Hyvän Joulun Toivotus

Vuoden 2010 joulun aatonaattona pakkasmittari näyttää Toholammilla jokseenkin tylyjä lukemia; -29,0. Tämän vuoden joulusta on siis tulossa paitsi valkoinen myös kylmä. Olen kyllä sitä mieltä, että talven täytyy tuntuakin talvelta, mutta moiset lukemat ovat jo vähän ylihyydyttäviä...

Hevosille kuuluu ihan hyvää. Salama kävi 1,5 viikkoa sitten Laukaan klinikalla esittelemässä vinossa juoksemistaan eläinlääkärillekin. Mutta jossakin määrin turha reissu oli, sillä vinouden perimmäinen syy tuskin selvisi tuon reissun perusteella kenellekään. Taivutuskokeissa Salama oli täysin oireeton kaikista jaloistaan (!!!), ajossa tamma näytti eläinlääkärin mielestä hyvältä, röntgenkuvat olivat edelleenkin puhtaat - ja vaiva siis edelleenkin tuon kaiken tutkimisen jälkeenkin selvittämättä. Hohhoijaa. Vähän jo kuulosti, ettei eläinlääkärin mielestä Salamalla tarvitsisi muuta kuin päästellä kilpaa, mutta kun aikani jankutin, että "joo, minunkin mielestäni hevonen on paremmalla mallilla kuin aikoihin, mutta kun tämä vinous on nyt kuitenkin ihan uusi ongelma, ja joo, ne takaset on tosiaan nyt paremmassa kunnossa, joo se ravaa takapäälläänkin kyllä nyt paremmin, mutta kun se on nyt jostain kuitenkin kipeä. Ja joo, hevonen on nyt niin lähellä, ettei se olisi hyvä, mutta kun se ei nyt kuitenkaan ole aivan priima. Ja joo, se juoksee kyllä näilläkin vaivoilla, mutta kun se ei oo hevosen täydellistä luonnetta kohtaan nyt ollenkaan oikein". Nyt tähän kirjoittaessani kuulostaa aivan siltä, kuin olisin ollut jotenkin vaikea asiakas tai jotain. :D Mutta kun tosiasia vain on se, että minä tunnen hevoseni miljoona kertaa paremmin kuin eläinlääkäri tunnin tutkimisen perusteella, joten kun aikani kertasin hevosen taustoja ja nykytilannetta, niin eläinlääkärikin lopulta alkoi miettiä hoitoja. ;) Salama sai muutamaan niveleen piikin ja suonensisäisesti Tildren-lääkityksen. Jotenkin klinikkakäynnin jälkeen on kuitenkin ollut sekavat tunnelmat. Tietenkin on loistava asia, ettei Salamasta löytynyt suurta vikaa, mutta jonkin pikkuvian siitä kyllä olisi mieluusti voinut diagnosoida. Hermostuttaa, että jos nykyiset hoidot eivät auta, niin mistä vinouden syytä sitten lähdetään etsimään...? Miksi hevonen, joka juoksentelee nykyään tarhassakin niin iloisen oloisena sitten menee raveissa juostessa kurveissa kieroksi? Miksi miksi miksi? Eläinlääkärin mukaan Salamalla saisi jo päästellä kilpaa ensi viikosta asti menemään, mutta kyllä tamma nyt saa hetken aikaa treenailla vain Aatun seurana kotioloissa lumisista metsämaisemista nauttien.

Aatu on ollut ahkara treenimies viimeisen kuukauden. Oripoika on juossut pitkää 13-18 kilometrin lenkkiä viidesti viikossa ja on hyvällä huumorilla työnteossa mukana. Pakkasta on ollut jo pitkään, mutta iskä on ollut Aatun kanssa armottoman säntillinen ja lenkit on kyllä tehty kelillä kuin kelillä. Mutta onhan tämä talvi jossakin määrin mielestäni ratkaiseva treenijakso ensi vuotta ajatellen. Joten on sitten kyllä treenattukin. Salama on ollut Aatua paljon helpommalla klinikkakäynnin ja ehkä vähän pakkastenkin takia... Minä kun päätin, että ei meidän yli 20 asteen pakkasessa tarvitse keuhkoja hajoittaa. Mutta kieltämättä jonkinlainen kriisi on nyt menossa, kun tamma on ollut viisi päivää ajamatta... ;)

Toivon mukaan huomenna pakkaslukemat olisivat hieman armollisemmat ja pääsisimme hevosten kanssa perinteiselle aattoaamun lenkille kulkusten kilkattaessa joulutunnelmasta nauttien. Joulupäivänä minä suuntaan töihin, mutta tapaninpäivänä saadaan toivottavasti taas jatkaa hevosharrastamista. Tallissa jaksoin tänään vähän viritellä joulun rekvisiittaakin ja siinä sivussa näpsittiin Nikon kanssa muutamia kuvia.

On aika toivottaa teille kaikille: Rauhallista ja tunnelmallista joulunaikaa sekä ikimuistoisen ihanaa uutta vuotta 2011.

toivottavat: Miia, Salama ja Aatu

Ravivuosi pakettiin

Vuotta 2010 on kalenterin mukaan vielä kolmisen viikkoa jäljellä, mutta meidän tallin ravivuosi laitettiin pakettiin jo viime lauantaina Oulussa. Ja olihan hieno lopettaa kausi Salaman kanssa V75-raveihin.

Minä olen manannnut koko kesän, ettei Oulussa ole ollenkaan meidän hevosille sopivia sarjoja, joten johonkin kuuleviin korviin nekin puheet olivat tieten menneet, kun loppuvuonna missään muualla ei enää ollutkaan sopivia sarjoja kuin Oulussa. ;) Lauantaina olikin kolmas kerta kolmen viikon sisällä, kun meiltä lähdettiin Ouluun raveihin. Mutta mikäs Äimänrautiolla on vieraillessa, kun puitteet on viimeisen päälle komeat, valjastuskatoksia niin paljon, että jokaiselle hevoselle riittää omansa ja ratahan nyt on ihan huippu. Salama matkasi vuoden viimeisiin raveihinsa kymmenen asteen pakkasessa ja pakkasasteiden päälle Oulu tapaa aina tarjota myös sellaisen vilpoisen tuulahduksenkin. ;) Odotuksia ei ollut minkäänlaisia ja toiveenakin vain päästä kaksi kierrosta ravilla rataa ympäri. Salkkarin lähtö oli sille aivan ylisarja eikä viikko sitten mennyt normaalissa sarjassakaan aivan putkeen. Jo lämmityksen jälkeen kuski vahvisti, että kovempaa ajaessa Salama menee edelleen oikealle vinoksi. Typerää. Toivoin, että Salamalla ajettaisiin vain nätti ja ehjä juoksu ja kuski teki juuri niinkuin toivottiinkin. Lähtöauton takaa Salama lähti kuin lähtikin ravia (sen Kaustisen pomppimisen jälkeen olen ollut vähän skeptinen tuon auton takaa lähtemisen suhteen) mutta suhteellisen hiljaa. Tai en minä tiedä, kuinka hiljaa se todellisuudessa lähti, kun kärki avasi ensimmäisen puolikkaan 26,0! Salama jäi juoksemaan toiselle radalla ilman vetoapua mutta kauas kärjestä. Kierroksen täyttyessä se sai selän eteensä ja siten jonkin aikaa vetoapua ennenkuin kärkinelikko karkasi omille teilleen. Salama oli sitkeä. Jälleen kerran. Se oli ihan liian vino, mutta niin se vain taas yritti kaikkensa ihan loppuun asti ja rutisti viidenneksi, joka oli ihan maksimisijoitus tuossa lähdössä! Minä olin niin niin tyytyväinen, sillä vaikka hevonen ei olekaan nyt lainkaan priima, se teki silti uuden autolähtöennätyksensä 33,8 ja saalisti vielä viimeiset rahatkin. Kuinka helppoa tämä olisikaan, jos hevonenkin vielä joskus saataisiin ihan täysin ja viimeisen päälle terveeksi!? ;)

Olin ilmoittanut Salaman vielä perjantaiksi Kaustiselle starttiin, mutta sieltä se jää nyt pois. Kuten jokaisessa tämän kauden starteissaaan, Salama yritti myös Oulussa parhaansa ja niin se olisi ihan takuuvarmasti tehnyt Kaustisellakin. Mutta tässä vaiheessa myös meidän täytyy olla reiluja hevosta kohtaan, joka kuitenkin palvelee ihmistä aina ihan viimeiseen asti. Tässä vaiheessa meidän tehtävä on puhaltaa peli poikki ja selvitellä vinouden syytä ensi viikolla klinikalla.

Ravivuosi 2010 on nyt siis kääritty pakettiin ja jossakin määrin kirjoihin ja kansiin tämä vuosi meidän tallin osalta tuleekin jäämään. Oli tämä niin niin hieno ravivuosi pienelle harrastelijatallille. Töitä on tehty paljon, mutta tässä vaiheessa vuotta voi ainakin sanoa, että kyllä kannatti. Keväällä en minä ainakaan olisi vielä uskonut, kuinka paljon Salaman kanssakin päästäisiin vielä tänä vuonna kilpailemaan saatikka millaisen 3-vuotiskauden Aatu tekisi. Monta niin hienoa muistoa jää tästä kaudesta ja päällimmäisenä varmasti päivämäärä 8.8.2010 jää ikuisesti mieleemme Aatun kanuunakoelähtöesityksen ja Salaman ensimmäisen voiton myötä. Kaiken kruununa nämä koettiin vielä kotiradalla Kaustisella.

Salaman 5-vuotiskausi käsitti 13 starttia, josta se voitti kaksi kertaa. Parhaiten Salaman sitkeyttä kuvaa mielestäni kuitenkin se, että kauden kolmestatoista startista tamma sijoittui peräti yhdeksän kertaa viiden parhaan joukkoon. Salaman nopeus ei tässä vaiheessa riitä parhaille, mutta rehellisen juoksupäänsä ansiosta se yrittää kyllä aina loppuun asti. Etenkin nyt kun kurkkutuen löytämisen myötä myös varusteet antavat siihen mahdollisuuden. Kauden aikana ennätykset lyötiin monta kertaa uusiksi ja nyt vuoden lopussa parhaat ajat ovat 33,8a ja 32,2. Salama on ollut loppuvuoden aikana niin positiivinen yllätys, että vaikka sen päätehtävät ovatkin olla minun lellikki, terapiaratsu ja paras mahdollinen harrastuskaveri, on se mielestäni tämän vuoden juoksujen perusteella vielä ihan oikea ravihevonenkin!

Tästä vuodesta täytyy osata olla onnellinen, kun seuraavaa vuotta kohti lähdetään nöyrin mielin hiljalleen talsimaan. Tuona historiallisena elokuun kahdeksantena päivänä Salaman kärryjen aisalla voittajaesittelyssä happea haukkoessani, kuski kuitenkin sanoi minulle, että "tämä on vasta alkua". Ja tottakai minäkin toivon niin...

Leppoisaa Joulun Odotusta ihan jokaiselle blogiani lukevalle.

Salama starttiputkessa

Se on sitten joulukuu. Mihin tämä aika oikein katoaa? Miksi vuodet tuntuvat nykyään niin kamalan lyhyiltä? Onko joulun sitä paitsi jokin pakko tulla vuosi vuodelta aina vain aikaisemmin ja aikaisemmin? Kulunut vuosi on ollut hieno kokemus ja kulunut aivan siivillä. Varsinkin koko syksy hurahti ohi niin vauhdikkaasti, ettei oikein mitään ehtinyt koko syksyltä rekisteröimäänkään. Joulukuu jossakin määrin kyllä aina pysäyttää miettimään, kuinka vauhdilla tämäkin vuosi on taas eletty. Mutta niinhän se on, että aika kuluu siivillä, kun on mukavaa tekemistä. Ja sitähän hevosrintamalla on syksyn/alkutalven aikana riittänyt ihanan paljon, kun hevosten kanssa on saatu kiertää raveja. Toki töissäkin pitää välillä käydä tienaamassa, mutta toisaalta mukavaa "vaihtelua" sekin on. Töissä kuitenkin töitä tehdään ihmisten ja vapaa-ajalla hevosten kanssa.

