyllä.

Samun Oulun varikkomoodi.


Samu vetämässä etummaista volttia numerolla yksi. Voi kuinka ihminen voi olla onnellinen jo hevosen toimivuudestakin!

Samulla oli ravien ensimmäinen lähtö ja numero yksi. Paalulla oli Samun lisäksi vain yksi toinen hevonen ja koko lähtö muutenkin tasoitusajosta huolimatta vain kahdeksan hevosen koitos. Välillä minulla on niin ikävä nollasarjoihin, joten nyt tuntui melkein ihastuttavalta päästä starttaamaan heti ravien avauslähdössä. Tuntui melkein kuin olisi taas jokin uusi alku ohjelmassa. Kummallisia mielipiteitä sitä kehittyykin... ;) Jokatapauksessa, Samu volttasi kiltisti ja  kiskaisi kiihdytyksessä keulaa. Olimme hirvittävän iloisia Vellun ratkaisuun ottaa Samua jo lähdössä kiinni ja päästää takamatkalta rinnalle kiiruhtanut pelisuosikki Turon Linda eteen. Samu sai paikan johtohevosen takaa, mikä oli ihan täydellistä. Matkavauhti oli ihan kummallisen rauhallista, mutta se todella sopi meille ja siitä otettiin kaikki ilo irti. Avauspuolikas 36,0 (!!!), kierros 32,0, kolmas puolikas 25,5 ja viimeinen 31,0. Hiljaisesta vauhdista johtuen koko osallistujaporukka pysyi maaliin saakka melkoisen tiiviisti kasassa. Samu ei saanut koskaan kiritiloja johtohevosen takaa ja saapui maaliin kerrankin niin, että varastoon jäi vielä käyttämättömiä vaihteita ja voimia. Keulahevonen kurkotti lopussa kuitenkin kohteliaasti sen verran alta pois, että Samu pääsi nipinnapin tuikkaamaan perässä kakkoseksi. Erittäin hyvä mieli jäi tästä startista etenkin meille Samun omille ihmisille, kuten kaiken järjen mukaan ajateltuna myös Samulle itselleen. Ajaksi tuli 29,7ke. Niin hyvä mieli kyllä jäi, että vieläkin hymyilyttää. Lisäksi Tuuli oli pitkästä aikaa meidän kanssa samoissa raveissa ulkoiluttamassa kameraansa jonka seurauksena sain Samusta ihan hirvittävän hienoja ravikuvia muistoksi. Kiitos Tuuli!


Lähtökiihdytys. Samu keulaan.

Samun kausi jatkuu jo ensi lauantaina, kun lähdetään käymään ruunan kanssa Rovaniemellä T76-raveissa. Samu osallistuu siellä hyvätasoiseen haastajadivisioonakarsintaan. Valitettavasti Samu sai lähtörata-arvonnassa hieman huonon kasinumeron auton takaa, mikä hieman kieltämättä latisti ennakkofiiliksiä. Sieltä aidan vierestä kuitenkin nyt kiihdytetään matkaan ja toivotaan, että ensimmäistä kertaa Samun kyytiin kipuava Niko saa taiteiltua Samulle tasaisen selkäjuoksun ja siten hevoselle ehkä yhden hyvän ravikokemuksen lisää.






 
Olisiko tässä kierros matkaa maaliin. Samu johtohevosen peesissä.


En tiedä onko maaliintulo vai kierros vielä jäljellä. Tässä asetelmassa maaliin kuitenkin tultiin hyvinä kakkosina!

Naapuripitäjässämme Sievissä järjestettiin viikko sitten leikkimieliset matkaratsastuksen harjoituskilpailut, joihin kävin Salaman kanssa osallistumassa. Kilpailureitti oli vain n. 13 km pitkä, joten eipä matkaltaan juuri poikkea Salaman kanssa tehdyistä normaaleista lenkeistä. Maastot kuitenkin olivat huomattavasti kotimaisemia parempia lenkkeilyyn ja kaverin kanssa jutellessa aika kului kyllä nopeasti. Ei edes eksytty reitiltä. Salama oli täysin oma itsensä, kiltti, kuuliainen, iloinen ja virkeä. Sen kanssa kaikki harrastaminen lajista viis on kyllä äärettömän helppoa ja terapeuttista touhua. Lenkki sujui suunnitellussa aikataulussa, sykkeet olivat ennen ja jälkeen sallituissa rajoissa ja saatiin siten hyväksytty tulos kera pokaalin! On mulla vain upea, niin kertakaikkisen upea harrastuskaveri.


Blondihevoset Salama ja Liina liikenteessä. Kuva: Tanja Kiviranta
Mikäs tämmöisissä maastoissa oli lenkkeillessä. Kuva: Tanja Kiviranta.


Vilman ilmoitin loppukuusta Ylivieskassa pidettävään varsanäyttelyyn mukaan. En sinällään pidä sitä mitenkään kovin hienona tai näyttelyissä mahdollisesti pärjäävänä varsana, mutta kyllä jokaisen varsan kanssa kuuluu käydä kerran tai pari näyttelyissäkin. Kokemus on ainakin varsalle itselleen aina opettavainen.

Aatun kanssa tilanne on se, etten ole ihan täysin tyytyväinen sen hankkarijalkaan. Voin olla turhaan vainoharhainen tai ylitarkka tai pilkunnussija tai sitten olen vain oppinut välttämään turhia riskejä tai huomaamaan ongelmat jotakuinkin ajoissa, mutta oli miten oli, Aatu käytetään Tampereen klinikalla Kimmon ultrasyynissä vielä uudestaan. Jatkoja tiedetään ja mietitään sitten tuon reissun jälkeen.  Kyse ei ole kuitenkaan kuin päivän reissusta ja sen jälkeen saadaan varma tieto hankkarin tilanteesta ja ennenkaikkea pääsee eroon (hetkeksi) omasta epävarmuudesta tai vainoharhaisuudesta. Sillä hulluksihan tässä muuten tulisi tallin lattialla kyykyssä hevosten jalkoja syynätessä - ennemmin tai myöhemmin.