Aatu vietti kahden viikon sapattivapaansa matolääkkeitä syöden ja tarhassa kuusenrankojen kanssa painien. Nyt Aatu on kuitenkin jälleen siirtynyt työelämään ja aloittanut uudella innolla (sitä ainakin tuntui piisaavan...) treenikauden. Lumitilanne on tänä vuonna aivan toisenlainen kuin vuosi sitten ja nyt on päästy hyvin liikuttamaan hevosia jo pitkän aikaa. Tokihan lunta saisi vielä sataa paljon paljon lisääkin, jotta keväämmällä päästäisiin Aatun kanssa hankitreenejäkin harrastamaan. Aatu treenailee siis nyt vain kotosalla metsäteitä kierrellen, mutta Salama puolestaan on joutunut kiertämään raveissa eikä starttiputkelle vielä hetkeen näy loppua - siis jos hevosen terveystilanne ei starttaamista estä. Startteja on kuitenkin näillä näkymin tiedossa huomenna Oulussa ja ensi perjantaina Kaustisella.

Viime lauantain Oulun startista ei paljolti kerrottavaa jäänyt. Kylmä ainakin oli ja melkoista himoharrastamistahan koko raviurheilu tuollaisina -15 pakkasasteilla ja viimalla varustettuna on. No, tuskin Salama ainakaan matkan aikana jäätyi, sillä sellaiset loimikerrokset oli päällä mennen tullen. Juokseminen ei kuitenkaan Salamaa järin kiinnostanut. Kierroksen ajan kylläkin näytti menevän ihan hyvinkin Salaman taivaltaessa toisessa parissa ulkona ja johtavan rinnalla. Mutta kierros olikin tällä erää tarpeeksi, sillä sitten Salkkari pomppasi laukalle ja se siitä sitten. Mihinkäs sieltä parijonosta hevosta kääntelee, kun molemmin puolin on kilpakumppaneita. Joten pitkäksi laukaksi meni ja hylkytuomio tuli. Hevonen oli kuulemma jälleen roikkunut aivan liikaa oikealla ohjalla, mikä ei ollut todellakaan oikein mieltä ylentävä uutinen. Varsinainen laukan syy tietenkin jää ikuiseksi mysteeriksi, sillä mistäpä sen tietää, johtuiko laukka vinoudesta (no tietenkin mitä luultavimmin) vai jostakin muusta ongelmasta vaiko vain hevosen älynväläyksestä. Oli miten oli, sen pituinen oli se starttiselostus. Ei liion jaksa murehtia tuota starttia, kun lisääkin pitäisi päästä ajamaan.

Huomenna yritetään uudestaan Oulussa päästä kaksi kerrosta ravilla läpi, tällä kertaa tosin vieläpä lähtöauton takaa... Ehjä juoksu onkin huomiselle ainut tavoite, sillä Salama kilpailee aivan ylisarjassa eikä meillä ole minkäänlaisia menestymismahdollisuuksia. Huominen startti ei missään määrin edes kuulunut meidän suunnitelmiin, mutta kun Oulun raviradalta soitettiin ja pyydettiin mukaan, niin pienen vekslaamisen jälkeen minäkin lopulta annoin periksi... Ja syy on suurelta osin se, että minä pääsen fiilistelemään sitä ihmettä, että meidän tallista juoksee hevonen V75-raveissa. Sillä taas ei ole mitään merkitystä, ettei Salaman lähtö tietenkään mikään V75-sarja ole tai sillä, ettei Salkkari mitenkään pysty huomenna minkään vertaa pärjäämään. Ihan sama, sillä on vain yksinkertaisesti hienoa päästä oman hevosen kanssa lauantaina päivällä raveihin - ihan kuin huippuhevosten kanssa konsanaan. :) Iskä kyllä viisaana sanoi, että onhan meidän hevoset juosseet ennenkin lauantaina päivällä - harjoitusraveissa, eikä se sen ihmellisemmältä tuntunut. Pöh, seiskavitoset on kuitenkin aivan eri asia ja ennen kaikkea se tunne - sillä eihän tässä touhussa järjen kanssa mitään tekemistä olekaan.

Jos huomisesta selvitään ehjin nahoin kotiin eikä Salama olisi ihan mätähuono, niin seuraava etappi olisi tamman kanssa Kaustisen lounasraveissa perjantaina. Siellä olisi pitkästä aikaa ainakin paperilla ihan sopivan näköinen lähtö kasassa ja Salamalla vieläpä auton takaa numero yksi. Mutta ihan eri asia on, päästäänkö edes koskaan sinne asti, sillä onhan tässä huomisen startin lisäksi vielä monta mutkaa oiottavana...

Tallin hiirenmetsästyksen tulos on edelleen kaksi vainajaa, joten luojan kiitos niitä pitkähäntiä ei ole hetkeen näkynyt mua säikyttelemässä. Lopuksi täytynee blogissakin pitää hiljainen hetki naapurin Erkin poismenolle. Sanoinkin, että Erkki taisi olla meidän hevosten ykkösfani, sillä viikottain hän kävi kyselemässä tallilla hevosten kuulumiset, miten on viime aikoina treenattu ja mihin on suunniteltu seuraavia startteja. Erkki odotti tallin ensimmäistä voittoa varmaan melkein yhtä kovasti kuin mekin, ja kun Salama sellaisen vihdoin kesällä saalisti, oli onnittelukukkakimppu heti ilmestynyt tallin pöydälle. Onneksi ne voitonkehvit ehdittiin Erkin kanssakin juomaan, sillä elämän loppumista ei vain kenenkään kohdalla voi koskaan ennalta ennustaa. Täytyy vain olla kiitollinen jokaisesta päivästä.

Hiirenmetsästystä...

Viime viikkoina on työmaalla saanut viettää melko paljon aikaa, joten kylläpä tuntui niin niin ihanalta viettää tänään vapaapäivää ja käydä Salaman kanssa metsätiellä ajelemassa. Pakkasta on nyt kuin talvella konsanaan ja tänään viima teki pakkasesta vieläkin purevamman, mutta kyllähän sitä tarkenee kärryilläkin istuskella, kun vain vetää tarpeeksi vaatetta päälle. Walhstenin talvipuku on kyllä ihan paras! Ja vielä kun hevonenkin oli ihan valtavan virtavalla tuulella, niin johan kärryilläkin alkoi kuskia lämmittää moinen höyryäminen. :)

Salama on hiittaillut nyt muutamaan otteeseen Kaustisella ja muutoin ollaan lenkkeilty kotosalla lumisissa maisemissa. Tamma tuntuu hyvältä, mutta niinhän sen pitääkin tuntua, jos meinaa kilpaa pystyä välillä päästelemään. Lopullinen käsitys Salaman tämän hetken kunnosta saataneen varmaankin lauantai-iltana, kun tamma starttaa Oulun pakkasraveissa. Välillä näytti jo säätiedotusten mukaan, että ravit varmaankin menevät pakkasen takia peruutukseenkin, mutta nyt lauantai-illalle Ouluun luvatut pakkasasteet näyttävät jo huomattavasti armollisimmilta. Itselläni on vain jonkinnäköinen kriisi koko ravien suhteen, sillä lauantaina tulee olemaan ensimmäinen (ja toivottavasti samalla viimeinen) kerta, kun Salama lähtee raveihin iskän kanssa ja minä puolestani vietän koko päivän töissä. Voi olla jokseenkin hermostunut hoitaja töissä lauantai-iltana kellon lähestyessä puolta seitsemää... Eihän sitä edes voi olla varma, saako iskä Arin kanssa koko hevosta edes aisoihin? Muistavatko herrat virittää Salaman suitsiin myös kurkkutuen? Onko takajaloissa varmasti putsit? Ja miten onnennauhan letitys saadaan järjestymään? Ja mitkä kaikki asiat voikin mennä vielä vikaan...?? ;)

Aatu puolestaan viettää parin viikon "kunnon alasajo"- taukoa ja möllistelee päivänsä vain tarhassa ennenkuin "kunnonkohotuskuuri" uskalletaan todenteolla aloittaa. Herran veriarvoja on tässä välissä ehditty hyvin tarkistelemaan, koska en ole oikein koko talven aikana ollut tyytyväinen Aatun karvaan. Siihen nähden, että kyseessä on 3-vuotias ori, joka asuu lämpimässä tallissa ja on aina loimi päällä ulkona, saa kaikki mahdolliset vitamiinit, syö hyvää heinää ja hoidetaan kaikin puolin mahdollisimman hyvin, sillä on meikäläisen mielestä ollut aivan liian pitkä karva ja mahakin vähän väliä liian löysällä. Jokseenkin surkuhupaisaa on, että verikokeiden perusteella heräsi epäily, että Aatulla on säännöllisesti kolmen kuukauden välein suoritetusta matolääkityksestä huolimatta matoja. Asia varmistui vielä sontanäytteestä. Suurensuuri helpotus oli, että kyse on vain noin helpostihoidettavasta ongelmasta, mutta melkoinen yllätys se silti oli, sillä niin tunnontarkasti ollaan pyritty matohäädöt aina antamaan, nytkin viimeksi vain muutama viikko sitten!!! Nyt sitten madotetaan parin viikon välein jonkin aikaa ja tästä edespäinkin tihennän matolääkitysvälin varmasti kahteen kuukauteen. Aina sitä vain oppii jotain uutta, eikä hevosta näköjään voi kuitenkaan ikinä liian hyvin hoitaa... Muutoin verikoevastaukset olivat lähestulkoon priimat, joten talven treenailut pystytään tämän jälkeen aloittamaan hyvillä mielin.

Mutta se kaikkein järkyttävin asia tallirintamalla on ollut se otus, joka vilahti kertaalleen hevosten iltaruokia tehdessäni ruokasäkkien välissä ja sai meikäläisen ihan hermoromahduksen partaalle. Meidän tallissammeko asuu nyt sitten hiirikin??? Leevi-pyyntikissastakaan ei paljolti apua ollut, kun eihän se tollo tajunnut, että tallissakin voi asua hiiriä ja järkyttyi näkemästään varmasti yhtä paljon kuin minäkin - ja hiiri pääsi karkuun. Noh, voitte vain kuvitella millainen huuto seurasi sitten sitä tapahtumaa, kun eräänä päivänä menin kaneja ruokkimaan ja nostin kanien ruokaämpärin kantta (joka ei ehkä ollut ihan kohdillaan kiinnikään...) ja siellä se HIIRI oli - syömässä posket lommoillaan kanien ruokia! Voi tsiisus, enpä muista milloin olisin yhtä pahanpäiväisesti säikähtäny! Ja joo joo, ei oo todellakaan suuresta elukasta kyse, mutta jotenkin mua ällöttää niin niin kovasti moiset otukset. Ja tämä hiirifobia taas on Titan tartuttama tauti, sillä enhän minäkään joskus pienempänä ja urhoollisempana nyt mitään tallihiiriä pelännyt! Tallissa on nyt siis harrastettu totaalista hiirenmetsästystä ja loukkuihin on jäänyt jo kaksi hiirtä! KAKSI - ja siinä yhdessäkin näkemässäni oli tasan yksi liikaa, niin sitten niitä roikaleita onkin ollut ainakin kaksi. Enempäähän niitä ei enää voi olla, eihän?

Totosijojen tahtiin

Kylläpä tämä syksy/alkutalvi on ollut pienelle kahden hevosen harrastelijatallille hienoa aikaa. Sama kumman hevosen kuskaa raveihin, niin kotiin on saatu palata totosijojen kanssa. Kovin häilyväistä herkkua tämä hevosihmisten onni vain tahtoo olla, joten sitäkin suuremmalla syyllä näistä hetkistä täytyy nauttia. Eilen starttivuorossa oli Aatu, jonka upea 3-vuotiskausi viimeisteltiin Oulun Nuorten Sarjan kolmossijalla.