Samu Oulussa 19.8.2016

6.8.2016

Elokuun arki

Salaman kanssa loppukesän fiilistelyä.

Lenkiltä metsätieltä tulossa peltomaisemien keskelle.

Elokuun aamuissa on jo vähän syksyn tuntua, mutta illat ovat olleet upeita! Voi kunpa näistä hetkistä saisi ammennettua jotenkin valon voimaa myös tulevaksi talveksi.

Hevosten kanssa tuntuu kuin olisi hetken hengähdystauon paikka. Tai starttihevosten sairastauot mahdollistavat sen hengästystauon. Pieleen menneiden kunkkaristarttien jälkeen tämä viikko on sitten kuskattu hevosia klinikalta toiselle tutkimuksissa. Tai maanantaina Samu kävi Kaustisella tähystettävänä ja verikokeissa, keskiviikkona käytiin Aatun ja Vilman kanssa Kaustisella treenailemassa ja perjantaina iskä käytti Aatua Tampereen klinikalla jalkasyynissä. Siihen päälle kun lasketaan se yli tuhannen kilometrin Turun turnee, niin voinee kyllä sanoa, että viimeisen viikon aikana on hevosten kanssa oltu tien päällä.

Aatun laukkailut ovat jossakin määrin varmasti sen pään sisäinen ongelma, mutta hieman on nyt ravissakin ollut sanomista. Onneksi sille järjestyi ennätysnopeasti Tampereelta Kimmon syyniaika. Pikkuisen on takaraivossa kaihertanut myös pelko siitä, ettei hankkari olekaan täysin kunnossa. Vaikka se on päällepäin näyttänyt ja käteen tuntunut ihan entisenlaiselta, mutta kylläpä tuollaiset vammat aina tietynlaisen vainoharhaisuudenkin jälkeensä jättävät. Taivutuskokeissa sanomista löytyikin nimenomaan hankkarijalasta, mutta onneksi "vain" nivelistä. Vuohinen ja kinner piikitettiin ja lisäksi etupolvetkin. Varmuuden vuoksi Kimmo oli ultrannut myös vammajalan hankositeen ja sen ultraus olikin lopulta se kaikkein paras uutinen, koska hankkari oli täysin ennallaan, eikä ole ottanut starttailusta takapakkia. Hyvä näin. Starttailuun tulee nyt muutamien viikkojen tauko. Ja onhan tuo Aatun taulu taas sillä mallilla, että tauosta voi tulla pitkäkin, jos se ei pääse olemattomilla pisteillään mihinkään mukaan. Onneksi suomenhevossarjoissa pääsee sata kertaa helpommin huonoillakin pisteillä mukaan mitä lämminverilähtöihin vertaa.

Paluu Turun tunnelmiin. Aatu katoksilla. Kiitos kuvasta Lauralle.

Samu on saanut myös vetää henkeä ja parantuu kurkunpään/keuhkoputken tulehdustaan. Ensi viikolla pitäisi varmaankin tähystää se uudestaan, jotta tietää tautitilanteen kehittymisen. Sairastupameininkiä siis vaihteeksi meidän tallissa, mutta nämäkin kuuluvat tähän lajiin. Tai oikeastaanhan kaikenmaailman vaivat ja sairastamiset ovat lajille täysin tyypillistä, ne terveet ja hyvät hetket ovat harvinaisuuksia!

Vilma on ollut edelleen silloin tällöin Kaustisella hiittihevosten mukana maailmankuvaansa avartamassa. Kotona on niin huonot paikat ajaa varsalla, joten raviradalla on paljon turvallisempi käydä Vilman kanssa hölkkäämässä. Toiset päivät ovat edelleen parempia kuin toiset. Varsa kyllä hölkkää ihan nätisti, mutta on silloin tällöin melko teräväliikkuinen tapaus. Pari viikkoa sitten se kuskasi kierroksen mua täyttä kiitolaukkaa ihan vaan ilmeisesti huvin vuoksi. Ainakaan mitään järkisyytä en moiseen riehakkuuteen keksinyt. No, radalla ei latu lopu, joten siinäkin mielessä paikka on niin turvallinen baana varsalla päästelyynkin. Ensi talvena Vilmaa saa ajaa jo melkein kuin hevosta, joten sinällään aika menee kyllä aika äkkiä. Joskin sitten kun erehtyy joskus ajattelemaan, milloin Vilma "sitten joskus" voisi olla starttikuntoinen, niin on parempi lopettaa ajattelu kokonaan. On ne niin valtavan pitkiä projekteja.

Salama voi ihan hyvin. Merja kävi joskus pari viikkoa sitten kuvaamassa meidän ratsastustuntia ja olen saanut jo palautetta, kun kuvia ei ole missään näkynyt, joten pakko kai sitten laittaa tähän muutama esille. Jotenkin ravikuvat on vaan niin paljon mukavampia, että voin luvata, ettei näitä ratsasteluotoksia tule kovin usein tänne näytille... ;)







 
 
Niin ja pestiin me pari viikkoa sitten tallikin. Ei oo mikään elämää suurempi homma, mutta voi kuinka mukavaa on taas puuhastella puhtaassa tallissa. Tykkään.
 
Tallin pesuprojekti vuosimallia 2016 alkamassa...

Ja tässä jo täysi tohina päällä!

2.8.2016

Turun kuninkuusravit

Vuoden kohokohta on ohitse. Turku ei pettänyt, vaan tarjoili ravikansalle viikonloppuna upeat ravit. Oma takki on nyt ihan tyhjä ja kuninkuusravien jälkeinen elämä on tuntunut toistaiseksi vielä vähän tökkivän. Kumpikin oman tallin hevosista epäonnistui kunkkarisunnuntain lähdöissään pahasti, mutta onneksi tuttujen hevosia onnistui ja esimerkiksi Halsuan Umberto Croftille päästiin hurraamaan voittajaesittelyssäkin! Tottakai omien hevostenkin kanssa olisi ollut hienoa edes vähän pärjätä eikä niiden kanssa nyt ihan huvin vuoksi kuitenkaan lähdetty yli tuhannen kilometrin viikonlopputurneeta tekemään. Kun lopputulos oli mikä oli, voinee todeta vain, että oli silti hienoa olla mukana. Kiitos Turku!


Kotona pakkailua.
Lähtökuopissa. Turku, täältä tullaan!

Ravireissajat

Itse lähdin kavereiden kanssa ravireissulle jo perjantaiaamuna. Meidän retkeä on suunniteltu jo vuoden alusta saakka eikä siinä vaiheessa kyllä käynyt mielessäkään, että Aatu ja Samu voisivat ravikesän H-hetkellä olla siinä kunnossa, että pääsisivät mukaan raviurheilun päätapahtumaan. Kun asiat sitten kuitenkin loksahtelivat paikoilleen ja mukaan päästiin, piti tehdä uusia suunnitelmia. Iskä ja äiti lähtivät lauantaina hevosten kanssa Turkua kohti ja Niko hoiti kotiin jääneet otukset. Kennethin luona järjestyi hevosille ja ihmisille vielä majapaikkakin, joten ensimmäistä kertaa meidän hevoset pääsivät tai joutuivat ravireissulla yöpymään poissa kotoa. Yllättäen tämä osoittautui Samulle kovin stressaavaksi asiaksi, vaikka oltiin etukäteen luultu, että sen elämää ei tämmöinen asia hetkauta pätkän vertaa. Mutta näin vain näistä omistakin hevosista tulee uusia piirteitä esille. Aatun elämä oli myös vieraassa paikassa mallillaan, kun vain ruokaa ja juomaa kannettiin eteen. Mutta Samu oli niin hermostunut vieraasta ympäristöstä, että söi ja joi reissun ajan liian huonosti ja oli muutenkin stressihiki päällä melkein jatkuvasti. Tämä asia yllätti meidän kyllä totaalisesti. Samu esittää usein niin kovaa jätkää, että tällainen koti-ikävä tekikin siitä ihan herkkiksen.

Perillä kuusi tuntia myöhemmin!

Maalaistollot yöpaikassaan

Samu tarhailemassa sunnuntaiaamuna
 
Aatun kanssa itse reissaamisessa ei ollut mitään ongelmaa. Se oli sitten aivan liikaakin latautunut ja kävi radalla melkoisilla kierroksilla. Voltissakin se polki lähinnä piaffia ja kuumui kyllä niin, että lähti heti voltista laukalla, heitti usampaankin kertaankin sitten muutaman raviaskeleen väliin ja laukkasi taas. Ravirytmi löytyi vasta etusuoran lopussa ja takasuoran ajan Aatu ajoi kiinni pääjoukkoja, kunnes se kuulutettiin hylätyksi liioista laukoista. Lähtökiihdytys on aina Aatulle ongelmatilanne, mutta tuollaista kiehumista ei ole kyllä hetkeen sen kohdalla nähty. Harmittavaa. Aatu ei ole ollenkaan niin onneton hevonen näihinkään sarjoihin mitä sen taulu nyt näyttää. Sen laukkailu ja epävarmuus on turhauttavaa, kun hevosen kunto ja kyvyt mahdollistaisivat jotain niin paljon enemmänkin.

Aatu lämmityksessä

Aatun kunkkarifiilikset. Jokseenkin lämpimät tunnelmat...

Kuninkuusravisunnuntain seitsemäs lähtö voltissa. Aatu numerolla kaksi.
Samu sitten. Viimeisten ravireissujen leppoisasta ravi-Samusta ei näkynyt Turussa merkkiäkään. Samu potki ja hyppi pystyyn ja oli kaikin puolin hermostunut varikolla. Se ei edes rauhoittunut yhtään lämmityksen jälkeen vaan sama resuaminen jatkui. Tuossa mielentilassa Samulle ja kieltämättä meillekin oli hirveän pitkiä minuutteja odotella varikolla kuninkuus- ja kuningatarseremonioiden loppumista ja ravien jatkumista. Mutta lopulta se kuninkuusravien viimeinenkin lähtö lähti matkaan. Samu kiihdytti takamatkalta tasaisesti matkaan ja pääsi viidenteen pariin ulos. Avauskierros oli aika reipas kellojen näyttäessä 25,0. Vauhti vähän tasoittui toisella kierroksella ja Vellu käänteli kuulemma jo tuossa vaiheessa väsyneen oloisen Samun takasuoran alussa kolmannelle radalle kiriin toisten hevosten perään. Jo puoli kierrosta ennen maalia näki kuitenkin, ettei Samulla ole kaikki hyvin eikä se jaksanut pitää selkäänsä aivan kiinni. Maalisuoralla happi loppui sitten ihan kokonaan ja Samu raahautui todella hiljaa maaliin sijoittuen kahdenneksitoista.

Samu lämmityksessä.

Samun väsyminen olisi mielestäni ollut kyllä täysin perusteltua jo koko reissun stressaamisella ja huonosti syömisellä ja juomisella, mutta eilen Samu käytettiin kuitenkin vielä Kaustisen klinikalla tähystettävänä ja verikokeissa. Henkitorvi oli punainen ja kurkunpäässä rakkuloita. Tulehdusarvot olivat kuitenkin matalat, mutta ei tuollaisella kurkulla henki tietenkään kulje. Tauti on jotain virusperäistä tai sitten allergiaa. Sinällään tosin luulen, että Samun pahin allergia on vain kotoa poisoleminen. Siksi uskon ehkä enemmän virusselitykseen.