Kylläpäs meillä oli täysin eri hevonen käytökseltään mukana Oulussa kuin viimeksi Kuopiossa. Siinä missä Kuopiossa herra Aatulla oli vähän liian hauskaa ja jännää, niin nyt hevonen oli kuin itse rauhallisuus, aivan kuin se olisi ikänsä jo raveja kiertänyt. Valjastuskatoksessa seisoskeli niin rauhallinen ori, että meitä alkoi jo tietenkin vähän epäilyttämään, onko Aatu ihan sairas vaiko kamalan viisas... No, sairas se ei ainakaan ollut, sillä niin hyvän startin Aatu teki. Se lähti 20 metrin takamatkalta hyvin ja sai muun porukan heti kättelyssä kiinni. Sen jälkeen Aatu kylläkin jäi jokseenkin kauas kärjestä ravaillessaan tyynen rauhallisesti keskijoukoissa parijonossa. Ensimmäisellä takasuoralla Aatu nousi jo viidenneksi, mutta oli kärjestä silti yli 40 metriä perässä. Kierroksen täyttyessä käsky kävi kolmannelle radalle kiertoon ja viimeisellä takasuoralla hevonen suorastaan lensi kärkiparin kiinni. Loistotahti tyssäsi hieman viimeisen kurvin haparointiin eikä ohituksiin enää ollut rahkeita. Tuloksena arvokas kolmossija kelpo kolmevuotisajalla 39,1. Kuten olen epäillytkin, hokkikengillä matalaliikkeinen Aatu ei kylläkään saa aivan parasta pykäläänsä päälle ja meno oli nyt koko ajan varsin haparoivaa, eikä sitä kärsi päästä menoilleen ollenkaan siten kuin kesätennareilla. Viimeisen takasuoran kiito antoi kuitenkin toiveita myös siitä, että vanhemmiten voiman ja rutiinin myötä ehkä piikkareillakin voi vielä joskus päästä lujaa. Meidän mielestämme Aatu teki kuitenkin hienon startin ja edelleen menemisen helppous on jotenkin mykistävää. Sinällään harmitti, kun kaikki muut tuntuivat odottavan Aatulta vain voittoa ja olihan se pelattukin ihan pohjiin 1,6 kertoimellaan. Ja meidän tavoitteet kun ovat kuitenkin jossain tulevaisuudessa eikä Aatun elämän toisessa startissa. Ja kuten kuskikin sanoi, hevosta pyritään kaikin tavoin nyt vain rakentamaan tällä kaudella kohti suurempia saappaita ja kovempia koitoksia. Rakennustyö jatkuu, mutta ainakin ravihevosen "kivijalka" alkaa olla nyt hyvällä mallilla.

Oulun Nuorten Sarjan voitto meni kuin menikin kuitenkin A.T. Ekolaiselle varsalle Ekoliinan ollessa paras 3-vuotias. Upeaa jälkeä ravikuninkaan ensimmäiseltä ikäluokalta - tämän siitosavauksen perusteella ensi vuodesta voinee odottaa paljon.

Meillä ei enää koskaan tule olemaan yhtä lahjakasta 3-vuotiasta kuin Aatu. Mielestäni on ollut hyvä, jos suomenhevosen amatöörivalmennuksella saa 4-vuotiskautenaan radalle, mutta Aatu on ollut valtavan hyvä ja yllättävänkin valmis jo 3-vuotiaana kilpailemaan. Sen menemisen helppous ja juoksemisen vaivattomuus ihastuttavat taustajoukkoja kerta toisensa jälkeen. Uskotaan ja toivotaan, että kun kaikki asiat tehdään jatkossakin oriin eteen niin hyvin kuin osataan, niin tulevina vuosina Aatu vielä näyttää, miksi se meidän mielestämme on harvinaislaatuinen kultakimpale. Tokihan se lahjojaan on paljastanut jo tänä vuonna sillä 3-vuotiskauden ennätystä 35,8 ja starttisaldoa 2st 0-1-1 kehtaa esitellä paremmissakin piireissä. Tällä hetkellä ollaan todella todella tyytyväisiä ja käännetään katseet hyvillä mielin ensi vuoteen.
Ravimaailmassa meikäläiset ovat varsin tavallisia tallaajia ja siten tuntuu, ettei tätä enempää voi edes toivoa. Mutta. On meillä silti unelmia ensi kaudelle ja pitkälle tulevaisuuteen asti. Mutta jo tämä kausi Aatun kanssa vetää vähän hiljaiseksi. Tarvitseekokaan minun sanoa enempää - antaa oriin juosta...

Talvi!!!

Hahaa, nyt se sitten on ainakin hetkeksi saapunut jälleen: Talvi, lumi ja pikkupakkanen. Muutamana viime päivänä on satanut lunta, josta toivottavasti saisi tällä erää nauttia koko talven ajan. Treenitiet paranevat lumen myötä pikkuhiljaa ja kohta päästään taas päästelemään tukka putkella pitkin metsäteitä lumen pöllytessä perässä. :) On se vain mukava, kun on vaihtelevat vuodenajat. :)

Aatu kävi eilen varmaankin viimeistä kertaa tälle vuodelle Kaustisella hiitillä. Tästä eteenpäin toivottavasti pystytään ajamaan kotonakin koko talvi säännöllisesti pitkää lenkkiä ja keväällä katsotaan sitten uudestaan, millä mallilla meidän 4-vuotias herra siinä vaiheessa on. Ennen talvitreenejä Aatu käy kuitenkin vielä kerran ihan oikeissa raveissakin, sillä oriin ohjelmassa on ensi sunnuntaina Oulussa 3-vuotiaiden Nuorten Sarja. Alun pitäenkin oli tarkoitus, että Aatulla ajetaan pari starttia tänä vuonna kilpaa ja sunnuntaina on sitten vuorossa se toinen ja tämän vuoden viimeinen startti. Ouluun oli ilmoittautunut kunnioitettavat 12 varsaa! Hieno määrä niiden kaikkien liian vähäisen osallistujamäärän takia peruihin menneiden varsalähtöjen jälkeen. Aatu starttaa Oulussa ainoana hevosena 20 metrin takamatkalta ja siten luonnollisesti numerolla 12. Paljon paljon kysymysmerkkejä on kuitenkin ilmassa, sillä sitähän ei taas tiedä, mitä nuori herra Aatu meinaa ratavaloista ja niiden aiheuttamista varjoista, miten balanssi raskaammilla hokkikengillä pelittää kovemmassa vauhdissa ja ennen kaikkea mitä kaikkia turhuuksia Aatu matkan aikana näkee ja keksii pelätä - ja laukkailla. Vauhti riittää pitkälle, mutta onhan tuo vielä niin varsa ainakin pääkopaltaan, että sen ajatuksenjuoksusta ei ainakaan meikäläinen koskaan pääse perille... Mutta mukaan mennään sitä arvokasta kokemusta hakemaan. :)
Hienoa Aatunkin kanssa on kuitenkin raveihin lähteä, sillä varsin paljon töitä sen kanssa on näiden kolmen yhteisen vuoden aikana ehtinyt tekemään. Ja nyt meillä on varsa siinä mallissa, että sen kanssa kehtaa Nuorten Sarjaan lähteä. :)

Pakko tähän väliin mainostaa myös, että A.T. Ekolla on Oulun Nuorten sarjassa peräti kolmen varsan edustus! Hieno aloitus siitoksessa tältä tämän vuoden ravikuninkaalta, sillä Ekon vanhimmat varsat ovat nyt juuri kolmivuotiaita ja tulleet käsittääkseni aika hyvällä saldolla opetus- ja koelähtöihin. Toivotaan että nämä startissa olevat lapsukaiset myös juoksisivat sunnuntaina siihen malliin, että isä saisi isänpäivän kunniaksi olla syystäkin ylpeä...

Salama taasen on saanut hiukan vetää henkeä ja pitää helpompaa treenijaksoa tuon kahden päivän starttirupeaman jälkeen. Oikein soppeleita sarjoja ei ole nyt lähiseuduilla tarjolla, joten antaa nyt tamman vähän hengähtää ja jatketaan kilvanajoa toivottavasti loppukuusta. Mukava on kuitenkin Salaman riekkumista katsoa, sillä nyt tarhassa revittelee iltaisin aina niin terveen ja tyytyväisen oloinen tamma, että itsekin tulee aina väkisin hyvälle mielelle Salaman rallia seuratessa. Ja toki me ollaan lenkilläkin käyty, mutta vain hiljaisella matkavauhdilla. Tänäänkin iltpäivällä suunnataan taas lumiseen metsään talsimaan.

Jättipottiviikonloppu

Valtava työmäärä, lukuisia kärryillä istuttuja tunteja, satoja treenikilometrejä, jalkojen hoitoa ja jatkuvaa syynäystä, monia hiittejä, vino pino eläinlääkärilaskuja. Unelmia, haaveita, uskoa ja toiveita. Pettymyksiä, antautumisia, sisuuntumisia, näyttämisen halua. Miettimistä, pohtimista, kokeilemista, saavuttamista. Niistä on ravihevosen valmennus tehty. Vuosiin mahtuu niin monenlaista tunnetta, kokemusta, elettyä hetkeä. Joskus menee paremmin, useimmiten kuitenkin huonommin. Nyt meni hyvin, oikein hyvin. Tavallisen tytön tavallinen hevonen teki viikonloppuna jokseenkin epätavallisen teon. Salama starttasi viime viikonloppuna kahdesti ja molemmilla kerroilla kotiin saatiin tulla totosijan kanssa. Uskomaton Salama. Epätodellinen jättipottiviikonloppu.

Viikonlopun raviputki alkoi Ylivieskasta. Lauantai-iltana satoi, tuuli ja paleli. Oli pimeää, märkää ja niin niin kylmä. Moni muu vietti lauantai-iltaa saunaten tai bailaten, minä taasen vedin kerroksittain vaatteita niskaan, haalareita päälle ja valjastin hevosta Ylivieskassa starttia varten. Enkä olisi vaihtanut paikkaa kenenkään kanssa. En kenenkään. Oman hevosen kanssa raveihin pääseminen on aina juhlaa. Juhlaohjelmassa oli Ylivieskassa lähtö yksi ja numero yhdeksän. Salama lämmitteli poikkeuksellisen pörhäkkään ja hyvänoloisena ja jo lämmityksen jälkeen heräsi haave, ettei oltu ihan turhan takia liikenteessä. Salaman elämän kolmannen autolähdön koittaessa olin hyvin tyytyväinen takarivin lähtöpaikasta. Sieltä Salama lähtikin nyt ravilla matkaan, mutta jokseenkin hiljaa. Tamma taivalsi ensimmäisen kierroksen monen kymmenen metrin päässä kärkihevosista aivan pääjoukon hännillä ja tilanne näytti kyllä jo täysin toivottomalta. Viimeisen kierroksen koittassa hevonen lähti kuin lähtikin kuitenkin kiriin ja jyskytti ulkoratoja pitkin eteenpäin. Lähtö oli sekavia tapahtumia täynnä, kun kilpakumppanit laukkailivat, kolaroivat ja hakivat paikkojaan. Salama kiersi ja kiersi, ainakin neljättä rataa pitkin, kiersi ja taisteli. Minä jännitin aidan vieressä aivan hermorauniona hokien sitä mukaa kun Salama onnistui ohittamaan hevosen toisensa jälkeen; rahoilla, älä laukkaa, korotetuilla rahoilla, älä vain laukkaa, totossa, älä enää laukkaa, toisena, purista, jaksa, ensimmäisenä ja maalissa. Voitto. Ykkössija äärimmäisen rehellisen kirin seurauksena. Minun tavallinen tammani on maailman rehellisin hevonen. Maailman sitkein. Maailman paras. Melkoinen tunnelataus on mukana aina Salaman lähtöä katsoessa, mutta kyllä voitto on jotain käsittämätöntä. Ja myös hevosen juoksu oli jotain uskomatonta.

Seuraavana päivänä, talviaikaan siirtyneenä, illan suussa Salaman kanssa lähdettiin taas liikenteeseen. Suuntana Kaustinen, iltaravit, viimeinen lähtö ja voltista numero viisi. Jo lämmityksessä Salama näytti edellispäivää huonommalta ja valtavan vinolta. Jos jotakin oli vielä eilispäivän onnistumisen jälkeen uskallettu vielä odottaa, laskivat odotukset lämmityksen jälkeen kuitenkin kuin lehmänhäntä. Hevonen ei varmastikaan ollut palautunut eilispäivän juoksusta ja jotain hämminkiä oli nyt taas jossain. Mutta Salama osoitti olevansa kilpahevonen ja jälleen kerran se tsemppasi niin urhoollisesti. Lähdössä se pyörähti vaikealta vitosradaltakin ihan paikallaan ja lähti lujaa päästen melkein, muttei ihan, keulaan. Johtavan takaa löytyi kuitenkin juoksupaikka ja siellä Salama piileskeli ensimmäisen kierroksen ajan jonka jälkeen käsky kävi kuolemanpaikalle. Ja hevonen oli niin vino, että luulin, ettei sillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia ravata kurveja. Mutta niin se vain ravasi. Minä en tosin sitäkään nähnyt, kun olin piilossa lanatraktorin takana ja sanoin ratamestarille, että kertoisi sitten kun viimeinen kurvi on mennyt, niin loppusuoran uskallan ehkä katsoa omin silmin... ;) Lievästi kamalaa ja niin kamalan ihanaa.... Tamma taisteli sitkeästi eikä antanut tuumaakaan periksi. Kolmantena maaliin aivan kärkiporukassa äärettömän sitkeän juoksun jälkeen.