Paremminkin siis olisi voinut mennä. Tässä lajissa on kuitenkin jo oppinut nöyräksi, emmekä me varmasti olleet ainoat omaan lopputulokseemme pettyneet osallistujat. Päivät ovat erilaisia ja yllätyksellisyys on toki koko lajin suola. Viikonloppu osoitti taas monessakin mielessä, kuinka armoton ja raaka laji tämä on. Ja kuinka monesta pienestä asiasta kaikki voi olla kiinni. Onnistumisen ja epäonnistumisen ero ei välttämättä ole kovinkaan suuri. Voi, kuinka hieno harrastus meillä onkaan.

Kuninkuusravit tarjoili omien hevosten huonoista suorituksista huolimatta taas hienoja muistoja ja upeaa raviurheilua. Oli paljon naurua ja iloa. Niin ja Kaustisen Metkutukselle pidettiin koko viikonlopun ajan lippu korkealle. 
 
Eini ja Merja meidän banderollin kera lauantaiaamuna ravipaikalla.

Turku 2016 ja huikea yhteishenki!
 

Onnea uusille upeille ravikuninkaallisille!
Kiitos Turku!

28.7.2016

Turkua kohti

Samu Vaasassa 24.7.2016

Kuninkuusraviviikko. Vuoden kohokohta on yhtä kuin ensi viikonloppu. Se ihana jännitys alkaa hiljalleen hiipiä taas näkösälle. Nyt se on niin lähellä, että jännitys on melkein jo käsinkosketeltavaa. Tekemistä olisi tällä hetkellä niin paljon, että ei todellakaan olisi aikaa millekään blogihöpinöille, mutta hopusta huolimatta haluan kirjoittaa muutaman sanasen. Että sitten joskus vuosien päästäkin voisin palata tähän hetkeen ja saada kiinni näistä tunteista.

Raviurheilu on hetkessä elämistä. Kauas katsomista ja vuosien päähän toivomista, mutta silti pelkästään hetkessä elämistä. Onnistumisten ja epäonnistumisten kirjo tekee raviurheilun harrastamisesta melkoista vuoristorataa. Onneksi toiset päivät ovat parempia kuin toiset. Joskus jopa toiset vuodet ovat parempia kuin toiset. Joskus viime vuonna, kun kaikki mahdollinen meni pieleen, luin jostakin yhden viisauden, joka jäi toisia paremmin mieleen. Minusta se sopii täydellisesti raviurheiluun ja aika monesti elämään yleeensäkin: Aika parantaa lähes kaiken. Mutta ajalle on annettava aikaa. Jotenkin koen, että nyt on kiitoksen ja palkinnon aika. Siitä, että on jaksettu jatkaa silloinkin, kun on ollut ihan hirvittävän takkuista. Hevoset saivat tarpeeksi aikaa. Ihmiset saivat tarpeeksi aikaa. Ajalle annettiin tarpeeksi aikaa. Ensi viikonloppuna koko raviurheilevan Suomen katseet kääntyvät Turkuun. Päälähdön esittäjät ovat kilpailijoina vertaansa vailla, mutta silti olen aina ollut sitä mieltä, että kuninkuusraveissa ei juokse yhtäkään huonoa hevosta. Sunnuntaina meillä on ilo ja kunnia tuoda samaan aikaan ylpeinä ja nöyrinä koko meidän tallin starttikalusto näytille Turkuun. Aatu ja Samu starttaavat molemmat Turussa. Se on suurinta mitä meidän tallin raviurheilussa on voinut tällä kaudella toivoa ja saavuttaa.

Samu lämmityksessä

Matkalla on ollut niin monta mutkaa. Silti tällä hetkellä olen pelkästään iloinen monesta asiasta. Siitä, että Aatu kykeni hankosidevammansa jälkeen palaamaan vielä sille tasolle mille se kuuluu. Siitä, että se palasi takaisin paljon parempana kuin olisimme ikinä uskoneet. Siitä, että Samun kanssa on tehty joskus oikeitakin ratkaisuja niin, että siitä saatiin kaikkien ongelmien jälkeen vielä toimiva ja mukava hevonen raviurheilun harrastamiseen. Siitä, että jotenkin oma usko hevosten kykyihin on riittänyt. Molemmat hevoset juoksevat sunnuntaina hirvittävän hienoissa, tasaisissa ja tasokkaissa lähdöissä. Niin pitääkin olla. En halua analysoida mitään pärjäämismahdollisuuksia tai epäonnistumisriskejä. Koko ensi viikonloppu tulee olemaan sellainen kokemus, että muistamme sen ikuisesti. Siksi olisi osattava vain nauttia jokaisesta sekunnista.

Lähtöautoa lähestymässä.

Hevosilla pitäisi olla kaikki hyvin. Kaikki mahdollinen niiden eteen on ainakin yritetty tehdä. Tänään Jyri kävi kengittämässä molemmat starttihevoset. Huippukylmähoitolaite on suhissut niin, että yksi iso hiilidioksidikaasupullo tyhjeni taas. Muuten viimeistelyt ovat olleet jonkin verran erilaiset. Emme olleet Aatun suoritukseen ja olemukseen Mikkelissä ja Mikkelin startin jälkeen ihan tyytyväisiä. Siksi ori käytettiin tuon startin jälkeen Kaustisen klinikalla syynissä, jossa siltä otettiin verikokeet, raspattiin hampaat,se nesteytettiin ja sai muutaman päivän Gastrogard-kuurin. Aatu sai vähän vetää henkeä ja alkuviikosta iskän mukaan hiitillä aisoissa ollut Aatu oli taas täysin oma itsensä. Samu puolestaan teki viime sunnuntaina Vaasassa hienon kenraaliharjoituksen, mikä palkittiin kakkossijalla. Esityksessä oli paljon sellaista, mihin oltiin erityisen tyytyväisiä. Samulla ei ole ajettu ryhmäajoa sen jälkeen kuin se Seinäjoella vapun aikoihin ajettiin keulakaahotuksella täysin tyhjäksi. Sen jälkeen on koitettu rakentaa sekä hevosen että omaakin psyykettä takaisin. Vaasassa vihdoin nähtiin lopullisesti, että Samu on kestänyt kaiken. Pidän edelleen hirvittävän tärkeänä, että sillä ajetaan selkäjuoksuja, mutta Vaasan kokemus oli onneksi välähdys siitä, että Samu kykenee edelleen tarvittaessa myös juoksemaan keulasta. Vaasassa se heitti kakkosradalta paljoa kyselemättä keulaan. Prässääjä tuli rinnalle, mutta kuski halusi ajaa keulapaikalta. Myönnän itse häipyneeni tuossa vaiheessa radan varresta. Ensimmäisen puolikkaan vauhti näytti hölkältä mutta kuulutettiin aikaan 24,0. Harmitti ja hirvitti niin. Ja pelotti, kuinka veto kestäisi loppuun saakka. Alkukiihdytyksen jälkeen vauhti onneksi rauhoittui ja Samu keskittyi keulapaikalla tekemään vain sen, minkä oli pakko. Kierros täyttyi aikaan27,0 ja kolmas puolikas 29,0. Tilanne näytti olevan Samun hallinnassa ihan maaliviivoille saakka, mutta kolmatta rataa kirinyt kilpakumppani ehti kuitenkin maalikamerassa pikkuisen edelle. Samun ajaksi tuli 27,4ake. Umpilaput ehkä nyt tekevät osaltaan sen, että näitä maalikamerakakkosia nyt muutama tullut, kun Samu ei tajua alkaa vastaamaan ajoissa. Toisaalta laput ovat edelleen aikamoisen tärkeä osa Samun varustusta keskittymiskyvyn ylläpitämiseksi. Samun esitykseen oltiin tietenkin valtavan tyytyväisiä ja tuon kokemuksen myötä Turkuun saa lähteä hyvillä mielin.


Turkuun lähdetään kokemaan jotain uutta ja erilaista, hienoa ja uskomatonta.Hevosetkin lähtevät reissuun jo lauantaina ja yöpyvät Kennethin luona. Hevosille on ensimmäinen kerta, kun ne yöpyvät vieraassa paikassa, mutta voinee silti olla, että ne nukkuvat ainakin ihmisiä paremmin. Toivon ainakin näin olevan.

Iloista, onnistunutta, onnekasta, menetyksekästä, riemukasta,
jännittävää ja elämyksellistä kuninkuusraviviikonloppua kaikille!
Nautitaan upeasta raviurheilusta ja parhaista pääosan esittäjistä!

  
 


 

19.7.2016

St Michel -ravit

Huppukorvainen Aatu Mikkelissä 17.7.2016
No nyt ne vihdoin tuli! Heinäpoudat Keski-Pohjanmaallekin! Meillä ei ole isot heinämaat eikä niistä saada neljälle hevoselle kuin muutaman kuukauden heinätarpeet, mutta voin kuvitella, kuinka turhauttavaa isommilla ja oikeilla heinäfarmareilla on ollut jatkuvien sateiden seassa poutia odotella. Heinä on nytkin mennyt jo vanhahkoksi, mutta saadaan sentään pelastettua se, mitä pelastettavissa on.

Heinäpoutia odotellessa kerettiin käydä Aatun kanssa sunnuntaina Mikkelissäkin. St Michel -raviviikonloppu on yksi koko ravivuoden hienoimmista ravitapahtumista. On huikeaa, että tänä vuonna sinne pääsi toisena päivänä osallistumaan oman hevosen kanssa. Itse asiassa Aatulla olisi ollut sarjat vaikka kumpanakin päivänä, mutta lauantaina tarjolla oli Mikkelin tapaan maili ja sunnuntaina täysi matka - ja Aatun kohdalla se puoli kierrostakin merkitsee kuitenkin aika paljon. Ja lauantaina minulla oli työpäiväkin, joten sunnuntai otettiin toiveeksi ja tavoitteeksi ja sinne todellakin Aatun kanssa päästiinkin. Meillä oli vasta ravien toiseksi viimeinen eli yhdestoista lähtö, mikä tarkoitti, ettei meidän tarvinnut lähteä reissuun mitenkään varhain aamulla. Kello taisi olla puoli kymmenen korvilla, kun Aatu tallusti koppiin, kärryt nostettiin kopin perään ja auton keula käännettiin kohti Mikkeliä. Kaustiselta otettiin kuski kyytiin ja kertaalleen pysähdyttiin syömään äitin mukaan laittamat eväät. Mikkelissä oltiin joskus ennen puolta kolmea, kun neljäs lähtö oli juuri lähdössä taipaleelleen.