Näiden hetkien takia se kaikki työ tehdään, kaikki aika käytetään ja kaikki raha kulutetaan. Juuri näiden onnistuminen tunteiden takia. Näihin joutuu mielessään (ja videokirjastossa) palamaan vielä niin monen monta kertaa etenkin silloin, kun kaikki taas menee huonosti, mikään ei onnistu, hevoset eivät kulje ja elämä tökkii. Tällaisen jättipotiiviikonlopun kokeneena saa ennen kaikkea itse uskoa taas siihen, että jotain on Salaman kohdalla todellakin tehty oikein. Terveystilanne käytiin kuitenkin katsastamassa klinikalla, sillä Kaustisen startin vinous nosti monia kysymysmerkkejä ilmaan. Nyt on kuitenkin suu ja jalat taas syynätty ja hoidettu kuntoon ja toivotaan, että suoruus löytyy sitä kautta takaisin, sillä viikonloppu osoitti, että tamman pää on kyllä kultaa ja kuntokin tällä hetkellä rautaa. Tosiasiassa Salaman pärjäämistä helpottaa huomattavasti nämä syksykelit, kun ei tarvitse mennä enää niin miljoonaa, vaan tasaisuudella ja vahvuudella riittää jo pitkälle.

Hevoset kengitettiin vihdoin hokkikenkään maanantaina. Marraskuun kunniaksi sataa nyt sitten vettä ja kahlataan ravassa. Aatu onnistui piikkareillaan heti polkemaan etusensa auki joten voinee olla, että se oli lopullinen niitti sille, ettei oriin kanssa enää kolmevuotiaana starttiin tulla. Onneksi nelivuotiskauteen ei ole enää kuin kaksi kuukautta. ;) Edes marraskuun pimeys ei voi nyt olla masentamatta maailman onnellisinta hevosenomistajaa.

Talven kynnyksellä

Talven tuloa ei voi estää. Ei onneksi. Lumi on tehnyt tullakseen jo kolme yritystä, mutta vielä ei talvi ole saapunut jäädäkseen. Ankean syyspimeyden jälkeen lumi on tuntunut valtavan mukavalta valoilmiöltä, sillä huomattavasti valoisamman luonnon lumi ainakin saa aikaan. Kunpa tulisi paljon lunta ja oikein hyvät treenimahdollisuudet ensi talveksi. Kelit ovat siis olleet vaihtelevasti piristäviä pikkupakkasia ja ei niin piristävää rapakkorallia. Hevosten kanssa on arvottu viimeiset kaksi viikkoa, pitääkö jo kengittäää hokkikenkään, eikö vielä tarvitse, pärjääkö kesäkengillä ja minne asti pärjää. Toivottavasti nyt sentään ensi viikkoon vielä pärjäisi. Eiköhän sitten ole aika taas siirtyä talvimallin monoihin ja sitä kautta hokkien raapimisjälkien hoitamiseen.

Pimeä ja ankea lokakuu on pian lopussa ja tämäkin kuukausi on mennyt kyllä ihan tavallisten arkiaskareiden parissa. Viikon tosiaan olin kyllä hevosenhoitolomallakin ja siinähän tuo viikko vierähti talon ja tallin väliä kävellessä; hevosten ruokintaa, tarhausta, ajamista, hoitamista, tallin siivoamista ja muuta tavallista. Hevoset ovat loimittamisesta huolimatta karvamallia kamala. Onkohan tämäkin nyt sitten valmistautumista siihen vuosituhannen kylmimpään talveen?! Tiedä häntä, mutta elän toivossa etteivät hevoset nyt enää pörrökarhumaisimmaksi muuttuisi. Tosin Aatun aikataulullahan se aloittaa karvanvaihdon taas sitten tammikuussa, joten ehkä minä nyt sinne asti vielä kituutan karvaamatta koko kopukoita. ;)

Ravirintamalla tapahtunee seuraavan kerran viikonloppuna, kun Salamalla on edessään melkoiset "kuningatarkilpailuharjoitukset", sillä tamma starttaa lauantai-iltana Ylivieskassa ja sunnuntai-iltana Kaustisella. Syksyn ravikilpailutarjonnassa ei paljoa hurraamista ole. Koko lokakuun aikana ei ole lähiseudulla ollut lainkaan raveja (tai ainakaan Salamalle sarjaa) joten on jokseenkin surkuhupaisaa, että nyt sitten ajetaan peräkkäisinä päivinä ravit Kaustisella, Ylivieskassa ja Oulussa. Ja sarjatarjonnassakin olisi nyt ollut Salamalle joka paikassa sarja. Joten kokeillaan nyt, miten kahtena peräkkäisenä päivänä starttaaminen onnistuu. Teoriassa olisi tietenkin hyvä mahdollisuus pärjätä vaikka kumpanakin päivänä, mutta käytännössä vielä suurempi mahdollisuus on olla pärjäämättä. Toivotaan ehjiä, laukattomia juoksuja, vähän tuurintynkää, kuivia kelejä ja mitähän vielä... No edes himpun verran menestystä. Sunnuntai-iltana tiedetään, mitä saatiin ja kuinka paljon jäi saamatta.

Paksun Aatun elämään ei edelleenkään kuulu ihmeitä. Ori treenailee entiseen malliin. Haaveissa olisi vielä marraskuun aikana päästä Aatun kanssa kertaalleen starttiin ja sen jälkeen sitten ruveta kertyttämään treenikilometrejä nelivuotiskautta varten. Monta kolmevuotislähtöä on syksyn aikana mennyt hevospulan vuoksi peruutukseen, sillä jakaahan tuo varsoilla starttaaminen aina mielipiteitä. Kokemusta ja kilpailurutiinia ei kuitenkaan pysty saamaan mitenkään muuten kuin starttaamalla. Niin niistä varsoista kasvaa hiljalleen ravihevosia.

Käytiinpä kerran Killerillä...

Taivaalta tulee sunnuntain kunniaksi jotain veden ja rännän sekoitusta ankaralla tuulella höystettynä. Ensi viikoksi on lupailtu jo luntakin, jonka kyllä voi täysin uskoa, sen verran jäätävältä keli tuntuu nytkin ulkona. Talvi ja lumi olisivat kyllä erittäin tervetulleita, joskaan turha kai niitä on vielä pysyväksi ilmiöksi tälle syksylle odottaa. Salaman kanssa pitäisi lähteä tuonne tuiskuun ja tuiverrukseen pian lenkkeilemään, mutta kirjoitetaan sitä ennen nyt muutama sana meidän kuulumisia.

Monen hyvin menneen ravireissun jälkeen raviurhelu tuntui taas vaihteeksi niin typerältä lajilta, kun myöhään perjantai-iltana palailtiin Salaman kanssa Jyväskylän raveista kotiin. Turha reissu oli, mutta onneksi ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen sellainen. Vähän tai oikeastaan aika paljonkin huonoon saumaan tuli kuitenkin nyt tämä epäonnistuminen, sillä Killerillä tarjolla olisi ollut tammasarjasta vähän isompaakin rahaa ja toisekseen hevoseen oli kerrankin melko kova luotto sekä omistajalla että kaiketi myös ohjastajalla. Salama on ollut pariin viimeiseen hiittiin ihan asiallinen ja jossakin määrin kyllä odotin sen vähän Killerin tammasarjassakin riittävän. Pitkään ja hartaasti ajetussa lämmityksessä Salama ei kyllä näyttänyt yhtään miltään - joskaan ei se koskaan näytäkään. Sen sijaan kilpakumppaneiden lämmityksiä seuratessa tuntuu joka kerta, että kaikki kulkevat niin hienosti, että eihän me pystytä kenellekään pärjäämään. Tarvitsisin jostain varmaan sellaiset ruusunpunaiset lasit, joiden läpi katsella myös oman hevosen menoa radalla...
Startissa Salama lähti ehkä hieman hapuillen matkaan ja koko ensimmäisen kierroksen ajan tamma taivalsi jossain kahdeksannen sijan paikkeilla ja omistaja oli hermostua aivan totaalisesti aidan varressa, että aikookohan Salkkari ollenkaan ruveta tämän päivän aikana juoksemaan. No, alkoihan se ja toisen kierroksen koittaessa Salama etenikin hienosti kärkijoukkoihin. Viimeisessä kaarteessa Salama sai käskyn kolmannelle/neljännelle radalla ja tammahan ampaisi kiriin -väärällä askellajilla... Voin kertoa, että on sitten jokseenkin turhauttava paikka laukata viimeisessä kurvissa melkein kärjen rinnalta, mutta minkäs hevosten ajatusmaailmalla mahtaa. Salaman mielestä se varmastikin oli ollut loistava idea... Jälkipeliä pelaten meidän mielestämme Salama olisi ollut lähdössä ilman laukkaa kolmas. Mutta tosiasiassa oltiin kymmenensiä ja tultiin vanhojen rahojen ja lievän pettymyksen kanssa kotiin. Positiivista oli kuitenkin, että hevosessa ei suurempaa vikaa ollut (siis niiden "kroonisten" vaivojen lisäksi...) ja kyllä Salama nytkin todisti, että kaiken natsatessa se pystyy taistelemaan myös tammasarjojen punaisesta loimesta. Sellaista on metsästetty kertaalleen viime vuonna ja nyt sitten Killerillä ja metsään on menty molemmilla kerroilla. Mutta onneksi meillä on vielä ensi vuosi aikaa jatkaa metsastystä, ehkä se kolmas kerta sitten toden sanoo. Näistä kerroista ei kuitenkaan voi muuta kuin parantaa.

Mutta täytyy sanoa, että kyllä oli hieno paikka hevosen kanssa käydä tuo Killerin ravirata! Hevosen kanssa reissatessa sitä osaa arvostaa sellaisia pikkujuttuja kuin, että pesupaikkoja on jokaisen valjastuskatoksen päässä ja että niihin tulee jopa lämmintä vettä, että on riittävästi tilaa kävelyttää ja hölkkyytellä hevosia myös tallialueessa, että tallikahvio löytyy läheltä (ja siellä on vielä hyvät vessatkin), että sisäänkirjoituksessa toivotetaan jokaiselle osallistujalle menestyksekästä ravi-iltaa. Pieniä juttuja, joilla on kuitenkin suuri merkitys! Muutoinkinhan Killerin rata on hyvä, joten eiköhän siellä vierailla tästä lähin vähän useamminkin - vaikkei se ensikokemuksen perusteella meidän menestysrata näyttänytkään olevan. ;)

Vaikka omistajalla on pettymystä sulatellassa tässä muutama viime päivä mennytkin, hevonen on vaikuttanut olevan oikeinkin terhakkaana kotosalla. Salaman kohdalla ei voikaan kerta toisensa jälkeen olla miettimättä, että olkoot jalat kuinka ongelmalliset tahansa, ainakin pää tällä tammalla on täyttä kultaa. Jossakin määrin sitä todella osaa arvostaa, että tämä suomenhevostamma seistä haukottelee valjastuskatoksessa ennen starttia tyyneen rauhallisena, että se kaikista ongelmistaan huolimatta yrittää startissa aina kaikkensa, että se juo ja syö ravireissuilla ja ennen kaikkea kun kotiin tullaan, ruokakuppi oikein nuollaan puhtaaksi. Pitemmän päälle ne eivät ole pikkujuttuja, vaan niillä ON suuri merkitys ainakin siihen nähden kuinka kauan hevosen kilpaura jatkuu.

Tulevalla viikolla allekirjoittanut toimii päätoimisena hevosten hoitajana ja treenarina, sillä "leipätyöstä" vietetään nyt talvilomaa - jotta toisilla on taasen mahdollisuus lomailla Rodoksen lämmössä. ;) Järjestelykysymyksiä siis- vaikkei olekaan kuin kaksi hevosta. :) Mutta nyt tämä treenari lähtee talsimaan tamman kanssa metsätiellä ja huomenna ollaan menossa mukana sitten Aatun kanssa. Viime viikkoisella hiittireissulla muistin hetken aikaa kerrankin näpsytellä kuviakin, joten näissä aurinkoisena lokakuun iltana otetuissa hiittikuvissa ollaan siis tutusti treenaamassa Kaustisella.