Aatu lämmityksessä
Kun Aatulle varattu katospaikka vapautui, laitettiin ori aisoihin ja iskä kävi ajamassa sillä hölkkää metsässä jo ennen kuin Vellu meni Aatun kanssa radalle lämmitysajoon. Tällä kertaa kikkailtiin taas hurjilla varustemuutoksilla ja lisättiin Aatulle korvahuput. Hevonen ei näyttänyt sen jälkeen enää yhtään itseltään. Huput oli varmasti suunniteltu. ennemmin aaseille kuin pienikorvaiselle suomenhevoselle. Näky oli oikeastaan kamala, mutta ei me tietenkään missään missikilpailuissa oltukaan. Ja jos noilla virityksillä nyt vain estettäisiin turhat (loppusuoran) laukat, niin olen valmis kestämään Aatun aasikorvaisuudenkin. ;)

Aatu starttasi matkaan numerolla kahdeksan eli eturivin uloimmalta paikalta. Se on ihan toivoton paikka pyöreällä Mikkelin radalla, mutta jonkunhan sieltäkin on aina taipaleelle startattava. Aatu laukkasi tavalliseen tapaansa lähtöön lyhyesti, mutta Vellu sai taiteiltua sen aika nopeasti raville. Huonon lähdön vuoksi Aatu tietenkin jäi roikkumaan kolmannelle radalle ja Vellu ajoikin sitten eteenpäin, mikä varmasti oli tässä tapauksessa ihan oikea ratkaisu. Aatu pääsi takasuoran lopussa, noin kuudensadan metrin juoksun jälkeen kuolemanpaikalle ja laittoi siinä sitten keulahevoselle pikkuprässin päälle. Tuo on Aatun vahvin ase ja siinä mielessä kaikki vaikutti hyvältä. Viimeisellä takasuoralla voittaja lähti ulkoradoille kiriin ja liikkui niin omia vauhtejaan, että paukautti hetkessä keulaan ja karkumatkalle. Aatu nitisti keulahevosen ja tuli vielä maalisuoran alkuun kakkosena, kunnes askel alkoi kai painaa. En sinällään tiedä, hiljensikökään Aatu menoaan, mutta ei pystynyt kuitenkaan vastamaan takaa tulleiden hyviin kireihin ja tipahti itse väsähtäneen näköisenä maalisuoralla viidenneksi. Ajaksi tuli 25,0ake.

Lähdön jälkeen Aatu pääsi jäähdyttelyjen jälkeen pesulle, juomaan ja sai kylmäkääreet kotimatkalle jalkoihinsa. Kotona oltiin jo ihan hyvissä ajoin eli vähän ennen puolta yötä. Auton mittariin pyörähti tallin pihalla matkan pituudeksi 702km. Raviurheilu laittaa reissaamaan. ;)
Alapuolella olevan kuvan sain paluumatkalla Nikolta. Nämä on pieniä ja niin suuria asioita. Muut hevoset kotona tallissa - iltaruokiaan syömässä. Kiitos Nikolle ja äitille. Näin vain heistäkin on vähän pakon sanelemana tehty hevosihmisiä. ;) Pakko mainita vielä, että Nikon kommentti oli, että pesin kaikki hevoset, kun ne oli niin likaisia. Hah, olin tyytyväinen. :D


Palatakseni vielä Mikkeliin. Kaiken kaikkiaan tunnelmat olivat lähdön jälkeen vähän ristiriitaiset. Aatu oli ihan hyvä, muttei odotetun hyvä. Sijoitus oli pikkupettymys, kuten myös aikakin. Aatu on tehnyt koko kauden, etenkin viimeisissä starteissaan niin hienoja juoksuja, että Mikkelin esitys ei ehkä ihan kuulu samaan kategoriaan. Kaikki riippuu tietenkin mihin vertaa. Jos hevonen menee täyden matkan 25,0 -vauhtia läpi, laukkaa lähtöön, kiertää ensimmäisen puolikkaan kolmatta rataa kärjen rinnalle 24-temmossa, prässää johtohevosen jo viimeisen takasuoran lopussa pökerryksiin ja pitää itse vauhtinsa maaliin asti sijoittuen viidenneksi ja saaden rahaa, ollaan moneen hevoseen sellaisen esityksen jälkeen ihan jättityytyväisiä. Kun kyse on huippukunnossa olleesta Aatusta, niin tuntuu, että sen olisi pitänyt kestää totosijoille, ehkä jopa esittää vielä jonkin sortin loppukirikin. Vahvuus ja väsymättömyys on olleet aina Aatun valttikortteja ja siksi hevosen tuleminen väsyneenä maaliin ei kuulosta ollenkaan normaalilta Aatulta. Mutta ei hevoset ole jokaisena päivänä samanlaisia - ei vaikka kaikki mahdollinen olisikin sen hyvinvoinnin eteen yritetty tehdä. Eikä nämä ole helppoja lähtöä, joita voitetaan pystyyn kuolemanpaikkajuoksujen jälkeen. Päivät on erilaisia. Ehkä joskus pitäisi oppia olemaan vähempäänkin tyytyväinen, vaikka raviurheilussa tuntuu, että vain voitto on se joka tyydyttää ja vain muistetaan. On myös mahdollista, että Aatu kuuroutui korvahuppujen vaikutuksesta liikaakin ja oli siksi vain tasainen lopussa. Kuka tietää sitten sen, olisiko se laukannut hupuitta usemmankin kerran, ehkä jopa hylkäykseen asti?  Jokatapauksessa numeron saaminen tulosrivistöön kirjainkoodien sekaan oli erittäin tervetullut. Täytyy nyt vähän kuulostella ja tunnustella, miltä Aatun vireystila vaikuttaa ja suunnitella sitten sen perusteella jatkoja.

Aatu Mikkelissä
Kesä ja kesäravikausi jatkuvat! Sunnuntaina mennään käymään hevosen kanssa viimeisen kerran Vaasassa raveissa. Vaasan raviradan historia on tullut tiensä päähän ja sunnuntaina síellä ajetaan päätöskisana vielä komeasti T65-kierros. Samu lähtee mukaan ja starttaa kolmannessa lähdössä numerolla kaksi. Viisi viimeistä starttia ollaan haluttu ajaa pelkkiä volttilähtöjä ja nekin takamatkoilta, mutta nyt ohjelmassa olisi vuorostaan kiihdytys auton takaa. Samu on toiminut viimeisissä starteissaan niin hyvin, etten enää oikein osaa pelätä, että se heittäytyisi Vaasassakaan täysin toimimattomaksi. Mutta mistä näistä koskaan varmuudella tietää, mitä ne milloinkin keksivät. Vaasasta vielä sen verran, että vaikka meidän hevoset eivät kovin montaa starttia siellä ole juosseetkaan, niin Salaman raviuran yksi tärkeimmistä etapeista koettiin juuri Vaasassa. Salama juoksi 3-vuotiskeväänään toukokuussa siellä koelähdön läpi Hietasen Heikin ajamana ajalla 48,6. Pitkä tie on kuljettu sen jälkeen ja monta hienoa ravireissua Salaman kanssakin koettiin. Salama onneksi jatkaa kotioloissa porskuttamistaan, mutta Vaasan radalle käydään sunnuntaina sanomassa heipat.