Syksysateet ja raparavit

Suomen syksy voi tarkoittaa sekä aurinkoisia, kirpeitä, värikkäitä ja raikkaita ilmoja tai sitten harmaata, märkää, synkkää ja sateista keliä. Tällä viikolla on nautittu ensimmäisestä vaihtoehdosta yöpakkasten kera, mutta viime viikolla puolestaan rämmittiin kurakossa ja vedettiin sekä villa- että sadevaatteita kerroksittain päälle. Etenkin kun perjantaina mentiin Salaman kanssa Kaustisen lounasraveihin värjöttelemään. Vettä oli sataa tihuttanut jo useamman päivän ja perjantaina sitä ei pelkästään tihuttanut - sitä satoi! Tarhat olivat kotona lillukuraisia ja ratakin oli Kaustisella saanut osansa vedestä ja myös siellä rapa lensi. Salama starttasi toista kertaa elämässään lähtöauton takaa, eikä tämä kerta onnistunut niin loistokkaasti kuin ensimmäinen yritys Seinäjoella alkuvuodesta. Salama kyllä köpötteli lähtöauton perään kilpakummpaneiden väliin, mutta laukkasi siitä jo reilusti ennen lähtölinjaa jääden kauas muusta porukasta. Peli oli oikeastaan jo sitä myöten selvä, vaikka Salama tekikin kovan juoksun laukkansa jälkeen. Tamma revitti pääjoukon kiinni ensimmäiselle takasuoralle tullessa, jatkoi taivaltaan viidennessä parissa ulkona, mutta ulkopuolellakin oli koko ajan hevosia niin, että kiriväylä oli koko ajan ummessa. Viimeisen puolikkaan alkaessa Salamalla selvästi olisi ollut vielä voimia spurttailla kiriin, mutta minkäs teet, kun hevosia oli edessä ja sivuilla... Kuski luovi Salkkarin kuitenkin sisäkautta mutkitellen vapaille vesille maalisuoran alussa ja Salama rutisti siitä vielä neljänneksi. Hevonen oli mainio alun laukasta huolimatta, mutta juoksu oli kovasti sitä vastaan, kun joutui useaan kertaan kiihdyttämään, ottamaan vauhtia vähän pois ja taas kiihdyttämään. Repivä tempo ei ole tasavauhtiselle Salamalle mikään otollisin vauhdinjako, joten siinä mielessä olin yllättynyt, kuinka pörhäkkäästi tamma jaksoi maaliin saakka. Aika oli vain 35,3 josta oman osansa verotti alun hyppytasoitus ja kurarata. Mutta jos nyt kuitenkin ennätyslinjalla vielä jatketaan, niin paranihan se ryhmäajoennätys tällä kertaakin sentään vähän. ;)

Mysteeriksi jäi tuo alun laukka, kun mitään näkyvää häiriötä ei kyllä ollut. Laitoin Salamalle verkonkin päähän sen vuoksi, ettei se pelkäisi auton takaa lentävää rapaa, mutta tiedä sitten, tuliko sitä kuitenkin naamalle vai oliko tammalla todella vain jonkin sortin älynväläys lähteä väärällä askellajilla. Olihan Salamalla jo hieno viiden laukattoman startin putki takana, niin nyt aikarivistö sai taas äksänsä. ;) Pääasia kuitenkin, että hevonen vaikutti olevan edelleenkin kunnossa, ja laitetaan tämänkertainen laukka vaikka työtapaturman piikkiin. Työtapaturmiin tai muihinkaan hairahduksiin ei kuitenkaan ole varaa erehtyä seuraavassa startissa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan Salama starttaa seuraavan kerran reilun viikon päästä Jyväskylässä tammasarjassa. Sinne asti ei millään viitsisi lähteä laukkaamaan, mutta kuten iskä sanoi; "jos ne huonot reissut tietäisi etukäteen, niin eihän niille viitsisi silloin lähteäkään". Joten kun ei tiedetä mitä vastassa on, mennään mukaan kokeilemaan jos lähtö tulee kasaan, jos mukaan päästään, jos Salama pysyy terveenä ja JOS sen jalat pysyvät kunnossa.... Liian monta jos-sanaa on siis vielä matkan varrella, mutta sitä jossitteluahan tämä raviurheilu pakkaa olemaan...

Aatun kanssa jossitellaan sitten vielä varmaankin lokakuun puolella myös, että startataanko ja jos startataan niin missä startataan... Oriilla on ollut kaikki hyvin ja treenit ovat jatkuneet entiseen malliin. Syyskuu kääntyy ihan pian taas jo lokakuuksi! Talvi lähestyy päivä päivältä. Hevoset kasvattavat talvikarvaansa ja sitä mukaa minä koitan sitä loimittamalla yrittää estellä... Talven treenaamista silmällä pitäen en halua hevosten kasvattavan mitään jääkarhukarvaa. Vielä tällä viikolla taidetaan kengitellä hevoset kuitenkin vielä kertaalleen kesäkenkään ja hokit laitetaan alle sitten kuukauden kuluttua seuraavassa kengityksessä. Operaatio kameraan tutustuminen ja kuvaamaan opettelu jatkuu. Niko kävi ottamassa Salamasta eilen muutaman syksyisen kuvan meidän eiliseltä ratsastuslenkiltä metsätien uumenista, joten ylhäällä niistä joitakin versioita esille. :)

Syyskuun satoa

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet niin ohjelmaa täynnä, että nyt vastaan tuli täydellinen ahaa-elämys: Syyskuukin on jo puolessa välissä! Niin se aika rientää - varsinkin kun tekemistä riittää... Nyt onkin melkoinen projekti muistella tännekin, mitä kaikkea kuluneet kaksi viikkoa ovat pitäneet sisällään. Pää on jokseenkin tyhjä, vaikka kalenteri kyllä näyttää valtavan täydeltä... ;) Kaikki vapaapäivät ovat täyttyneet hiiteistä, raveista ja muista hevosriennoista. Mutta mikäs sen mukavampaa, tällaista sen elämän kuuluukin minun silmissäni olla! :)

Syyskuu ainakin alkoi mitä hienoimmissa merkeissä, sillä Salaman kanssa matkustimme 1. päivä Seinäjoelle lounasraveihin. Salkkari osoitti edelleen oivaa syysvirettä ja riitti kovassa lähdössä hienosti viidenneksi uudella ennätyksellään 32,2! Tamma on nyt saanut kyllä juonen päästä kiinni, sillä tämähän oli kuitenkin jo kolmas hyvä startti putkeen ja ennätys on parantunut niistä jokaiseen yrittämään. Seinäjoella Salama taivalsi kolmannessa parissa sisällä ja pääsi kierroksen jälkeen kääntymään neljänteen pariin ulos. Sieltä Salama teki tasaisen, rehdin kirin maaliin saakka. Voiton vei Titan Terho-ruuna, joka on ihan valtavan kovassa kunnossa! Onnea vielä Titalle tätäkin kautta! Ei siis ollut Jämsän tytöillä aivan turhat hevoset Seinäjoella, vaikka latukoneita vielä viime talvena olivatkin... ;) Näin se on raviurheilu yllätyksellistä! :) Salaman hyvästä sijoituksesta, uudesta ennätyksestä ja rehellisestä esityksestä huolimatta tamma oli kuskin mukaan taas vaihteeksi vielä köpömpi kuin normaalisti, joten Seinäjoen startin jälkeen ollaankin käyty lääkärin syynissä molempien hevosten kanssa. Kimmo teki molemmille kopsuille täydellisen eläinlääkärintarkastuksen - eikä meikäläinen voi kyllä kuin ihailla sitä panostusta! Monta tuntia meni, mutta oli kyllä ihailtavan perusteellista työtä! Ajettiin radalla, juoksutettin, taivutettiin, taas juoksutettiin ja vielä hammaskalustokin katottiin Aatulta. Aatu oli jaloistaan ihan puhdas niinkuin toiveissa tietenkin olikin. Peruskylmäyksellä ja kotikonstein hoitelemalla hiittien jälkeen pitäis taas hetki pärjätä. Aatulle on tehty melko tarkka ohjelma eläinlääkärintarkastuksien osalta, jotta kaikki mahdolliset jalkavaivat ja rasitusvammat saataisiin oriin osalta ajoissa kiinni ja saman tien hoidettua. Vahinkoja ja tapaturmiahan ei millään tavoin tietenkään onnistu estämään, mutta toivottavasti saataisiin muutoin kaikki nivelvaivat ajoissa kiinni, kun säännöllisin väliajoin hevonen katotaan läpi. Ja kun varmaa on ainakin se, ettei niiltä vaivoilta kuitenkaan voi etenkään nuorten hevosten kanssa koskaan välttyä, niin kokeillaan nyt ainakin minimoida ongelmien synty tällä tavoin. Salamalta Kimmo hoiti tuttuja ongelmia eli takavuohisia ja myös toista etujalkaa. Voisinkohan minä pikkuhiljaa lopettaa panikoinnin noiden takavuohisongelmienkin suhteen, kun mulle on nyt kolme eläinlääkäriä sanonut, että niistä kyllä päätään iän myötä eroon... Mutta kukaan ei kuitenkaan ole aikaisemmin sanonut niin rohkaisevasti kuin Kimmo nyt sanoi: "Ne hevoset jotka nuorempana kärsivät takavuohisongelmista, juoksevat myöhemmin kuningatar- ja kuninkuuskilpailuissa". Hahaa, näinhän sen siis TÄYTYY olla! Jännityksellä vain saa nyt odotella, kuinkahan monta monituista vuotta tuohonkin ihmeeseen menee. ;) No, pääasia kuitenkin, että jalkojen todellakin vielä joskus pitäisi mukamasten alkaa kestämään ja että hevonen on nyt taas hetken aikaa elämänsä kunnossa. :)

Syyskuun muita merkittäviä hetkiä on ollut mm. Halsuan paikallisravit, jossa pääsin pitkästä aikaa päästelemään montea. Maggien kanssa oli nimittäin kokeilustartti, miltä tamman meno kärryjen sijaan satulasta tuntuu. Takana oli huimat kolme ratsastuskertaa, mutta eihän sitä enempää tarvitsekaan, kun hevonen on täysjärkinen ja ennenkin raveissa käynyt - eli viivalle vain! :) Ja toimihan tamma ihan täydellisesti! Jostain kumman syystä se ei kuitenkaan selästä käsin osannutkaan oikeinpäin rataa kiertäessä juosta kurveja lainkaan, joten pompittiin sitten joka kaarteessa hylkäystuomioon asti. Tämä kyllä oli melkoinen yllätys, sillä vielä väärinpäin lämmitystä ratsastaessani tamma tuntui todella hyvältä. Mutta kokemusta saatiin molemmat ja minäkin muistin taas, kuinka valtavan mukava laji monte onkaan! Hauskaa oli! :) Eiköhän me Maggien kanssakin kokeilla vielä uudella yrityksellä, sillä eihän monteura nyt ensimmäiseen yritykseen voi vielä kaatua. :)

Salaman Seinäjoen startin lisäksi syyskuun ehdoton huippuhetki oli reissu Muurlaan Aatuun synnyinseudulle. Matkalla käytiin myös Ypäjällä upeita puitteita ja hienoja huutokauppavarsoja ihastelemassa. Mutta ei nuo lämminverivarsat vain oikein sytytä... Sen sijaan Aatun tämänkesäinen velipoika oli aivan syötävän ihana. :) Sulo oli upeilla merkeillä (värillä ON väliä...), terhakka, iloinen, suuri, lihaksikas ja hyväkroppainen tulevaisuuden juoksija. Samalla nähtiin Aatun emä Ponne, joka on edelleen hyvävointinen ja tekee vuosi toisensa jälkeen hienoa jälkeä siitoksessa, sekä Aatun isosisko Sarastus - joka taas on mun Salamankin suuri sukulainen isänsä puolelta. :) Oli aivan valtavan mukava käydä ja vaihtaa hetki Miinan kanssa kuulumisia. Kiitos Miinä vielä ihan suunnattomasti! Tiedä vaikka ensi kerralla tultaisiin sitten Aatun kanssa kyläilemään. ;)

Josko se riittäisi nyt tähän hätään menneiden muistelusta ja siirrytään tulevaisuuden suunnitteluun, joskin tulevaisuus näyttää niin pimeältä, sillä syksyä kohti mennään kovaa kyytiä ja illat sen kuin pimenevät. Iltatalliin tallustaessa on jo ihan pilkkopimeää... Tänään Salamalla metsässä ajellessani havahduin myös katselemaan, kuinka värikkäitä kaikki puut jo ovat. Kesän vihreys on muuttunut syksyn ruskaksi. Hevosten kanssa arki ei kuitenkaan muutu vuodenaikojen perässä. Ainakaan vielä, sillä lunta ja talvea odotellessa hevoset saavat edelleen käydä entiseen malliin radalla treenailemassa. Salamalla starttailua on tarkoitus terveystilanteen salliessa jatkaa (jo ennen kuin päästään sinne kuningatarkilpaan... ;)). Hetken haaveilin Salaman kanssa osallistuvani oikein Villimiehen Tammakilvan karsintoihin - ihan vain huumorimielellä, kun tamma nyt kuitenkin on loppuun saakka sinne maksettu (koska iskä pakotti - minä olisin heittänyt viimeisimmät laskut jo aikapäiviä sitten roskiin...). Mutta hyvin pian tulin taas järkiini, eikä me minnekään Lappeenrantaan kyllä "jakseta" lähteä. Sen sijaan seuraavaa starttia on hyvä suunnitella vaikka "kotikulmille" Kaustiselle ja lounasraveihin. Aatun kanssa reenailut jatkuu entiseen malliin, mutta pikkuhiljaa katseita on jo käännetty ensi vuotta kohti. Voi olla, että ori juoksee tänä syksynä vielä yhden startin - tai sitten ei. Tämän vuoden kaikki tavoitteet Aatun kanssa on kuitenkin jo täytetty - ja ylitettykin.