14.7.2016

Projektin loppu ja tulevaisuuden alku


Käytiin tänään katsomassa,
kasvaako Salaman mahassa ylipäätänsä enää ketään.
Kasvoi siellä.
Onneksi. Edelleen.

Tulevaisuuden toivo on nyt kuusi viikkoa vanha.
Pikkuinen sydän löi niin lujasti,
että sillä pumpulla jaksaa varmasti juosta vielä
vaikka kuninkuus- tai kuningatarkisan päätösmatkankin.

Tämä projekti on nyt tältä kesältä ohitse.
Kaikki on sujunut tähän saakka mallikkaasti,
vaikka olen kerennyt epäillä ja pelätä aivan kaikkea.

Niin moni asia on kuitenkin jo onnistunut. 
Voi, kunpa tämä projekti vielä saisi onnellisen lopunkin.

Jos kaikki menisi niin kuin Strömsössä, varsa syntyisi jo vapun aikoihin. 
Mutta pitkä talvi on vielä ennen ensi kevättä.
Ehtiipähän haaveilla.

Kiitos kaikille tähän projektiin osallistuneille.



Laidasta laitaan

Ravikesä hupenee suurkilpailu kerrallaan kohti syksyä. Ihan kohta on jo kuninkuusravitkin. Se viikonloppu, johon elämä hetkeksi vähän kuin pysähtyy. Viime viikonloppuna ravikesän tarjonnassa oli vuorossa Kaustisen kaksipäiväinen festivaaliravijuhla. Kaksi päivää täynnä upeita hevosia, jännittäviä lähtöä ja parhaita kavereita. Elämää. Tänä vuonna saatiin vieläpä osallistua raveihin oman hevosen kanssa, sillä Aatu kilpaili lauantaina tähtidivisioonakarsinnassa. Kahden kierroksen juoksun aikana koettiin taas melkoinen tunneskaala läpi. Sinällään oli erikoista, että maalin jälkeenkään en oikein tiennyt ollako pettynyt vai onnellinen. Lopputuloksesta huolimatta.

Aatu Kaustisella 9.7.2016

Aatu ja iskä
 
Tähtidivisioonakarsintaan oli vähän yllättäen ilmoittautunut vain kahdeksan hevosta. Aatu oli saanut auton takaa parhaan mahdollisen kakkospaikan. Niko ajoi Aatulla nyt toista kertaa. Jotenkin Nikolla ja Aatulla on lyhyestä tuttavuudesta huolimatta synkannut yllättävän hyvin yhteen. Sinällään oli jo etukäteen kummallista huomata, kuinka suuri luotto ja tavallaan kunnioituskin kuskilla oli ajokkiaan kohtaan. Niko oli jo ennakkokommenteissa sitä mieltä, että Aatu pystyy vaikka voittamaan koko lähdön - ja sai viimeistään lähdön jälkeen kaikki muutkin ymmärtämään, että näin todella olisi voinut tapahtua.

Lähtökiihdytys oli ihan yhtä vaikea kuin se aina Aatun kohdalla on. Lähtöön tuli nytkin haparoivia askelia, jotka tiputtivat Aatun joukon viimeiseksi. Tällä kertaa se ei kuitenkaan jäänyt muista pahasti vaan pääsi kuitenkin kolmanteen ulkopariin. Tuon paikan jälkeen toiveet pärjäämisestä pienesti heräsivät. Aatu pisteli töppöstä toisen eteen upean hevosjoukon keskellä. Ensimmäinen kierros oli tämän tason hevosille varsin sopivaa tempoa: 26,0. Sen jälkeen hanat avattiin toiselle kierrokselle lähdettäessä ja vauhti kiihtyi kolmannella puolikkaalla 22,5-vauhtiseksi. Ja mitäpä teki Aatu tuossa kyydissä. Heitti kolmannelle radalla kiriin ja lähti tavoittamaan keulaa. Hurjaa. Käsittämätöntä. Aatu eteni tasaisesti ja kerrassaan komeasti keulaa kohti. Maalisuoralla se oli ennättänyt jo ihan kärkiparin rinnalle ja taisteli täysin rinnoin lähdön voitosta. Kunnes se laukka sitten tuli. Taas kerran. Todennäköinen kärkipään sijoitus vaihtui hetkessä tuomioon loppusuoran laukasta. Ja isoon harmitukseen.

Tästä se lähtee. Hevoset kiihdyttämässä lähtöauton perään.

Viimeinen takasuora aukeamassa

Aatu kiriin lähdössä





Kuski oli sitä mieltä, että Aatu olisi voittanut lähdön jos olisi ravannut maaliin. Niin. Jos ja jos. Nyt ei ravannut. Voi miten hienoa olisi ollut onnistua kotiradan suurimmissa raveissa noin hienossa lähdössä Aatun kanssa. Nyt se oli niin lähellä, ettei ehkä koskaan. Ja juuri siksi asia harmittikin niin kovin paljon. Vaikka toisaalta hevonen tietenkin oli ihan loistava ja Aatun nykykunnosta täytyy olla vain iloinen. Ori on huikeassa iskussa ja on kummallista ajatella, että tällaisena sen ei välttämättä tarvitse hävitä näissä lähdöissä yhtään kenellekään. Ei, vaikka kaikki kilpakumppanit ovat niin äärimmäisen hyviä hevosia.