Meikäläisen kamerakuume koki helpotuksen (ja kukkaro järkytyksen) kun Jonna manipuloi mut ostamaan oikein kunnon digijärjestelmäkameran... Ohessa siis muutamia harjoitusversioita siitä hetkestä, kun amatöörikuvaaja ja huippukamera kohtaavat. Voi, kun joskus olisi oikein kunnolla aikaa paneutua tuon kameran hienouksiin... Mutta harjoitellaan, harjoitellaan...

Jos joku jaksoi lukea tämän sekavan sepustuksen tänne asti, niin onnittelen kärsivällisyydestä! Ja toivotan leppoisaa ja mukavaa syksyä. Nauttikaa! :)

Suomen toiseksi nopein!

Venetsialaisviikonloppuna vuonna 2010 meidän tallissa tyytyväisenä iltaheiniä mutustaa Suomen tämän hetken toiseksi nopein kolmevuotias suomenhevonen. Aatua moinen titteli ei paljoa hetkauta - mutta taustajoukot osaavat kyllä arvostaa sen jonnekin todella, todella korkealle! Aatun kanssa käytiin kuin käytiinkin eilen Kuopiossa, eikä ollut mikään aivan turha reissu. Nyt meillä on ainakin virallinen 3-vuotisaika tilastoitavaksi - ja tässä vaiheessa vuotta se riittää toiseksi korkeimpaan tilastopaikkaan. Ylempänä on vain hurjaakin hurjempi, lahjaampaakin lahjakkaampi varsalupaus Tähen Topelius, jolle ei ollut häpeä eilen hävitä.

Aatu teki kuitenkin viimeistään eilen selväksi sen, että myös meillä on todella hyvä varsa. Oripoika hurjasteli Kuopion Varsat Vauhdissa -lähdössä elämänsä ensimmäisessä ravikilpailussa ajan 35,8x joka riitti hienoon kakkossijaan. Aatu ampui lähdössä aivan omaa vauhtiaan liikkeelle ja venytti johtomarginaaliaan muuhun joukkoon jokaisella askeleella - lukuunottamatta hurjaa voittajaa, joka tuli 60metrin takamatkalta vielä selvästi kovempaa ja sai karkumatkalla olleen Aatun kierroksen juoksun jälkeen kiinni. Sen jälkeen lähdön voitosta ei taistellutkaan kuin kaksi varsaa, joka sekin karsiutui yhteen Aatun laukattua viimeiseen kurviin mentäessä. Ori oli nopeasti ravilla, mutta häkeltyi laukkaamaan heti perään uudestaan. Sen jälkeen ei enää kuskinkaan kyllä auttanut kuin ajella kieli keskellä suuta varovasti hevonen oikealla askellajilla maaliin, jottei ihan hylkytuomiota hienon juoksun jälkeen ainakaan saada! Voittajalle ei voitu mitään, mutta huonolle hevoselle ei todellakaan hävitty, sillä voittaja kirjautti itselleen uuden kolmivuotiaiden Suomen Ennätyksen! Ankaran kova varsa oli! Aatu oli kuitenkin yhtä selvä kakkonen, muu varsajoukko jäi todella kauas.

Hyvin hyvin tyytyväinen joukko palasi siis myöhään eilen illalla kotiin. Aatu jaksoi pitkän reissun todella hyvin, matkusti hienosti ja juoksi vielä hienommin. Varikolla se on vielä melkoisen virtava tapaus, eikä ainakaan valjastuskatoksessa rauhassa seisominen sovi ollenkaan Aatun ajatusmaailmaan. Mutta eiköhän se siitä vielä opi - kaikki ravitouhu on vain vielä niin kovin kovin uutta ja jännittävää. Itse startti ei myöskään Aatua paljoa hetkauttanut, sillä ihan samanlaisella adrenaliiniannoksella varustettu orivarsa tuli startin jälkeen varikolle kuin millaisena se starttiin lähtikin, mikä nyt osoittaa ainakin, kuinka varsamainen herra se vielä on. Juokseminen on kivaa ja kilpaileminen - niin mitä se on? Siitä Aatu ei ainakaan vielä tajua yhtikäs mitään. ;) Mutta ei lasten tarvitsekaan, pääasia, että on mukavaa, eikä touhua oteta liian vakavasti. Kaikki tämä kun on vain oppia ja rutiinia ensi vuotta ja toivottavasti myös tärkeämpiä koitoksia varten.

Ravirintamalla onkin nyt ihanan vilkasta, sillä seuraavan kerran kuljetuskalusto liikahtaa muutaman päivän kuluttua, kun Salaman kanssa suunnataan keskiviikkona Seinäjoelle lounasraveihin. Meidän kannalta katsottuna liian kova lähtö tuli sinne kokoon, mutta mukaan mennään hakemaan ehjää ja hyvää omaa suoritusta - maalissa nähdään saadaanko sellaisella Seinäjoella edes rahaa. Varsinkin kun vastassa on vielä Titan Terhokin! Kotosalla Salamalla on kuitenkin ollut kaikki päällepäin hyvin. Huomenna käydään metsätiellä nuuhkimassa syksyn raikkaita tuoksuja, nauttimassa ötökättömästä ajolenkistä - ja ehkä vähän vauhdin hurmastakin... Onni on omistaa oma hevonen. :)

Yhtä juhlaa...

...oli Kaustisen menestyspäivän jälkeinen viikko, mutta kyllä nyt on juhlat juhlittu eli toisin sanoen kakkukahvit ryystetty ja normaali talliarki rullaa taas iloisesti menemään. Muutoinkin paluu karuun todellisuuteen tapahtuu ylihuomenna, sillä se on nimittäin virallisesti sitten se päivä, jolloin lomat on lusittu ja työpaikka kutsuu. Kysymys kuuluukin, mihin se neljä viikkoa kalenterista oikein katosi? Hieno loma on kuitenkin ollut, vaikka olisihan tätä voinut jatkaa kuinka kauan tahansa. ;) Paljon on loman aikana kuitenkin ehtinyt tekemään ja näkemään, vaikka missään virallisilla "kesälomamatkoilla" ei kyllä meikäläisen tarvitsekaan hypätä. Sillä eikö loma ole sitä, että saa tehdä niitä asioita, mistä eniten nauttii?! Ja pitihän kesäloma sisällään myös monta mieleenpainuvaa hetkeä; oli kuninkuusravit, A.T. Ekon ravikuninkuus, Saran Salaman hopeataistelu, Salaman ennätysjuoksu Ylivieskassa juuri kunkkareiden kynnyksellä ja suurena huipennuksena tietenkin nuo Kaustisen täysosumaravit. Omien tallihommien lisäksi lomaillessa on ehtinyt käydä Halsualla montehiittailemassa hevosia sekä olla kaverina kahden lämminverivarsan ajo-opetuksessa. Niin ja uimassakin kävin kahdesti (!), joka varmasti on vuosituhannen ennätysluku sekin. ;)

Mitäpä sitten tallissa on tapahtunut meidän menestysravipäivän jälkeen - kun sisällä on syöty kakkua, juotu kahvia ja kelattu Aatun koelähtö- ja Salaman voittojuoksuvideota edestakaisin. Jaapa jaa, no on Salaman voittoloimi ainakin ripustettu tallin seinälle, missä meidän tallin ensimmäinen voittoloimi saakin olla siihen saakka kunnes se kuninkuus- tai kuningatarloimi saadaan... Kuinkahan kauan fleeceloimi käyttämättömänä tallin seinällä siis voi säilyä??? ;) Hevoset huilasivat hiittitreenistä starttiuurastuksensa jälkeen melkein kaksi viikkoa ja tuona aikana ehti hyvin rokottaa hevoset - ja sairastaa rokotteen nostamat kuumeetkin pois. Nyt kuitenkin treeni on jälleen täydellä teholla käynnissä ja kilpailukutsuja on plarailtu, sillä molemmat hevoset ovat treenailleet varsin positiivisesti.

Starttisuunnitelmia on siis tehty, mutta kaikkihan ei tunnetusti aina suju aivan suunnitelmien mukaan. Salaman ilmoitin sunnuntaiksi mukaan Kajaanin raveihin, mutta sarja kärsi osallistujapulaa ja niinpä koko lähtö meni peruihin. Vähän huonosti on tarjolla nyt sellaisia "ihan sopivia" sarjoja, mutta kun hevonen vaikuttaa treenien perusteella kuitenkin kunnossa, niin on kai sitten vain ajettava sellaisia "ei niin sopivia" sarjoja... Sellaiseen tarjoan Salamaa varmaankin seuraavaksi Seinäjoen lounasraveihin.

Aatun kanssa ravitouhut sitten etenevätkin kyllä hieman toisenlaisella kaavalla, sillä oriin suhteen ei todellakaan vielä oltu tehty minkäänlaisia starttisuunnitelmia - kunnes Kuopion raviradalta kysyttiin Aatua mukaan 3-vuotislähtöön. Jos ei muuta niin kaikkien aikojen tahtojen taistelu siitä saatiin sitten aikaiseksi, kun Aatun omistaja, valmentaja ja ohjastaja lupasivat oriin Kuopioon mukaan. Eikä HOITAJALTA (jolla piti olla perjantaina työvuoro...) kysytty yhtään MITÄÄN!!! Alun perin olikin tarkoitus, että Aatu jätetään Kuopiosta pois, sillä meille kyllä riitti vain se, että vuoden ensimmäinen Varsat Vauhdissa -osakilpailu ylipäätänsä saatiin kasaan. Mutta. Mitä lähemmäs ravit tulevat, sitä enemmän suunnitelmat heittävät kuparkeikkaa. Aatu on ollut hiljaisissa hiiteissä aivan normaali itsensä ja kun omistaja-valmentaja-ohjastaja-rintama on niin kovasti oriin kanssa Kuopioon lähdössä, niin ei kai se minunkaan auttanut kuin vaihtaa työvuoroa... Mutta saapa nähdä. Onhan tässä vielä muutama päivä aikaa jahkata! Tulevat päivät kertonevat siis startataanko tällä viikolla muuallekin kuin loman jälkeen takaisin työelämään.

Syksy se vain tekee tuloaan, mutta ei se óikeastaan ole vielä ainakaan ehtinyt masentaakaan. Sillä eipä ole tällaista syksyä ennen koettu, että startteja saa suunnitella molemmille hevosille. Minä taidan elää unelmaani... :)

Lupausten lunastus & toiveiden täyttymys

Huh huh. Minä en ole koskaan, en koskaan kokenut mitään niin hienoa, unohtumatonta ja uskomatonta iloa, mitä päivämäärä 8.8.2010 piti sisällään. Miten kolmen vuoden suunnaton työmäärä voikin saada kiitoksensa muutamassa minuutissa - tai ainakin yhdessä illassa? Raviurheilussa sekin on kaiken muun lisäksi näköjään mahdollista! Me saimme kokea sunnuntai-iltana Kaustisen raveissa jotain sellaista, mitä minun aiemman käsityksen mukaan ei raviurheilussa koskaan voisi kokea; täydellinen ravipäivä!

Hyvin helteisessä, hiostavassa ja ukkosta uhkuvassa elokuun säässä molemmat hevoset siis matkustivat Kaustiselle iltaraveihin, missä Aatun ohjelmassa oli koelähtö ja Salamalla myös startti.

Aatu päätti aloittaa ravitaipaleensa hyvin hyvin mieleenpainuvalla tavalla ja kiskaisi koelähdön läpi loistoaikaan ja mahtityylillä. :) Jo hiiteissä ori on lupaillut meille paljon, mutta näin paljoa ei uskallettu siltikään odottaa. Aatu lunasti kuitenkin kaikki antamansa lupauksensa juoksulahjoistaan ja paineli koelähdön uskomattomaan kolmevuotisaikaan 35,7!!! Vertailun vuoksi todettakoon, että ikäluokan SE-tulos on vain kolme sekuntia kovempi... Aatu oli niiiiiiin hieno! Ja kaiken kukkuraksi meno näytti valtavan helpolta sekä aidan vierestä katsottuna että kärryillä istuttuna. Ori oli menossa mukana ihan puolitehoille, korvat vain pyöri päässä ja heti varikolle päästyään se hirnui iloisesti meille vastaan aivan kuin kysyäkseen, että "näittekö mitä MINÄ tein?" Näimmehän me, mutta joskus omiakin silmiä voi olla vaikea uskoa. Kuten silloin, kun 3-vuotias ori ohittelee takamatkastaan huolimatta koelähdössä aikuisia, vanhempia hevosia kuin isot, oikeat ravihevoset ikään! Viimeisen puolikkaan Aatu vieläpä tykitti tähtivauhtia, joten riittää tässä pitkäksi aikaa sulattelemista.

Me olimme Aatun ällistyttävän hienon koelähdön jälkeen niin tyytyväisiä ja helpottuneita, että oikeastaan en enää jaksanut edes jännittää Salaman starttia (kuin sen viimeisen kierroksen koittaessa...), enkä odottaa siltä yhtään mitään. Tamman jalkatilanne ei ollut lämmityksen perusteellakaan aivan priima ja mielessäni varailin kyllä tälle viikolle jo klinikka-aikaa. Mutta. Se onnistuminen tulee juuri silloin kun sitä vähiten osaa odottaa. Vähempäänkin onnistumiseen olisin ollut valtavan tyytyväinen, mutta Salama päätti, että meidän talliin haetaan nyt täyspotti ja niinpä tamman uran avausvoitto näki päivänvalon! VOITTO! 40 Metrin takamatkasta huolimatta Salama teki uransa parhaan startin! Se lähti voltista kovaa, sai kärjen kiinni ensimmäisellä takasuoralla, jatkoi taivaltaan kolmannessa parissa sisällä kunnes kierroksen täyttyessä sai tilaisuuden kääntyä toiseen pariin ulos. Kuski käytti tuon tilaisuuden ja sen jälkeen vilkku olikin vain oikealle. Neljättä rataa pitkin Salama rutisti oikein kunnon, rehdin kirin ja maalisuoralla nähtiin hieno (ja niin kamala) kaksinkamppailu voitosta. Salama taisteli loppuun saakka ja kontrasi hienosti ohi viimeisestäkin kilpakumppanista. Maalissa oli ensimmäisenä Salaisuus Rok! Ja siitähän se järkytys vasta alkoikin! Minun Salamani täytti ja ylitti kaikki toiveet! Kuskillekin täytyy antaa täydet pisteet, sillä ajo onnistui kyllä täydellisesti. Mutta huono ei ollut hevonenkaan, sillä ennätystä ei kuitenkaan ihan joka päivä pysty parantamaan. Sunnuntaina se kuitenkin jälleen parani uusille sekuntiluvuille ollen nyt 32,9, mikä minusta on varsin kohtuullinen aika 5-vuotiaalle tammalle. Ja kaiken lisäksi sehän on voittoaika! ;) Minä olin voittajaesittelyyn tultaessa jo niin täysin ulalla koko touhusta, että luulin oikeasti pökertyväni koko voittajarinkiin. Mihinkään tällaiseen en todellakaan ollut varautunut, niin sitten Salama menee ja jysäyttää potin, jonka kruunasi tietenkin voittoloimi ja kukkakimppu. :) Sanoinkin, etten minä halua voittaa yhtään tämän suurempaa ravilähtöä, kun minähän oikeasti kuolisin vielä sinne radalle! Tässä sitä on siis viimeisen päälle hyvä sairaanhoitaja...

Viimeiset kaksi päivää ovat menneet meikäläisen osalta ehkä vain tapahtuman käsittelemiseen ja tajuamiseen. Salaman juoksu on kelattu ja katsottu varmaan ainakin kolmekymmentä kertaa ja saman verran katsotaan varmasti vielä Aatunkin koelähtövideoa, kunhan se vain ensiksi nyt saadaan. Hevoset ovat ottaneet starttien jälkeen rennosti ja tarhailleet vain. Salama oli eilen kyllä selvästi väsähtänyt, mutta Aatun elämäähän moinen koelähtönoteeraus ei paljoa hidastanut... Molempien hevosten jatkosuunnitelmat ovat nyt jokseenkin auki - ei niitä oikein ole kyllä vielä jaksanut ajatellakaan. Varmaa on tässä vaiheessa vain se, että treeni jatkuu entisellään ja eläinlääkärin syyniinkin molemmat olisi taas jossain vaiheessa tarkoitus kiikuttaa. Kunhan nyt aluksi meikäläinen saa koottua omat ajatuksensa ja pääsee normaalielämän pariin.

Sunnuntai oli niin ikimuistoinen ravipäivä, että sellaista ei varmastikaan saa enää toista kertaa kokea. Tuntui uskomattoman hienolta, kun raveissa Salaman voittajaesittelyn aikana kuuluttaja huomioi myös Aatun koelähtötuloksen. Samoin Keski-Pohjanmaassa oli maininta molemmista hevosista. Uskomattoman hienolta tuntui huomata myös, kuinka valtavan moni eli meidän tähtihetkessä mukana. KIITOS siitä ihan hirvittävästi teille kaikille ihanille ystäville! Tästä lähin minä uskon, että kaikki tehty työ ja sitkeys palkitaan kyllä raviurheilussakin aina jossakin vaiheessa. Ja kuten Jenna niin ihanasti sanoi: "Ikinä, koskaan, ei milloinkaan saa antaa periksi". Ei niin. Nyt minäkin uskon sen. Tuon ikimuistoisen ravipäivän voimalla minä jaksan kääriä hevosten jalkoja taas seuraavat kolme vuotta. Enkä anna periksi. Ikinä. Sillä joskus todellakin lupaukset lunastetaan ja toiveet täyttyvät. Kiitos Salama ja Aatu. <3

Koetta kohti

Heinäkuu vaihtui elokuuksi, mutta ilmoja piisaa edelleen! Eipä ole tällaistakaan kesää ennen koettu, että aurinko porottaa päivästä toiseen, lämpöennätykset on lyöty uusiksi, hellettä piisaa ja hiki virtaa. On ollut ainakin lämmintä! Hevosten kannalta ehkä turhankin lämmintä, mutta hyvin ne ovat jokatapauksessa pärjänneet. Meillä hevoset on kyllä otettu joka ilta talliin yöksi ihan vain ötököiden takia, joiden kanssa Aatu ei tahdo tulla toimeen. Ja kyllä hevosten kelpaakin tallissa yöt vilvotella, kun ilmalämpöpumppu viilentää eikä tallissa ole kärpäsen kärpästä. :) Toisaalta eivät helteet mitään vapaapäiviä tai muuta helpompaa treenijaksoa meidän hevosille tuo. Armoa ei anneta. ;) Valmennus on pidetty prikulleen samanlaisena, mutta lenkit on pyritty ajamaan joko aamusta tai illasta. Hiittireissut on tehty viikottain Kaustiselle. Onhan sekin touhu helppoa näin kesällä, kun ei tarvitse mitään loimipinoa ja haalarikasaa raahata mukaan. :)

Hiittireissuja ollaan tänä kesänä tehty paljon ja treenit ajettu oikein ajatuksen kanssa. Aatu on ottanut treenin oikealla tavalla vastaan ja vaikkei sitä meidän ratsastuspuuhasta uskoisikaan, on ori rauhoittunut kuluneen kesän aikana paljon. Nykyään se torkkuu valjastuskatoksessa ihan samalla lailla kuin Salamakin ja ratakäyttäytyminen on varsin miehistynyttä. Enää sen ei tarvitse radallakaan ryykätä, touhottaa, vouhkata, pelleillä tai resuta vaan se lompsuttelee varsin rennon oloisena ihan kuskin toiveiden mukaan lenkin lämmittelystä loppuverryttelyyn. Rutiini on tehnyt tehtävänsä ja näinä hetkinä tuntuu, että ne kaikki työtunnit, mitä oriin eteen tähän mennessä on tehty, ovat menneet talteen. Vilkas ja eläväinen versiohan Aatu on ja toivottavasti tulee aina olemaankin, mutta perusasiat hiittivalmennuksesta on nyt ehkä jossakin määrin menneet oriille perille. Ainakin meillä on nyt sellainen näkemys ja niinpä tohdimme viimein ilmoittaa Aatun koelähtöön sunnuntaiksi Kaustiselle. Sinne Aatu suuntaa yhdessä Salaman kanssa, joka myös on Kaustisella startissa. Niinpä. Tuplajännityspäivä taas tulossa!

Salaman lähtö ei paperilla näytä niin pahalta kuin viimekertainen Ylivieskan startti, mutta pärjäämistä rasittaa nyt peräti 40 metrin takamatka. Jossakin määrin olen nyt kuitenkin jonkin verran luottavainen Salaman suhteen, vaikka toisaalta tiedostan vallan hyvin sen tosiasian, ettei Salama ole koskaan tehnyt kahta hyvää starttia peräkkäin. Mutta kertahan se olisi ensimmäinenkin, ja toivon kovasti, että sellainen kerta olisi nyt sunnuntaina edessä. Raviurheilussa kuitenkin pettymys on paljon todennäköisempi lopputulos kuin onnistuminen, joten ei nyt toivota liikoja.

Vaikka Salaman kanssa ajetaan rahasta kilpaa ja Aatu on vain koelähdössä, on se ehkä kuitenkin se meidän sunnuntain ykköshevonen, jonka suoritusta jännitetään enemmän. Koelähdössä on jotenkin aina oma jännityksensä ja Aatun kanssa tunteet ovat myös eri lailla mukana. Aatun kanssa on nimittäin koettu nekin hetket, että varsa on opetettu seisomaan käytävällä kahdelta puolen kiinni, laitettu kuolaimet ensimmäistä kertaa suuhun, opetettu ensiksi takaa-ajolle ja sitten laitettu ensimmäistä kertaa kärryt perään. Aatun elämässä on ollut päivä, jolloin se on juossut ensimmäistä kertaa perähevosena, pesty ensimmäisen kerran, loimitettu ensimmäisen kerran, raspattu hampaat ensimmäisen kerran, kiidätetty "pillit päällä" ähkyn hoitoon Oulun klinikalle, kiskottu trailerin kyytiin ensimmäisen kerran, kengitetty ensimmäistä kertaa... Aatu oli varmaan se hevonen, joka lopullisesti inspiroi oman tallin tekoon ja 1-vuotiskesänä Aatu sai marssia upouuteen omaan talliin Salaman perässä. Aatun kanssa niin monet asiat on tehty alusta asti opettaen. Vaikka työtä on vielä hirmuinen määrä edessä päin, on moni asia kuitenkin jo tehty. Kun Aatulle sunnuntaina saa asetella voilokin numerolla yhdeksän selkään koelähtöä varten, on jokin aikakausi päättynyt ja toinen toivottavasti alkamassa. Varsavuodet ja opetusvaihe on ohitse ja se ainakin on varmaa, että koelähtöön astelee Kaustisella täysin toimiva ja hevosen tavoille koulutettu ori. Eri asia tietenkin on se koelähdön lopputulos, mutta sitä taas ei etukäteen paljoa voi murehtia.