Tähän se sitten päättyi. HLO.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Aatu laukkasi loppusuoralla. Mutta toivon totisesti, että nyt nähty kerta olisi sitten jo viimeinen laatuaan, sillä kyllä nuo alkaa aika kalliita laukkoja jo olla. Epävarma hevonen voi tietenkin laukata matkan aikana monesti muulloinkin ja milloin mistäkin syystä, mutta viimeisten starttien perusteella Aatulla palaa hermot kilpakumppaneiden käskemiseen kiihkeissä kilvanajotilanteissa. Aatu on itse niin herkkä ja yrittävä hevonen, että sen hermoille tuollaiset tilanteet vain ovat liikaa. Seuraaviin startteihin koitetaan Jussin ohjeistuksesta tukkia korvat pumpulipussillisen lisäksi hupuillakin. Jotain on nyt alettava kokeilla, meni syteen tai saveen. Huppukorvainen Aatu nähdään seuraavan kerran jo sunnuntaina Mikkelissä. Nyt lähtörata-arvonnassa sattui onneton tuuri ja eturivin uloin paikka napsahti meidän kohtaloksemme. Olisi tärkeää saada nyt vain ehjä ja onnistunut startti jo ihan pistetilanteen takiakin. Kovin, kovin hienoa kuitenkin on, että Aatu on nyt siinä iskussa, että sen kanssa pääsee ylipäätänsä kiertämään tuollaisissa Suomen suurimmissa ravitapahtumissa, kuten ensi viikonloppuna Mikkeli järjestää. Ei tuollaisissa raveissa juokse yhtään huonoa hevosta.

 
 



Onneksi epäonnistumisten jälkeenkin tulee aina uusia raveja ja uusia mahdollisuuksia. Eilen oli sitten onnistumisen vuoro Samun kanssa Ylivieskassa. Samun kohdalla sarjatarjonta saisi tässä kuussa olla parempikin. Sellaista ihan sopivaa sarjaa ei löydetty mistään läheltä eikä oikein kauempaankin, joten mentiin sitten ajamaan vähän epäsopiva sarja Ylivieskaan. Siellä Samu joutui lähtemään muutaman satasen takia neljänkympin takamatkalta, jonne ei ollut ketään muita hevosia edes ilmoitettu. Sarjamääritystäkin suurempi kriisi oli kuitenkin se, etten itse päässyt yövuoroni takia ollenkaan koko raveihin. Merja lähti Samun huoltojoukkoihin iskän ja äitin lisäksi - ja kaikki oli mennyt enemmän kuin hyvin. Töihin saamani starttiraportin perusteella Samu oli käyttäytynyt raveissa erittäin mallikelpoisesti. Hiljalleen sitä on kai itse kunkin ruvettava uskomaan, että Samusta saatiin kuin saatiinkin vielä leppoisa ja toimiva peli raviurheiluun! Se on asia, josta olen niin äärettömän onnellinen ja helpottunut.

Samu Ylivieskassa 12.7.2016

Merjalle kuuluu kiitos kaikista Samun Ylivieskan ravikuvista.

Samu ja iskä

Nykyinen ravi-Samu on pelittänyt viimeiset startit juuri niin kuin ravihevosen kuuluukin ja sama meno oli jatkunut Ylivieskassakin. Samu oli ollut katoksessa rauhallinen, jopa varikolla verryteltävä versio! Se oli hölkkäillyt neljän kilometrin lämmityksen radalla hiljaa ja ohjille painamatta. Sitten se meni starttiin, volttasi yksin neljässäkympissä täysin ongelmitta ja sitten teki vielä hienon startinkin. Samu juoksi viidennessä parissa ulkona. Matkavauhti oli aika reipasta, mutta kuitenkin koko ajan loppua kohti kiihtyvää, mikä ei tee tehtävää takamatkan hevosille, saati kahden takamatkan hevoselle, lainkaan helpoksi. Viimeisen takasuoran lopussa ja viimeisessä kaarteessa eteen tuli vielä vähän liikenneruuhkiakin ja kärkihevoset ehtivät karata kauaksi. Vellu pääsi Samun kanssa vapaille väylille vasta maalisuoran alussa. Loppusuoralla Samu oli se hevonen, joka liikkui kuin lentämällä. Kärki lopetti viimeisen puolikkaan 25,0 ja Samu kiri joukon perältä vielä kaulahevosten kanssa samaan rintamaan ollen yhden vastustajan laukan myötä maalissa kolmas. Hieno juoksu ja hyvä sijoitus päättyi kuitenkin vielä kerrassaan komeaan uuteen ennätykseen 25,7ke. Hurjaa. Nyt alkaa ennätys olla edes vähän Samun lahjoja vastaavissa lukemissa -joskaan en todellakaan uskonut Samun vielä tänä vuonna lyövän pöytään tuollaisia tuloksia. Huhhei.

Hölkynkölkyn-lämmittelyä


Takasuoralla, ensimmäinen puolikas täyttymässä

Viimeisen viikon aikana ollaan siis koettu taas ravitunnelmia laidasta laitaan. On epäonnistuttu ja onnistuttu. Petytty ja iloittu. Molemmat starttihevoset ovat tällä hetkellä niin hienossa kunnossa, että kieltämättä vähän pelottaakin. Olen suunnattoman onnellinen, että tällä hetkellä Samun ja Aatun kanssa pääsee harrastamaan raviurheilua ja nauttimaan niistä kaikista tunteista, mitä se tuo tullessaan.

"Ei onni synny sellaisen saavuttamisesta,
mitä meillä ei ole - vaan sen arvostamisesta,
mitä meillä jo on"
(Koenic)




Upea Samu

Startin aikana. Kyllä se ihan juoksijahevonen on.