Toivotaan, että hevoset pitäisivät jalkakalustonsa kunnossa sunnuntaihin asti (ja mielellään kyllä sen jälkeenkin) niin, että me saisimme tyytyväisin mielin lähteä raveihin kahden hevosen voimin. Onhan se lievästi sanottuna hienoa, kun 100% tallin hevoskalustosta lähtee raveihin. Ja voi sitä jännitystä. Tuplajännitystä...

Täydellinen viikonloppu

Kesälomaa ei voi enää paremmin aloittaa kuin kolmen päivän raviputkella. Uskomaton viikonloppu takana, eikä kaikkia sen tapahtumia voi vieläkään todeksi uskoa. Raviviikonloppu aloitettiin käymällä ensiksi Salaman kanssa Ylivieskassa ja sitten lauantaina ja sunnuntaina kaikkien ravi-ihmisten tie vei tietenkin Ouluun ja kuninkuusraveihin. Minulle nämä olivat elämäni 14. kuninkuusravit (alkaakohan sitä olla vanha tai jotain) mutta koskaan näihin kisoihin ei totu tai väsy. Kunkkarit ovat jotain niin käsittämätöntä. Sitä tunnelmaa ei voi sanoin kuvailla, mutta jotain uskomatonta se on, kun 24 000 ihmistä kannustaa jokaisen lähdön jokaista hevosta. Saati sitten ne päälähdöt, eli kuninkuus- ja kuningatarmatkojen osakilpailut. Jännitys on valtava, yleisö huutaa, taputtaa, kannustaa. Hengittää suosikkiensa puolesta.

Ylhäällä olevissa kuvissa on ravikansan uusi hallitsija, ravikuningas nimeltä A.T. Eko!!!! Vieläkin menee kylmät väreet selkää pitkin ajatellessa oriin hurjaa taistelua, rehtiä kilvanajoa ja vakuuttavaa näytöstä. Paras voitti. A.T. Ekon alkuvuosi on ollut vaikeuksia täynnä, joten enemmän kuin mielellään Ekon keltaiselle tiimille suo kuninkuusseppeleen. Nettien palstoilla ei ole muuta tehtykään kuin alkuvuosi haukuttu Ekoa menneiden talvien lumiksi. Toivottavasti tämä voitto pisti kaikki miettimään myös sitä, kuinka räjähdysaltis laji raviurheilu on. Vaikeuksilta ei voi välttyä, mutta hyvät hevoset tulevat aina takaisin. A.T. Eko tuli takaisin juuri oikealla hetkellä ja palkinto oli kuninkaan titteli. Sydämelliset onnittelut Ekolle ja taustatiimille! Upea hevonen! Ja upea kilpailu. Saran Salama pisti joka matkalla pelin jännittäväksi. Vanha kunnon superkonkari Saran Salama tietää varmasti missä karkeloissa ollaan silloin, kun yleisä elää joka hetken mukana. Ja Saran Salamahan pistää silloin parastaan! Tämä 14-vuotias ori on ravuri isolla R:llä. Saran Salama on kolminkertainen ravikunigas ja kahtena viimeisenä vuotenakin konkari on taistellut itsensä kokonaiskisan kakkoseksi. En tiedä, voiko ravihevoselta enää enempää vaatia. Käsittämätön hevonen. Kunigas sai rinnalleen tietenkin myös kuningattaren, joksi kruunuttiin toista kertaa peräkkäin hurja I.P. Vipotiina. Tammojen parhaasta ei kyllä jäänyt minkäänlaista epäselvyyttä, sillä Vipotiina vei nimiinsä kaikki matkat, rataennätyksen ja tammojen kilpailuennätyksen. Hurjan kova tamma.

Nyt meillä tallissa asustaa siis kolminkertaisen ravikuninkaan tyttären lisäksi myös hallitsevan ravikuninkaan poika. Tuntui melkein, että tänä vuonna tuli kaksoisvoitto meidän talliin, niin hienolta tuntui! Etenkin lauantainen matsi meidän isäoriiden välillä oli henkeäsalpaava näytelmä! Enää koskaan ei varmasti vastaavaa pääsee kokemaan, joten varmaa on, että tästä minä jaksan hehkuttaa vielä pitkään! Arki alkaa kuitenkin aina myös kuninkuusravien jälkeen ja tänä aamunakin oli se totuus vain jälleen kohdattava. Vuoden päästä sitten Teivoon. Vuoden. Ikuisuuden.

Jos kuitenkin kuninkuusravitunnelmista palataan myös oman tallin tapahtumiin, on tosiasia se, että minulle viikonlopun tärkeimmästä ja parhaasta esityksestä vastasi oma Salaisuus Rok. Ylivieskan iltaraveissa nähtiin aisoissa sellainen Salama, ettei paremmasta väliä. Ja minä kun olin jättämässä hevosta kokonaan startista pois kovaan lähtöön vedoten. Mutta voi pyhä jysäys, mitä minun tammani tekikään. Sehän juoksi kuin isänsä konsanaan (no ei nyt aivan...) ja paransi ennätystään yli kolme sekuntia! Nyt tallissa siis asuu 33,1 ennätyksen omaava suurjuoksijatamma. Salaman kilpailuvarustukseen lisättiin kurkkutuki, joka on kyllä jo hiiteillä hyväksi havaittu. Mutta en minä nyt kuitenkaan uskonut sillä näin suurta vaikutusta olevan. Nyt kuitenkin henki kulki lähdöstä maaliin ja tamma jaksoi/pystyi juoksemaan loppuun saakka. Mieltä lämmitti erityisestä startti, sillä Salama lähti voltista juoksuradalta todella kovaa ja sai paalun hevoset hetkessä kiinni. Vellu piilotti Salaman sisäradalle, jossa se juoksi kolmas ja toinen pari sisällä. Kilpakumppaneiden laukkojen myötä Salama oli parhaillaan jo toisena, mutta on se kuitenkin niin tasavauhtinen jyrä, ettei se mihinkään räjähtäviin kireihin pysty, vaikka tähtiajan tuntumaan pinkoikin toisen kierroksen. Lähdön kaksi parasta karkasivat omille teilleen, mutta Salama tsemppasi maaliin asti todella urhesti ollen viides, eikä kolmossijastakaan hävitty kuin puoli hevosenmittaa. Minä olin lähdön jälkeen kyllä aivan ällikällä lyöty. Kuinka ihmeessä tässä pääsi näin käymään? Salama toi ainakin omistajalleen taas rutkasti lisää luottoa hevoseen. Kun kaikki jonain on päivänä on kunnossa, lähtöauton takaa Oulun radalla Salkkari pinkoo vielä muutaman vuoden päästä vielä lujaa. Uskotaan siis nyt siihen kaikkien niiden ylipessimististen ajatusten jälkeen. ;)

Aatu kävi perjantaina Kaustisella kengityksillä ja eläinlääkärin syynissä. Ori katottiin huippueläinlääkärin toimesta läpi kaikkien jalkojen jokaista niveltä myöten ja kaikki on eläinlääkärin mukaankin Aatulla kunnossa. Normaalihuoltoa tehtiin, mutta sama treeni saa jatkua ja kyllä tässä pikkuhiljaa kuninkaan pojan kanssakin ollaan sitä koelähtöä kohti menossa.

Ravirumbaa

Suomen kesä ja kesäravit. Ja kaikki ne isot huippuravit tasaisine lähtöineen, upeine hevosineen, kihelmoivän jännittävine tunnelmineen. Heinäkuu hemmottelee ravikansaa ja tarjolla on nyt joka viikonloppu toinen toistaan upeampia ravitapahtumia. Ja minä nautin. Voi tätä kesän ihanuutta. Oikeaa ravirumbaa.

Viime viikonloppu hurahti Kaustisen kaksipäiväisiä festivaaliraveja seuratessa. Aurinko paahtoi (onneksi olemista helpotti huomattavasti se jäätelökioski... ;)) ja hienot hevoset tekivät hienoja esityksiä. Pikkupelimanni oli ainakin minulle se viikonlopun odotetuin ravilähtö ja siinähän saatiin voitto Keski-Pohjanmaalle Pikku-Pertin viedessä voiton. Siinä on lahjakas ja hieno hevonen! Totemirokkilaisten menestys tuntuu aina hyvältä ja oriin jälkeläisten juoksuja tulee seurattua tarkasti, sillä meilläkin melkein oli Totemilainen varsa, joka sitten laukkasi Nopsan kanssa vihreämmille laitumille viisi viikkoa ennen laskettua syntymispäiväänsä. Myös meidän Totemilainen oli työnimeltään Pikku-Pertti. :) Mutta nyt Nopsan varsa juoksentelee pilvilaitumille ja katselee sieltä maailman menoa enkelinsiivet selässään. Meidän Tuulen Tykki.

Ensi viikonloppuna on sitten vuorossa ravivuoden päätapahtuma, kun kaikkien ravi-ihmisten tiet vievät Oulun kuninkuusraveihin. Voiko olla hienompaa tapaa aloittaa kesäloma? Hah, ei voi! Joten ensi viikonvaihteessa tämä tyttö huutaa äänensä käheäksi ja taputtaa kätensä tunnottomiksi Saran Salaman, A.T. Ekon ja kaikkien muiden upeiden kuningas- ja kuningatarkandidaattien menemistä kannustaessa.

Ennen Oulua ja kuninkuusraveja pyörähdetään kuitenkin jo perjantai-iltana Salaman kanssa kunkkaritunnelmaa nostattamassa Ylivieskan raveissa. Salkkari starttaa ekassa lähdössä numerolla yksitoista. Lähtö on ihan ylikova ja harkitsin kyllä oikein tosissaan Salaman jättämistä kokonaan pois näistä karkeloista, mutta päätin sitten kuitenkin, että menkööt nyt mukaan juoksemaan. Tosiasia kuitenkin on se, että lähdössä on paljon hirvittävän hyviä hevosia, joilla on Salamaan nähden aivan ylikylän vauhdit kintuissaan. Jotenka jokainen hevonen joka Salaman perässä maaliin tulee on voitettu, ja jos niitä on muutamakaan niin hyvin on mennyt. Odotuksista on siis aivan turha puhuakaan, sillä Salama keikkuu varmasti nyt alusta loppuun saakka jossain taka-alalla, mutta koitetaan sieltä käsin tehdä omaa ehjää juoksua ja haetaan starttirutiinia. Salama on käynyt Halsuan huohotusstarttinsa jälkeen kurkkututkimuksissa, mutta kurkussa ei minun suureksi yllätyksekseni ollutkaan mitään rakenteellista/leikkausta vaativaa vikaa. Hiiteillä on pidetty nyt kurkkutukea eikä ainakaan hiittivauhdeissa henki kurkkutuen myötä enää ole pihissyt tai korissut. Eri asiahan taas on se, miten henki starttivauhdeissa kuitenkaan kulkee ja riittääkö happi. Saatikka vauhti.

Aatulla puolestaan henki kulkee ja vauhti riittää ainakin hiiteillä Salaman kirittämiseen. ;) Ori on saanut treenailla terveenä ja toivottavasti sama meno jatkuisi vielä pitkälle tulevaisuuteenkin. Aatu on ollut nyt sen verran paljon reissussa, että se alkaa pikkuhiljaa rutinoitua jo ihan mukavasti reissaamiseen ja hiittaamiseen. Viime aikoina sen ratakäyttäytyminen on paljon rauhoittunut ja hevonen on suorastaan viisastunut. Ehkä Aatustakin vielä kasvaa kunnon hevonen. :) Mun montehevosprojekti vain ontuu pahasti, kun herra hevonen ei oikein suvaitse tuota ratsastuspuolta harjoitellakaan. ;) Eipä tosin olla sen ratsastajan viimekertaisen ilmalennon ja häntäluun murskaantumisen jälkeen kokeiltukaan. Mutta vielä kokeillaan! Tosin ei Aatun hermot ainakaan mitään ratsuratsutouhua koskaan tule kestämään. Vauhti on verissä ja meno sen mukaista, joten kai kyytiläisenkin on vain se hyväksyttävä. Kunhan hevonen kulkisi vain eteen eikä ylöspäin...

Ei muuta kuin kunkkareita kohti! Ja kesälomaa. :)